Tämä materiaali on arkistoitu. Sisältöä ei enää päivitetä. Kaikki sisältö ei välttämättä ole saatavilla.

Romanit


Romaneita lasketaan elävän Euroopassa nykyään noin kaksi miljoonaa eri puolille hajaantuneina. Romaneiden arvellaan lähteneen Intiasta suurempina muuttoaaltoina eri ajanjaksoina 1000-luvun molemmin puolin. Koko länsimaisen historiansa paimentolaisina eläneet romanit ovat kohdanneet vihamielisyyttä useimpien isänkansojensa taholta. Tämä nopeutti heidän leviämistään kaikkialle Eurooppaan. Romanien uskollisuus omalle ei-eurooppalaiselle kulttuurilleen on aina ollut ristiriidassa eurooppalaisten kulttuurien kanssa.

Nykyisten arviolta noin 6 000-7 000 Suomen romanin varhaisimmat esi-isät tulivat Suomeen 1500-luvun puolivälissä lähinnä Ruotsin kautta. 1500-luvulla Ruotsi-Suomea muokattiin yhdeksi kokonaisuudeksi. Kaikkialla säädettiin voimaan sama uskonto, samat elintavat ja sama kieli. Romanit eivät täyttäneet näitä vaatimuksia, eivätkä päässeet sisälle yhteiskuntaan. Heidän osakseen lankesi lainsuojattomuus.

Romaneilta kiellettiin esimerkiksi kaikki kirkolliset toimitukset, vainajia ei saanut haudata siunattuun maahan, lapsia ei kastettu, avioliittoon ei vihitty, jopa sairaanhoito kiellettiin. Vuonna 1637 kuningatar Kristiina määräsi kaikki Ruotsin rajojen sisäpuolella tavatut miespuoliset romanit hirtettäväksi. Heidän vaimonsa ja lapsensa tuli karkottaa maasta. Tähän ei tarvittu mitään tutkimusta tai tuomiota. Asetuksen toimeenpanosta ei huolehdittu ja tiettävästi yhtään romania ei hirtetty lain nojalla. Todennäköisesti lain tarkoituksena oli pelottaa romaneita saapumasta muualta Euroopasta Ruotsiin. Muutaman vuoden kuluttua lakia lievennettiin niin, että vain rikoksiin syyllistyneet romanit voitiin hirttää. Ruotsin kuninkaan Kustaa III:n aikana 1700-luvun lopulla kaikki Ruotsissa asuvat romanit passitettiin Suomeen.

Suomalaiskansallinen ideologia kehittyi voimakkaasti 1840-luvulla. Kansalliset yhtenäisyyden edellytyksenä pidettiin yhteistä kieltä sekä kansallista tuntemis- ja ajattelutapaa. "Mustalaiset" eivät sopineet tähän ajatusrakennelmaan, vaan heitä pidettiin muukalaisina ja heihin liitettiin negatiivisia luonteenpiirteitä usein siitä syystä, ettei valtaväestö heitä kunnolla tuntenut ja heidän kulttuurinsa ja tapansa poikkesivat silmiinpistävästi valtaväestöstä. Esimerkiksi Suomen Kirjallisuuden Seura julkaisi vuonna 1848 Paavo Korhosen Viisikymmentä runoa ja kuusi laulua, jossa romaneita kuvattiin seuraavalla tavalla:

"Suku musta, Mustalaisen Kansa laiska, kiertolainen, Jolla on se outo kieli, Kansan kaiken tuntematon, Jot' ei kouluissa kysytä, Oppihuoneissa osata; Sitä äänellä isolla Aivan pulskasti puhuvat, Röyhkeästi röykyttävät."


Vuonna 1863 julkaistiin Suomettaressa artikkeli "Mustolaisia Wiipurin läänissä", jossa kirjoitetaan romaneista mm. seuraavasti:

"Se on jo ennestään tunnettu, että Mustolainen ottaa vaimon itselleen ilman vihkimättä ja pitää sitä niinkauan kuin voipi noudattaa miehensä tahtoa, ollen kaunis ja hyvä almua anomaan. Mutta jos se rumentuu tahi on huono almua pyytämään, niin mies hylkää ja ottaa toisen."


