Tämä materiaali on arkistoitu. Sisältöä ei enää päivitetä. Kaikki sisältö ei välttämättä ole saatavilla.

Vammaisjärjestökentän laajeneminen 1960-luvulta lähtien


Nykyään vammaisjärjestöjä on enemmän kuin vammaisryhmiä. Vammaisjärjestöjen määrä lisääntyi voimakkaasti 1960-luvulta lähtien. Valtakunnallisten järjestöjen määrä kolminkertaistui. Järjestötoimintaan tulivat mukaan monet aiemmin sairautensa tai vammansa salaamaan pyrkineet vammaisryhmät, kuten kehitysvammaiset ja heidän omaisensa, neurologiset vammaiset sekä mielenterveyspotilaat. Toinen selvästi aktivoitunut ryhmä oli vammaisten lasten vanhemmat.

Kehitysvammahuollon pysyvä yhdistystoiminta alkoi vasta 1950-luvulla, sillä kehitysvammaisia ympäröi pelon ja ennakkoluulojen ilmapiiri, joka vaikeutti kaikkia toimia heidän asemansa parantamiseen. Vuonna 1952 perustettiin sosiaaliministeriön aloitteesta Vajaamielislaitosten Keskusliitto, jonka jäseniksi tulivat kaikki tuolloin vajaamielislaitoksia ylläpitäneet yhteisöt. Liiton tehtävänä oli toimia vajaamielislaitosten yhteistyöelimenä ja edunvalvojana sekä muuten edistää vajaamielishuoltoa ja henkilökunnan ammattitaitoa. Vuonna 1958 liitto muutti nimensä Vajaamielishuollon Keskusliitoksi, ja vuonna 1965 Kehitysvammaliitoksi.

Kehitysvammaisten omaisten keskuudessa heräsi ajatus oman yhdistyksen perustamisesta 1950-luvun jälkipuolella, jolloin perustettiin kehitysvammaisten tukiyhdistykset Poriin, Helsinkiin, Turkuun ja Tampereelle. Ne perustivat paikallisten tukiyhdistysten katto-organisaatioksi vuonna 1961 Vajaamielisten Tukiyhdistysten Liiton (myöh. Kehitysvammaisten Tukiliitto) tukemaan kehitysvammaisten hoitoa, opetusta, ammattikasvatusta ja työhönsijoitusta sekä järjestämään virkistys- ja vapaa-ajantoimintaa, edistämään kehitysvammaisten tutkimusta, harjoittamaan valistus- ja julkaisutoimintaa sekä muutoin edistämään kehitysvammaisten huoltoa. Tukiliitto liittyi pian Vajaamielishuollon Keskusliiton jäseneksi, mutta jatkoi kuitenkin itsenäistä toimintaansa. Molemmat liitot ovat viime vuosikymmeninä kasvaneet voimakkaasti. Vuonna 1968 Kehitysvammaliiton jäsenyhteisöjen lukumäärä oli 42 ja vuonna 1990 jäsenyhteisöjen määrä oli 64. Tukiliittoon kuuluvia tukiyhdistyksia oli 73 vuonna 1970 ja 202 vuonna 1990. Jäsenmäärä kasvoi samana aikana 7 000:sta noin 19 000:een.

Joukko kehtiysvammaisten huollosta kiinnostuneita lääkäreitä, pappeja ja sosiaalityöntekijöitä perusti vuonna 1954 ruotsinkielisen kehitysvammajärjestön Samariterstiftelsen. Vuonna 1961 Helsingin ja Turun seudun kehitysvammaisten vanhemmat perustivat valtakunnallisen De Utvecklingstördas Väl -yhdistyksen, joka liittyi jäseneksi Tukiyhdistysten Liittoon. 1960-luvulla ruotsinkieliselle rannikkoseudulle ja Ahvenanmaalle syntyi lisää vanhempainyhdistyksiä. Vuonna 1971 ruotsinkieliset perustivat tukiyhdistyksille oman keskusliiton Förbundet De Utvecklingstördas Väl rf:n. Ruotsinkielisen kehitysvammahuollon tehostamiseksi ja resurssien säätämiseksi vuonna 1954 perustettu säätiö lakkautettiin vuonna 1975 ja sen toiminnot sekä varat siirtyivät keskusliiton käyttöön.

