Tämä materiaali on arkistoitu. Sisältöä ei enää päivitetä. Kaikki sisältö ei välttämättä ole saatavilla.

Rasismi ja rasistinen väkivalta Suomessa


Rasismi kuuluu yhteiskunnan tuhoisimpiin ilmiöihin. Klassisen määritelmän mukaan rasismi on ideologia, jonka mukaan ihmisarvo määräytyy ulkoisista periytyvistä ominaisuuksista Katsotaan esimerkiksi ihonvärin määräävän ihmisen mahdollisen älykkyysosamäärän, millaiseen tunne-elämään ihminen kykenee jne. Rasisti on sitä mieltä, että tietyt rodut ovat kehittyneempiä ja että niillä sen vuoksi tulee olla erityisoikeuksia. Viime aikoina rasismi on käsitteenä kokenut laajalti yleistyessään kokenut inflaation, ja se on alkanut menettää alkuperäistä merkitystään. Nykyään puhutaan esimerkiksi poliittisesta, rakenteellisesta, taloudellisesta, tieteellisestä, kielellisestä, vanhanaikaisesta, uudesta, symbolisesta, institutionaalisesta ja niin edelleen "rasismista".

Rasismiin johtava ns. rodullistamisprosessi alkaa ihmisten luokittelulla ryhmiin ulkoisesti havaittavien ominaisuuksien tasolla. Prosessi alkaa verbaalisella tasolla, nimityksinä ja luokitteluina. Seuraava rodullistamisvaihe seuraa, kun ulkoisten piirteiden perusteella luotuihin ihmisluokkiin liitetään myös muita, ei näkyviä ominaisuuksia, kuten luonteenpiirteitä ja arvoja. Ihmisluokkien arvottamisessa ulkonäön lisäksi myös toisen ryhmän näkymättömät ominaisuudet arvioidaan alempiarvoisiksi ja kielteiseksi, vastakohtana oman ryhmän myönteisille ominaisuuksille. Rodullistamisprosessin viimeinen ja ratkaiseva vaihe on ihmisarvon riistäminen "rodullistetulta" ryhmältä. Tällöin joku "ihmisrotu" ymmärretään niin uhkaavaksi ja kielteiseksi, että sitä ei enää pidetä inhimillisenä, minkä jälkeen tähän ryhmään kuuluvia voidaan kohdella miten tahansa.

Suomessa rasismi on toistaiseksi pääasiassa ollut piilorasismia eli ulkomaalaisiin ollaan suhtauduttu epäluuloisesti ja torjuvasti. Piilorasismissa hyväksytään lähtökohtaisesti ajatus kaikkien ihmisten tasa-arvoisuudesta, mutta se korostaa samalla sitä, että kaikkien kansojen tulisi pitäytyä omilla valtiollisina alueillaan. Lisäksi piilorasismiin sisältyy pyrkimys hävittää siirtolaisten ja vähemmistöjen kulttuurien muodostama "uhka" pakottamalla ne sulautumaan enemmistöön mikäli niitä ei ole mahdollista karkottaa pois.

Suomalaisen piilorasismin laajuutta on vaikea arvioida, mutta suuntaa antaa ainakin Euroopan Unionin vuoden 1997 lopulla tekemä tutkimus, jonka mukaan 1/3 EU:n asukkaista pitää itseään erittäin tai melkorasistisena. Erittäin rasistista väestöä oli eniten Belgiassa, Ranskassa ja Itävallassa. Melko rasististen maiden kärjessä olivat Tanska ja Suomi. Vähiten rotuvihaa tunnettiin Ruotsisssa, Luxemburgissa, Portugalissa, Espanjassa ja Irlannissa. Tutkimukseen osallistui 16 000 ihmistä 15 EU-maassa. Tutkijoiden mukaan rasisti ovat tyytymättömiä omaan osaansa ja pelkäävät työttömyyttä. Suomessa rasismi kohdistuu ennen muuta 1970-luvulta lähtien maahan tulleisiin pakolaisiin, ja etenkin niihin, jotka eniten poikkeavat ulkonäöltään kantaväestöstä.