Romaniväestöä pidettiin Suomettaren artikkelissa huijareina sekä kiristäjinä ja varkaina. Heidän kaupanteostaan kirjoitettiin näin:

"Ja milläs jos ei tämmöisillä keinoilla voisivatkaan he itselleen ostella hyviä hevosia? Ja miten muuten he muistakin kohdista voisivat komeasti elää, miehet juoden viinaa ja vaimot kahvia, tätä vielä monet kerrat päivässä? Moni Mustolainen niin hyvin meis kuin vaimokin, käypi ihan paraassa vallas-väen vaatteessa, ja jokainen sen hyvin tietää, ettei Mustolaisella ole halua ollenkaan työntekoon eikä siis mitään rehellistä rahan pyytöä, joka hänelle antaisi tilaisuuden niin riemasti elää."


Edellä lainatun kaltaiset käsitykset romaniväestöstä elävät yhä kansan keskuudessa. Samanlaisia arvotuksia on viime vuosina yhdistetty etenkin 1990-luvulla Suomeen eri syistä tulleisiin valtaväestöstä erottuneisiin ulkomaalaisiin.

Venäjän vallan aikana painopisteeksi tuli romaniväestön sopeuttaminen ja valtion tavoitteena oli saada heidät asettumaan aloilleen ja sulautumaan valtaväestöön. Hyvin merkittävä oli vuonna 1895 asetettu rovasti Alexander Gustaf Wallen johtama komitea, joka otti tavoitteekseen romanikulttuurin hävittämisen maastamme. Komiteanmistinnössä on romaneita ymmärtävä pohjavire ja romanien sopeutumattomuuden muun yhteiskunnan tapoihin katsottiin pitkälti johtuvan heidän saamastaan halveksivasta kohtelusta. Vaikka komitea ymmärsi romaniväestön vaikeaa asemaa, sen tavoitteena oli romaniväestön sulauttaminen valtaväestöön sivistystasoa kohottamalla. Komitean käsityksen mukaan sivistys edesauttoi romaniväestön häviämistä:

"Koetetaan kohottaa mustalaisia kansan tasalle ja hävittää eroavaisuuksia, jotka ovat heidän tunnusmerkkinään, kunnes ei enää voida puhua mustalaiskysymyksestä."


Komitea ehdotti myös erityisten lähinnä koulukotimaisten mustalaiskoulujen perustamista 7-16-vuotiaille romanilapsille "pelastus- ja kasvatustyön" välineeksi:

"Tällä ajalla pitää lapset yleensä voida suojella vanhempien mustalaisten vaikutukselta... niin tulisi täten mahdolliseksi, että mustalaiskieli, tämä mahtava välikappale yhdistämään mustalaisheimon jäseniä ja pitämään heitä muista erotettuna rotuna, ei niinkään kaukaisessa tulevaisuudessa kuolisi sukupuuttoon - ja siten olisikin mustalaiskysymys ahtaammassa merkityksessä ratkaistu."


Sivistämisen ja kielen hävittämisen lisäksi komitean keskeisiä ehdotuksia romanien sulauttamiseksi muuhun väestöön olivat kirkon kontrollin lisääminen (rekisteröinti, kasteopetus, rippikoulun kontrollointi ja avioliittojen laillistaminen) ja elinkeinonharjoittamiseen puuttuminen. Komitean ehdotukset jäivät kuitenkin toteutumatta, sillä ne olisivat vaatineet merkittävää taloudellista panostusta. Suomen romanikulttuuri säilyi entisellään.

Vuonna 1919 romanit hyväksyttiin virallisesti suomalaisiksi, kun heille myönnettiin Suomen kansalaisuus. Itsenäisyytemme alkupuolella heihin ei tunnettu erityistä virallista mielenkiintoa sen paremmin sulauttamisen kuin auttamisenkaan kohteina. Sotien jälkeen romanikysymys nousi uudelleen esille. Monet Suomen romanit ansioituivat sotaan osallistumisessa, mutta sodanjälkeisen jälleenrakentamisen kauteen liittynyt yleinen elintason nousu ei ulottunut romaniväestöön. Vain harvat Karjalasta siirtyneet romanit tulivat asutustilaohjelman piiriin. Romanien asunto-olot ja lasten koulutus olivat erittäin puutteellisia.

