www.nettilukio.fi

Äidinkielen koe - syksy 1998


Äidinkielen kokeen aineisto-osaa ei tekijänoikeudellisista syistä voida julkaista.


YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA
ÄIDINKIELEN KOE II 28. 9. 1998


21. Jeesuksen ollessa opettamassa temppelissä lainopettajat ja fariseukset toivat hänen eteensä naisen, joka oli syyllistynyt aviorikokseen. He vetosivat Mooseksen lakiin, jonka mukaan nainen olisi kivitettävä hengiltä. Jeesus vastasi syyttäjille: "Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven." (Joh. 8:7)
Pohdi näitä Jeesuksen sanoja. Otsikoi itse.

22. Monet vähemmistöt olisivat jääneet julkisuudelle tuntemattomiksi, elleivät kirjailijat olisi nostaneet niitä ja niiden ongelmia yleisön tietoon. Kirjoita vähemmistöä kuvaavasta romaanista. Otsikoi itse.

23. Näytelmä voi tehdä vaikutuksen jo luettunakin. Useimmiten sen viesti välittyy kuitenkin tehokkaammin teatteriesityksenä. Kirjoita teatteriesityksestä, joka on tehnyt sinuun vaikutuksen. Mikä siinä tehosi?Mitä jäi mieleen tai mietityttämään?
Otsikoi itse.

24. Sarjakuva on oma ilmaisumuotonsa. Sillä on oma historiansa ja muotokielensä. Se heijastaa aikaansa samalla tavoin kuin muukin taide ja viihde. Tarkastele valitsemastasi näkökulmasta sarjakuvaa ilmaisumuotona. Lopussa on kuvia virikkeeksi. Otsikoi itse.

25. Kuluneena vuonna eläinten hyötykäyttö on noussut erityisen huomion kohteeksi. Keskustelussa on nostettu esiin erilaisia eettisiä ja taloudellisia kysymyksiä. Mielipide-erot ovat syviä. Miksi? Otsikoi itse.

26. Kirjoita jollekulle kansanedustajalle kirje, jossa kerrot jostakin kotiseutusi epäkohdasta ja pyydät häntä auttamaan asiassa.

27. Suomen valtiolla on kehitysyhteistyöhankkeita yli 20 maassa, ja se tukee yli 80 kansalaisjärjestön kehitysyhteistyöhankkeita. Pohdi, olisiko sinusta esimerkiksi jälleenrakentamaan Bosniaa, auttamaan Brasilian katulapsia tai työskentelemään Afrikassa pakolaisleirillä. Otsikoi itse tai ota otsikoksi Olisiko minusta kansainväliseen avustustyöhön?

28. Lasersäteen mahdollisuudet

29. Doping vapaaksi?
Tai
Doping vapaaksi!

30. Eurooppa avautuu - lisääntyykö rikollisuus?

31. Historia nostaa usein sankareiksi vastarintaan nousseet ja leimaa hiljaisen enemmistön myötäilijöiksi. Pohdi vastarinnan ja myötäilyn oikeutusta ja ongelmia. Otsikoi itse tai ota otsikoksi Vastustaa vai vaieta?

32. Mökkiläinen ekosysteemin osana

©Ylioppilastutkintolautakunta/ Internetix 1997-99