1990-luvulla rasistinen väkivalta on saanut hälyttävän suuret mittasuhteet eri puolella Eurooppaa. Rasististen hyökkäysten pääkohteena ovat siirtolaiset ja heidän jälkeläisensä, turvapaikanhakijat ja pakolaiset sekä jossain määrin edelleen myös romanit ja juutalaiset, jotka ovat eläneet Euroopassa useiden sukupolvien ajan.

Myös suomalaisten ulkomaalaisiin kohdistuvan epäluulon voidaan nähdä olevan kääntymässä aggressiiviseksi pakolaisvastaisuudeksi viime vuosina lisääntyneiden väkivaltaisuuksien perusteella. Suomessa on kuitenkin vielä niin vähän pakolaisia (ja muitakin ulkomaalaisia), että on epätodennäköistä, että nykyisen piilorasismin maaperästä nousisi suurta suosiota saavuttava avoimesti rasistinen liike tai puolue, joka määrätietoisesti kanavoi ja hyödyntää pakolaisvastaisia mielialoja. Useaan Keski-Euroopan maahan on jo syntynyt tällaisia ryhmiä. Suomessa tapahtuneet väkivaltaisuudet ovat ainakin toistaiseksi olleet pienten ryhmien suorittamia tekoja, jotka sinällään pitäisi pystyä kitkemään pois.

Ensimmäiset merkit piilorasismin muuttumisesta avoimeksi rasismiksi Suomessa ovat Vantaan Hakunilassa nuorisojoukon tekemät tihutyöt kahta pakolaisperhettä kohtaan heinäkuussa 1989 ja Tampereella ulkomaalaisiin kohdistuneet polttopullohyökkäykset elokuussa 1989. Myöhemmin rasistinen väkivalta on lisääntynyt. On tehty hyökkäyksiä pakolaiskeskuksiin, heitetty polttopulloja siirtolaiskoteihin ja kaadettu juutalaisten hautakiviä.

Erityisesti Joensuu on ollut esillä skinheadien tekemien väkivaltaisuuksien vuoksi. Syksyllä 1995 kohua herätti hyökkäys tummaihoisen amerikkalaisen koripalloilijan kimppuun Joensuussa. Tapauksen vuoksi koripalloilija muutti pois maasta. Jo tätä ennen skinheadit olivat ahdistelleen Joensuussa asuvia somaleita. Joensuussa skinheadien rasismi on selvästi organisoitua. Skinhead-alakulttuurin syntyyn Joensuussa vaikutti kaupungin nuorien käyttöön antama nuorisotalo, jossa aiemmin löyhä nuorisojoukko kiinteytyi ja syntyi nykyisten skinheadien ydinryhmä. Joensuulaiset skinit ovat pääasiassa 13-25 -vuotiaita miehiä. Skinheadien ydinryhmän, joita on noin 20-39 hengen joukko, ideologiana on oppi rotujen puhtaudesta. Oppi jäljittelee uusnatsien ajatuksia. Skinheadien ydinryhmän johtajien vanhempien joukossa on tunnettuja ja arvostettuja henkilöitä, joista jotkut ovat osallistuneet näkyvästi kaupungin poliittiseen ja ammattiyhdistystoimintaan. Muutama vuosi sitten skinheadit alkoivat toiminnan Suomen Isänmaallinen Liike -nimisenä. Joukon tunnusmerkkinä on vihreä pilottitakki ja maihinnousukengät. Takin hihassa on Suomen lippu, joka joillakin on tatuoitu paljaaksi ajeltuun kaljuun. Ydinryhmän ulkopuolisista skineistä osa on koulunsa päättäneitä tai lukiossa tai ammattikoulussa opiskelevia poikia ja osa peruskoulun yläasteen oppilaita, "pikkuskinejä". Kaikkiaan skinejä arvellaan olevan Joensuussa 150-200.

