www.nettilukio.fi

Äidinkielen koe - kevät 1989


YLIOPPILASTUTKINTO 20. 3. l989 ÄIDINKIELEN KOE I


l. "Jeesus syntyi ja kasvoi, tunsi väsymystä ja nälkää, iloa ja surua. Kaikessa hän oli meidän kaltaisemme ihminen, kuitenkin ilman syntiä." (Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kristinoppi.) - Pohdi Jeesuksen persoonaa ja kirjoita aiheesta Jeesus - ihminen ja jumala

2. Ohessa on kertomuksia maailman luomisesta. tarkastele ja analysoi niitä. Otsikko: Samaa ja erilaista syntytarinoissa

3. Kirjoita oheisesta runoaineistosta. Otsikko: Runon maisema on myös sielunmaisema

4. Oheisessa yleisönosastokirjoituksessa väitetään että teatterilla ei ole tulevaisuutta. Lue kirjoitus, pohdi asiaa ja ota kantaa siihen. Otsikko: Onko teatterilla tulevaisuutta?

5. Mistä luonne-erot johtuvat?

6. "Lyhyt tuokio tulta ja hurmaa
sinut äidiksi saattaako?
On sääli jos poskiltas surmaa
tämä vuosi kirsikat jo..."

Näin kirjoitti runossaan Kohtaaminen Dan Andersson 1910-luvulla. Raskauden pelko oli vileä tuohon aikaan olennainen rakkaussuhteiden ja seksuaalielämän säätelijä, koska ehkäisymenetelmät olivat alkeellisia ja abortti oli rikos. Nykyaikana näihin asioihin voidaan suhtautua toisin, mutta sukupuolielämän alueella on sekä yhteiskunnassa että yksilön elämässä uusia ongelmia. Tarkastele aihetta jonkin seuraavan otsikon näkökulmasta:
- Syntyvyyden säännöstely on maailman tulevaisuuden kysymys
- Ehkäisy ei ole sukupuolisuhteiden ainoa ongelma
- Naisen vastuu ja miehen vastuu seksuaalikysymyksissä


7. Kiistelty moottoriurheilu

8. Kirjapainotaidon keksijänä pidetään saksalaista Johan Gutenbergiä, joka 1400-luvulla otti kirjapainbotyössä käyttöön iralliset kirjakkeet. Tämä keksintö luetaan niihin tapahtumiin, joiden katsotaan historiassa johtaneen ns. uuteen aikaan. Kirjoita kirjapainotaidosta ja sen merkityksestä. Otsikko: Mitä kirjapainotaidon keksiminen on merkinnyt?

9. Kansallisuuskysymys nykypäivän Euroopassa

10. Eläinten yhteisöelämää

11. Yhdysvalloissa on alkamassa kokeilu, jossa joukko miehiä ja naisia sulkeutuu kahdeksi vuodeksi avaruusasemaa muistuttaviin tiloihin. Asemasta tehdään omavarainen: siellä on esimerkiksi vilja- ja vihannesviljelmiä, kala-altaita, kanoja ja vuohia. Mitä kaikkea pitkäaikainen oleskelu avaruusasemalla vaatii? Otsikko: Kaksi vuotta avaruudessa

12. Kirjoita jostakin käytännön työstä, jota olet seurannut ja tehnyt. Selvitä sitä lukijalle, joka ei tätä työtä tunne. Otsikoi itse. Otsikkoesimerkkejä: Meillä viljellään perunaa, Olen remonttimies, Ruokatalous vastuullani, Töissä valintamyymälässä

13. "Lämpimät saunanseinät sulkevat ulkopuolelleen kaiken, mikä on pyrkinyt tärkeydellään häiritsemään." Näin kirjoitti F. E. Sillanpää. Sauna on suomalaiselle enemmän kuin peseytymispaikka. Kirjoita saunasta. Otsikko: Sauna ja suomalainen

14. Ohessa on turismia erittelevää aineistoa. Käytä sitä hyväksesi ja pohdi, mitä Suomi voi turisteille tarjota. Otsikko: Turistien Suomi