Vuonna 1953 asetettiin komitea tutkimaan romanien asemaa, ja Mustalaislähetyksen laatimaa 4 000 romanin luetteloa käytettiin lähteenä vuonna 1955 julkaistussa mietinnössä. Mietinnön sävy oli sopeuttava ja valvontakeskeinen. Selvänä tavoitteena oli romanien olojen tosiasillinen parantaminen, sillä "olojen nykyiselleen jättäminen... säilyttäisi yhteiskunnassamme varsin silmiinpistävän epäkohdan". Yhtään mietinnön suositusta ei toteutettu ja romanien sosiaalisten olojen parantaminen jäi pääasiassa vuonna 1906 uskonnolliselta pohjalta perustetun Mustalaislähetyksen huoleksi. Mustalaislähetyksen toimintaa ohjasi lähinnä holhoava "käännytysinto". Mustalaislähetys näki perinteisen romanikulttuurin pääasiallisena esteenä romanien sosiaalisen aseman ja olosuhteiden parantamiselle. Romanit eivät yleensä suhtautuneet suopeasti Mustalaislähetykseen.

Toisen maailmansodan jälkeen romanit alkoivat itsekin vaatia oikeuksiaan. Vuonna 1953 perustettiin Helsinkiin Romanien liitto - Romanengo Staggos ry., joka oli ensimmäinen romanien itsensä perustama romanikysymyksiin keskittynyt järjestö. Sen pyrkimyksenä oli romanien omatoimisuuden pohjalta kohottaa romanien asemaa ja työskennellä romanikielen ja -kulttuurin säilyttämiseksi. Romanien liiton päämääränä oli myös luoda suhteita romaniväestön ja valtaväestön välille. Romanien liiton toiminta hiipui 1960-luvulla osan sen aktiiveista toimittua vuonna 1956 perustetun mustalaisasiain neuvottelukunnan piirissä.

Mustalaisasian neuvottelukunnan perustaminen vuonna 1956 sosiaali- ja terveysministeriön yhteyteen romanien ja viranomaisten väliseksi yhteistyöelimeksi merkitsi romaneille uutta mahdollisuutta saada äänensä kuuluviin viranomaisten keskuudessa. Aluksi neuvottelukuntaan kuului vain yksi romanijäsen, mutta vuonna 1968 edustajia oli jo kahdesta romanijärjestöstä. Vuonna 1989 neuvottelukunta vakinaistettiin ja sen nimi muutettiin Romaniasiain neuvottelukunnaksi. Neuvottelukunta julkaisi vuonna 1969 kaksi selvitystä, joista toinen koski romanien sosiaalisia oloja ja toinen asumista. Näitä seurasi selvitys romanien työllisyydestä. Eräs konkreettinen tulos näistä selvityksistä oli mustalaisväestön asumista koskeva laki vuodelta 1975. Lakia valmistettaessa romanien edustajia kuultiin ensimmäistä kertaa. Lain mukaan kuntien tuli osoittaa asianmukainen asunto alueellaan asuville romaneille vuoteen 1980 mennessä. Eri puolilla Suomea laki on toteutunut hyvin eri tavoin: jotkut kunnat eivät ole huomioineet sitä lainkaan, toiset taas pyrkivät vakavissaan romaniväestön asumisolojen parantamiseen.

Poliitikot ja viranomaiset olivat alkaneet suhtautua vakavasti romanien vaatimuksiin, kun romanit perustivat 1960-luvun muiden radikaalien vähemmistö- ja poliittisten ryhmien vanavedessä vuonna 1967 Suomen Mustalaisyhdistyksen. Yhdistys lähti radikaalisti puolustamaan romaneja ja vaatimaan heidän elinolojensa parantamista. Uudistukset tuli toteuttaa romanikulttuurin ominaispiirteitä kunnioittaen ja romanien syrjinnästä oli päästävä eroon. Yhdistys muutti vuonna 1991 nimensä Suomen Romaniyhdistykseksi. 1970-luvun alusta lähtien romanit ovat olleet yhä useammin suoraan itse lausumassa erilaisissa toimikunnissa ja komiteoissa näkemyksensä heitä koskevassa päätöksenteossa. Romanien syrjintää ryhdyttiin vastustamaan aktiiviseti vuonna 1970 voimaan tullutta YK:n rotusyrjintäsopimusta hyväksikäyttäen. Sopimuksen mukaisesti myös Suomessa kiellettiin ensimmäisen kerran lailla rotusyrjintä vuonna 1970.