Joensuun skinien ydinryhmästä suuri osa on saanut rangaistuksia lähinnä pahoinpitelyistä. Lyhyet rangaistukset eivät ole saaneet nuoria luopumaan toimintavoistaan. Viime aikoina on joillekin skineille annettu myös ankarampia rangaistuksia. Rangaistuksen saaneista on tullut omassa yhteisössään marttyyreja ja sankareita, joiden hyväksyntää nuoremmat skinit tavoittelevat toimimalla idoliensa tavoin. Joensuun viranomaisia huolestuttaakin erityisesti nämä "pikkuskinit" ja heille ollaan pyritty järjestämään jotakin järkevää toimintaa (harrastustoiminta, autojen korjaus jne.) sen sijaan, että he kuljeksisivat kaduilla viattomien ihmisten kimpussa.

Joensuun skinejä tutkineen Vesa Puurosen (1995) mukaan skinhead-kulttuurin syntyyn on voinut vaikuttaa muutamien opettajien ja poliisien myönteinen suhtautuminen skinien edustamaan äärioikeistolaiseen arvomaailmaan - kuitenkin suuri osa joensuulaisista opettajista ja opiskelijoista vastustaa skinien toimintaa. Paikallisissa lehdissä ja paikallisradioissa skinien toimintaa ymmärrettiin Puurosen mukaan siihen saakka, kun he alkoivat somalien lisäksi pahoinpidellä ja uhkailla myös valkoisia Antifa-järjestön aktivisteja ja muitakin nuoria. Paikallisissa tiedotusvälineissä on julkaistu myös viranomaisten lausuntoja, joissa on suhtauduttu ymmärtäväisesti skinien "isänmaallisuuteen". Puurosen mukaan myös tavalliset kaupungilla liikkuvat ihmiset, jotka eivät ole puuttuneet tapahtumiin, ovat osallisia siihen, etät skinien toiminta Joensuussa on päässyt riistäytymään käsistä.

Joensuu ei ole ainoa paikka, jossa ulkomaalaiset ovat joutuneet rasistisen väkivallan kohteeksi, mutta sen tapahtumat ovat olleet kaikkein näkyvimmin esillä. Suomen ulkomaalaisperäinen väestö joutuu nykyisin verraten usein vihamielisyyden, ahdistelun ja väkivaltaisuuden kohteeksi. Erään selvityksen haastatelluista ulkomaalaisista peräti 49 % oli joutunut vähintäänkin tönimisen, 44 % uhkailun ja yli 50 % pahoinpitelyjen uhriksi. Tästä on seurannut, että etenkään monet tummaihoiset eivät enää uskalla mennä iltaisin baareihin, ravintoloihin ja diskoihin. Hälyttävintä asiassa on se, etteivät ulkomaalaiset luota poliisiviranomaisiin tai tuomioistuinlaitokseen, vaan jättävät henkilökohtaisen koskemattomuuden loukkaukset yleensä ilmoittamatta poliisille. Viranomaisiin ei luoteta ja heidän uskotaan suhtautuvan kielteisesti ulkomaalaisiin.

Monissa Euroopan maissa rasistinen väkivalta on kasvanut samanaikaisesti äärioikeistolaisten puolueiden kannatuksen kasvun kanssa. Selvää yhteyttä niiden välillä ei kuitenkaan voida osoittaa. Molemmat voivat olla seurausta yleisestä siirtolaisvastaisuuden lisääntymisestä. Useimpien Euroopan maiden ohella myös Suomeen on syntynyt siirtolaisvastaisia poliittisia ryhmittymiä, jotka keräävät jo 5 000 nimen listoja voidakseen osallistua seuraaviin kunnallisvaaleihin. Suomalaisista liikkeistä voidaan mainita yksityisyrittäjä Matti Järviharjun johtama Isänmaallinen Kansallis-Liitto ry, Väinö Kuisman johtama Isänmaallinen Oikeisto ry ja opiskelija Tapio Linnan johtama "Kansallinen radikaalipuolue". Äärioikeistolaisten ryhmittymien yhteisiin arvoihin kuuluvat laki ja järjestys ja pakolaispolitiikan tuntuva kiristäminen.