Ensimmäinen neurologinen vammaisjärjestö, Vajaaliikkeisten Kunto ry., perustettiin vuonna 1953 vajaaliikkeisten aivovauriolasten ja nuorten eli CP-vammaisten auttamiseksi Lastenlinnan sairaalan lääkäreiden aloitteesta ja keskeisten lastensuojelu- ja invalidijärjestöjen toimesta. Yhdistys perusti useita CP-poliklinikoita, CP-lasten päiväkoteja, kouluasuntoloita, järjesti perheleirejä sekä lastne vanhempien ja lääkärien yhteisiä opintopäiviä. Aivovauriolasten vanhemmat perustivat vuonna 1957 oman yhdistyksen, Spastikkolasten Tuki ry:n, joka liittyi Vajaaliikkeisten Kunnon jäseneksi. Vuonna 1965 perustettiin silloisten neljän CP-yhdistyksen voimin Suomen CP-Liitto ry. Liiton tehtävänä oli toimia cerebral palsy - käsitteen piiriin kuuluvien liikunta-, puhe- ja aistivammaisten huoltoa, hoitoa, kasvatusta ja kuntoutusta varten perustettujen yhdistysten ja yhteisöjen yhdyssiteenä. CP-Liiton keskeinen tavoite oli CP-lasten koulutusmahdollisuuksien parantaminen. Totaalinen CP-lasten oppimisoikeus toteutui uudessa peruskoululaissa vuonna 1985. Sitä ennen puolet opetukseen kykenevistä CP-lapsista oli vapautettu koulunkäynnistä. Vuonna 1980 CP-Liittoon kuului 16 jäsenyhdistystä ja niihin yhteensä 2 000 jäsentä. Vuonna 1990 yhdistyksiä oli 20 ja jäseniä yli 4 000, joka on lähes 2/3 kaikista Suomen CP-vammaisista.

Vuonna 1967 perusti joukko lääkäreitä ja epileptikkoja Helsingin Epilepsia yhdistyksen. Kielteisenä pidetty kaatumatauti korvattiin epilepsia-termillä, vaikka sitäkin vastustettiin, koska siihen liittyy ruotsinkielessä negatiivinen leima. Yhdistyksen tärkein tehtävä oli oikean tiedon levittäminen epilepsiasta, jotta ymmärrys sairautta kohtaan lisääntyisi ja ennakkoluulot hälvensivät. Lisäksi se toimi sairastuneiden yhdyssiteenä ja valvoi eri tavoin jäsenistön etuja. Vuonna 1968 epileptikot perustivat paikallisyhdistyksen Tampereelle ja Ouluun, ja seuraavana vuonna paikallisyhdistykset perustivat Epilepsialiitto ry:n. 1990-luvun alussa epilepsiayhdistyksiä oli 26 ja niissä oli jäseniä noin 6 300. Jäsenmäärä on melko pieni, sillä Suomessa on noin 40 000 epileptikkoa.

HYKS:n neurologien aloitteesta perustivat MS-potilaat (keskushermoston pesäkekovettumatautia sairastavat) ja heidän omaisensa sekä neurologian asiantuntijat Suomen MS-yhdistyksen vuonna 1965. Tavoitteiksi asetettiin yhteyksien solmiminen sairastuneiden ja asiantuntijoiden kesken, asiallisen tiedon levittäminen sairaudesta, potilaiden aseman parantaminen, pääsy invalidihuoltolain piiriin sekä kuntoutusmahdollisuuksien järjestäminen. Seuraavina vuosina perustettiin useita MS-yhdistyksiä, joiden katto-organisaatioksi perustettiin vuonna 1971 Suomen MS-yhdistysten Liitto. Vuonna 1988 liitolle valmistui keräyksen ja RAY-varojen turvin Maskuun neurologinen kuntoutuskeskus, jonka avulla kuntoutus-, sopeutumisvalmennus- ja perhevalmennustoiminta voitiin keskittää yhteen paikkaan. Paikallisia MS-yhdistyksiä perustettiin vilkkaimmin 1970-luvun alkupuolella. 1990-luvun alkuun mennessä jäsenyhdistyksiä oli perustettu 22 ja kerhoja 36. Jäseniä niissä oli noin 8 700, joista noin puolet oli potilaita. Alun perin MS-yhdistyksiin kuului myös parkinsonin tautia sairastavia, mutta he ovat jääneet pois omien yhdistysten perustamisen myötä .

Vuonna 1972 perustettiin lihastautipotilaiden yhdyssiteeksi Suomen Dystrofia -yhdistys. 1970-luvulla syntyi paikallisia lihastautiyhdistyksiä useisiin kaupunkeihin, ja niiden keskusorganisaatioksi perustettin vuonna 1982 Lihastautiliitto ry. 1990-luvun alussa yhdeksään jäsenliittoon kuului noin 2 100 jäsentä, joista osa oli kannatusjäseniä. Neurologisiin vammaisiin luettuja lihastautipotilaita on Suomessa kaikkiaan noin 4 000 henkeä.

Neurologiset vammaisjärjestöt perustivat vuonna 1976 yhteistyöelimekseen Neurologisten Vammaisjärjestöjen Neuvottelukunnan (NVN). Edellä esiteltyjen neurologisten järjestöjen lisäksi NVN:n jäseninä ovat Suomen MG-yhdistys (perustettu 1973), Afasia- ja aivohalvausyhdistysten liitto (1977), Suomen Parkinson-liitto ry. (1984) sekä Suomen Narkolepsiayhdistys ry. (1987).