YLIOPPILASTUTKINTO 29. 3. 1989 ÄIDINKIELEN KOE II


21. Viha on vahva voima

22. Ohessa on Eino Säisän novelli Ensirakkaus (1973) Tarkastele ja tulkitse sitä. Otsikko: Lapsuuskesän tunteita Eino Säisän novellissa ensirakkaus

23. Musiikin ymmärtäminen - mitä se on?

24. Ohessa on tietoja eri aikojen suosituimmista etunimistä ja eräiden nimien suosion vaihtelusta. Käytä materiaalia hyväksesi ja kirjoita nimien muodinvaihtelusta ja pohdi sen syitä. Otsikko: Muotinimiä ja nimimuotia

25. Kirjailija Aino Kallas kirjoitti 9. 1. 1939 Helsingin Sanomissa: "Jo lähimmässä tulevaisuudessa, kun näköradio on oleva jokamiehen omaisuutta, on kehityksen huippu saavutettu ja kuva surmannut kirjan. Koko ajan henki, koko elämänsuuntaus on henkisyydelle ja älyllisyydelle vihamielinen." Ohessa on aineistoa eri viestintävälineiden seuraamisesta. Käytä sitä hyväksesi ja pohdi, onko Kallaksen ennustus toteutunut. Otsikoi itse.

26. Miten suhteeni vanhempiini on ajan mittaan muuttunut?

27. Vuonna 1935 yhdysvaltalainen Jack Torrance teki kuulantyönnön maailmanennätyksen 17,40 m. Arveltiin että hän oli ylittänyt ihmiskyvyn rajat. Vuonna 1988 suomalainen koululainen ylitti Torrancen tuloksen yli metrillä ja saavutti tuloksen 18,70 m. Maailmanennätys on nykyään yli 23 m. Ennätyksiä rikotaan edelleen kaikissa urheilulajeissa. Ollaanko lähellä ihmiskyvyn rajoja vai vasta alussa? Kirjoita aiheesta. Otsikoi itse.

28. Eri maissa ja eri oloissa vallankumous voi lähteä samoista ihanteista mutta päätyä erilaiseen tulokseen. Vertaa Ranskan suurta vallankumousta toisiin vallankumouksiin, esimerkiksi Venäjän, Kiinan, Kuuban tai Iranin. Otsikoi itse.

29. Kirjoita jonkin liike- tai teollisuusyrityksen tai maatilan historiasta. Otsikoksi yrityksen tai maatilan nimi.

30. Mikrobit ihmisen palveluksessa

31. Uusi Suomi kirjoitti 30. 10. 1988 seuraavasti:

Valaat, tekniikka ja tekopyhyys voittivat, kun tähtilippu ja punalippu liehuivat rinnakkain kahden neuvostomurtajan mastoissa. Koko maailman tuntemat valaat Crossbeak ja Bonnet uivat ulos jääloukustaan, ja ainutlaatuinen yhteisrintama juhli: neuvostoliittolaiset ja amerikkalaiset, öljy-yhtiön miehet ja ympäristöaktivistit olivat yllättäen kamppailleet saman asian puolesta.
Presidentti Ronald Reaganin mukaan pelastusoperaatio osoitti ihmisen kantavan huolta ympäristöstään.


Mikä saa ihmiset seuraamaan kahden valaan kamppailua ja samaan aikaan sulkemaan silmänsä ympäristönsuojelun suurilta ongelmilta. Pohdi kysymystä. Otsikoi itse.

32. Ihminen on kehittänyt useita kojeita ja laitteita aistihavaintojaan parantamaan ja täydentämään. Kirjoita niistä. Otsikko: Aistiemme jatkeita

33. Varsin monet ylioppilaat aikovat pitää ns. välivuoden. Ajatus on suurelle osalle vanhemmista vieras. Kirjoita välivuodesta ja sen merkityksestä. Otsikoi itse.

34. Jotkin 50- tai 60-luvun käyttöesineet ja vaatteet ovat nykyään muotitavaroita tai keräilykohteita. Mistä 80-luvun arkisista tavaroista voisi tulla ensi vuosisadan muotia tai antiikkia? Ota otsikoksi Nykyajan tavaroilla on vielä joskus antiikkiarvoa tai otsikoi itse

©Ylioppilastutkintolautakunta/ Internetix 1997-99