Siirtolaisiin ja pakolaisiin kohdistuvaa väkivaltaa Skandinavian maissa tutkineet Tore Björgo ja Rob Witte (1993) ovat havainneet seuraavat väkivallalle suotuisat olosuhteet (lainaus Magdalena Jaakkolan artikkelista "Rasistinen väkivalta ja 'ulkomaalaisasenteet' Pohjoismaissa teoksessa Vähemmistöt ja niiden syrjintä Suomessa (1996)):

1. väkivalta purkautuu usein ajankohtina, jolloin siirtolaispolitiikasta keskustellaan kiihkeästi. Siirtolaispolitiikan tiukentaminen toimii usein negatiivisena signaalina, joka osoittaa, että siirtolaiset ovat "ongelma;
2. yksilö- ja ryhmätasolla vallitsevat kielteiset asenteet, joita siirtolaisvastaisten puolueiden rasistinen propaganda levittää ja joissa siirtolaiset nähdään kilpailijoina taistelussa niukoista resursseista;
3. työttömyyden, asuntopulan ja taloudellisen laman aiheuttama sosiaalinen turhautuma;
4. tottumus käyttää väkivaltaa;
5. pyrkimys saada statusta ja arvonantoa vertaisryhmän keskuudessa, ryhmän halu saada arvostusta paikallisyhteisössä ja paikallisyhteisön halu saada valtakunnallista statusta;
6. tiedotusvälineiden kuvaukset ulkomaalaisiin kohdistuvasta väkivallasta antavat malleja väkivaltaiselle käytökselle;
7. juhlat, joissa käytetään alkoholia, laukaisevat estoja ja niissä tehdään usein päätös väkivaltaisesta käyttäytymisestä;
8. räjähdysaineiden, bensiinin, aseiden saatavillaolo;
9. vihan kohteiden olemassaolo;
10. väkivallantekijöiden potentiaalinen kannattajakunta yhteisössä, joka kannattaa tai ei ainakaan tuomitse ulkomaalaisten häirintää;
11. väkivallantekijöiden saama sensaatiomainen huomio lehdistössä;
12. poliisin, poliitikkojen ja muiden auktoriteettien vähäiset reaktiot väkivaltaisuuksiin;
13. yleisen mielipiteen passiivisuus.

Suomessa on jo monia edellä mainittuja edellytyksiä rasistisen väkivallan kasvulle ja ulkomaalaiskielteisille asenteille. Perusteettomat uhkakuvat suurista hallitsemattomista pakolaislaumoista, pakolaisten korkeasta elintasosta sekä rikollisuuden, aidsin ja huumeiden leviämisestä ruokkivat väkivallan syntymistä. Myös skinheadien paljon julkisuutta saaneet rasistiset purkaukset voivat vahvistaa pelkoa yhteiskuntarauhan rikkoutumisesta ulkomaalaisten maahanmuuton seurauksena, vaikka siihen syyllisiä eivät ole olleet ulkomaalaiset vaan suomalaiset. Rasistiset väkivallanteot ja pakolaispolitiikan kiristyminen ovat herättäneet myös vastareaktioita. Suomessakin on järjestetty rasismin vastaisia mielenosoituksia ja niiden seurauksena on syntynyt rasismin ja muukalaisvihan vastaisia elimiä ja kampanjoita. Näyttää siltä, ettei rasismia pystytä kitkemään muuten pois tai pitämään sitä aisoissa kuin lakkaamatta aktiivisesti sitä vastustamalla.

©Internetix, Nettiradio Mikaeli / Heikki Myyryläinen 1998