Mielenterveysalan ainoa järjestö vuosisadan vaihteessa oli lääkärien perustama Sielunterveysseura, joka muutti vuonna 1952 nimensä Suomen Mielenterveysseuraksi. Sen keskeisenä tavoitteena oli mielenterveyspotilaiden kuntoutuksen kehittäminen. Mielenterveyspotilaiden oman yhdistystoiminnan juuret ovat 1960-luvulla psykiatrisiin sairaaloihin perustetut potilaskerhot, joilla pyrittiin kehittämään potilaiden oma-aloitteisuutta ja vastuuntuntoa sekä parantamaan sairaaloiden viihtyvyyttä. Ensimmäisen mielenterveysyhdistyksen, Ylä-Savon mielenterveystoiminnan tuki ry:n perustivat vuonna 1968 Iisalmen Koljonvirran mielisairaalan potilaat ja henkilökunta. Vuonna 1971 mielenterveys- ja potilasyhdistykset perustivat Mielenterveyden Keskusliitto ry:n . valtakunnalliseksi psyykkisesti sairaiden etujärjestöksi. Vuonna 1990 liitossa oli 51 jäsenyhdistystä, joissa oli jäseniä noin 3 500. Lisäksi liitolla oli kymmenkunta kannatusyhdistysä. 1980-luvulla syntyi myös kolme muuta valtakunnallista mielenterveysyhdistystä: Suomen Psykiatrisesti kuntoutettavien Yhdistys ry (1981), Helsingin Mielenterveysyhdistys HELMI (1983) ja Omaiset mielenterveyden tukena ry. (1988).

Viime vuosikymmeninä vanhempainryhmät ovat perustaneet omia järjestöjään helpottamaan vammaisten lasten ja heidän perheidensä ongelmia. Kuulovammaisten vanhemmat perustivat ensimmäiset vanhempainryhmät 1960-luvun alussa Helsinkiin, Tampereelle ja Turkuun. Vuonna 1963 perustettiin Kuulovammaisten Lasten Vanhempien Liitto (KLVL) edistämään kuulovammaisten lasten ja nuorten opetus- ja kuntouttamistoimintaa, valvomaan lasten ja nuorten etuja sekä toimimaan jäsenyhdistystensä ja henkilöjäsentensä keskusjärjestönä. Vuonna 1965 liitto perusti yksityisen, valtionapua nauttivan huonokuuloisten lasten sisäoppilaitoksen Jyväskylän lähelle Vertaalaan. Vuonna 1970 koulun oppilaat siirtyivät valtion ylläpitämään Jyväskylän kuulovammaisten kouluun. KLVL:lla oli 1990-luvun alussa 16 jäsenyhdistystä ja niissä jäseninä 1 500 perhettä. Myös ruotsinkielisten perustama Döva och Hörselskadade Barns Stödförening rf. kuuluu KLVL:oon jäsenyhdistyksenä.

Näkövammaisten lasten vanhemmat perustivat vuonna 1970 valtakunnallisen Näkövammaisten Lasten Vanhemmat (NLV) ry:n, jonka tavoitteena on näkövammaisten lasten aseman kaikinpuolinen kohentaminen yhteiskunnassa. NLV:ssa oli 1990-luvun alussa noin 700 jäsentä ja 100 kannatusyhdistystä. Perheitä yhdistyksen toiminnassa on mukana noin 400.

Myös lukuisia muita vanhempainyhdistyksiä perustettiin 1970- ja 1980-luvuilla.Vuonna 1973 perusti joukko vammaisten lapsien vanhempia valtakunnallisen Suomen vammaisten lasten tuki ry:n. Vuonna 1975 perustettiin Sydänvikaisten lasten Tuki ry. INCL-lasten vanhemmat perustivat vanhempainyhdistyksen vuonna 1982. INCL on harvinainen periytyvä varhaislapsuudessa ilmenevä keskushermostosairaus, joka johtaa lapsen henkisen ja motorisen kehityksen taantumiseen sekä menehtymiseen murrosikään mennessä. Syöpäsairaiden Lasten Vanhempien Yhdistys SYLVA ry. perustettiin vuonna 1982 Suomen Syöpäyhdistyksen aloitteesta. HYKS:n laspisyöpäpotilaiden vanhemmat ja ystävät ry. perustettiin Lastenklinikan osasto 10:llä hoidettavien lasten vanhempien toimesta vuonna 1982. Vuonna 1985 perustettiin pääasiassa Helsingin seudulla toimiva vanhempainyhdistys Autistien Tuki ry. Vuonna 1986 perustettiin myös Suomen Autismiyhdistys, johon kuuluu vanhempien lisäksi muitakin sairaudesta kiinnostuneita.

Vammaisjärjestöjen lukumäärän ja jäsenmäärien voimakas kasvu 1960-luvulta lähtien johtui useiden uusien vammaisryhmien järjestäytymisestä omiksi yhdistyksiksi. Vanhojen järjestöjen lisääntynyt taloudellinen tuki lisäsi niiden jäsenkuntaa. Nykyisin Suomessa on noin 70 valtakunnallista vammaisjärjestöä, joilla on yhteensä yli 1 700 rekisteröityä paikallisyhdistystä. Niissä on yhteensä hieman yli 600 000 jäsentä.

©Internetix, Nettiradio Mikaeli / Heikki Myyryläinen 1999