Nykyisin Suomen romaneilla on hyvä perustuslailla turvattu vähemmistösuoja. Vuoden 1995 perustuslakiuudistuksen yhteydessä Suomen romaniväestön kulttuurinen erityisasema tunnustettiin virallisesti toteamalla, että romaneilla on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Suomen romanien vähemmistösuoja on parempi kuin useimmissa muissa maissa, joissa usein ei haluta antaa edes kansalaisoikeuksia romaneille. Suomen romanit saavat asua paikoillaan, heillä on mahdollisuus käydä koulua jne. Vuonna 1989 tuli myös romanikielen opetus koulussa mahdolliseksi. Tämä on lisännyt romanien motivaatioita koulussa käyntiin. Enää ei pyritä hävittämään romanikulttuuria, vaan se ollaan vähitellen opittu sallimaan ja hyväksymään, ja romaneille on taattu oikeudet säilyttää omat kulttuuriset erityispiirteensä.

Romanikulttuurin virallisesta hyväksymisestä ja romanien aseman paranramisesta huolimatta ennakkoluulot heitä kohtaan ovat säilyneet. Myös syrjintää esiintyy yhä, vaikka laki kieltää sen. Eräs yleinen stereotypia romaneista niin Suomessa kuin muuallakin on, että he muodostavat rikollisen alakulttuurin. Romanikulttuuria paljon tutkinut filosofian tohtori Matti Grönfors teki 1970-luvun lopulla tutkimuksen Suomen poliisin asenteista romaneita kohtaan. Tutkimus osoitti, etteivät poliisit yleensä näe romaneita etnisenä vähemmistönä vaan pikemminkin kriminaalisena vähemmistönä. Romaneille ominaiset kulttuuripiirteet nähdään merkkinä rikolliskulttuurin olemassaolosta. Kuitenkin perinteinen romanikulttuuri tuomitsee selvästi myös valkoiseen enemmistöön kohdistuvan rikollisen toiminnan.

Romanien syrjintä tänä päivänä näkyy mm. ravintolasyrjintänä. Usein romaneilta ja muiltakin vähemmistöiltä on evätty sisäänpääsy ravintolaan esimerkiksi sillä perusteella, että "ravintolalla on oikeus valita asiakkaansa". Tietenkin ravintolalla on oikeus evätä asiakkaan pääsy ravintolaan tämän aikaisemman käyttäytymisen perusteella, mutta ei johonkin vähemmistöön kuulumisen perusteella. Suomen rikoslain mukaan on rangaistavaa evätä yleisölle avoinna olevat palvelut yksiköltä tai ryhmältä muun muassa ihonvärin, etnisen alkuperän, sukupuolen, iän, sukupuolisen suuntautumisen, uskonnon tai terveydentilan perusteella. Romanit ovat jo pitkään nostaneet oikeusjuttuja ravintolasyrjinnän vuoksi, yleensä hyvällä menestyksellä, kunhan poliisi on ensin saatu tutkimaan asiaa. Myös muut maamme ulkomaalaisperäiset asukkaat ovat viime vuosina nostaneet samantapaisia oikeusjuttuja esimerkiksi mustaihoisiin kohdistuvan ravintolasyrjinnän vuoksi.

Valtaväestön romaneihin kohdistuva syrjintä ja rasismi ovat viime aikoina olleet vähemmän esille kuin esimerkiksi vielä 1980-luvulla. Suvaitsemattomuuden ja rasismin kohteeksi on romanien sijaan otettu pakolaiset, joiden lukumäärä on kasvanut selvästi 1990-luvulla.

©Internetix, Nettiradio Mikaeli / Heikki Myyryläinen 1998