Tämä materiaali on arkistoitu. Sisältöä ei enää päivitetä. Kaikki sisältö ei välttämättä ole saatavilla.

Samanarvoisuus oikeudessa ei takaa tasa-arvoa


Ranskan peruslaki 1791 oli maallistanut avioliiton ja vapauttanut naisen kristillisen tradition taakasta. Samalla naiset saivat omaisuuteen liittyviä oikeuksia:

- pojat ja tytöt saivat täysi-ikäisyyden 21 vuotiaana
- myös naisilla oli oikeus vanhempiensa perintöön
- naiset saivat myös tehdä ja purkaa sopimuksia
- vaimo ja mies julistettiin täysin samanarvoisiksi lain edessä, erityisesti avioerotilanteissa.
- lesket saivat oikeuden tilan tuloihin ja jos lapsia ei ollut, myös omistusoikeuden, muussa tapauksessa - leskelle tuli taata ylläpito, vaatetus ja ruoka kolmeksi kuukaudeksi ja 40 päiväksi

Käytännössä vaimolla ei olut kovinkaan paljon sananvaltaa siihen miten hänen miehensä hoiti yhteistä omaisuutta. Vaimolla oli kyllä oikeus kääntyä neuvojan puoleen omaisuuksien erottamiseksi, mutta tämä oli yleensä hyödytöntä tai liian myöhäistä.

Naisten toimeentulon nostaminen oli vaikea asia, koska kaikkien tulojen oletettiin olevan naisen lisätuloja. Englannissa naisen asema oli hieman parempi siinä mielessä, että siellä oli vaimolla ja miehellä erilliset omaisuudet. Englannin siirtomaissa oli naisten asema parempi kuin emämaassa.

Ranskan lain mukaan oli olemassa kahdenlaisia raiskauksia, joista sai vastaavasti eri pituiset rangaistukset. Yksinkertaisesta raiskauksesta sai kuusi vuotta kahlevankeutta, törkeästä raiskauksesta 12 vuotta kahlevankeutta. Raiskaus luettiin törkeäksi silloin kun uhri on alle 15 -vuotias, pahoinpidelty tai sukulainen. Myöhemmin sana raiskaus korvattin käsitteellä väkivaltainen siveyden uhkaaminen.

Raiskattu nainen menetti kunniansa


Raiskaus oli muutenkin ongelmallinen aihe oikeudessa. Naisen kunnia saatettiin tahallisesti vaarantaa väittämällä hänet raiskatuksi. Tämä oli mahdollista, koska raiskausta ei oltu rikoslaissa tarkasti määritelty. Naiselle ei myöskään tehty tutkimusta, jonka perusteella olisi tiedetty onko nainen raiskattu vai ei.

Abortin tekemisestä tuomittiin vankilaan 20 vuodeksi. Vankeuden pituuteen vaikutti se, oliko kyseessä äpärälapsi vai avioliitossa alkunsa saanut lapsi. Tieto ehkäisykeinoista raskauden keskeytyksestä kiiri salaa naiselta toiselle.

Naisten oikeudellinen asema parani hieman viime vuosisadalla. Englannissa miehet olivat vastanneet oikeudessa vaimonsa rikoksista aina vuoteen 1870 asti, jonka jälkeen naisiset olivat tuomioistuimissa tasavertaisia yksilöitä miesten kanssa. Naiset saivat nyt todistaa oikeudenkäynneissä ja edustaa itse itseään. Tasa-arvo ei kuitenkaan ulottunut rangaistuksiin asti. Naisia pidettiin liian heikkoina vastaamaan kaikista rikkomuksista samalla tavalla kuin miehet: he saivat harvoin kuolemanrangaistuksia, eikä raskaana olevia naisia tuomittu ennen kuin he olivat synnyttäneet.

Naisasianaiset eivät hyväksyneet sitä, että naisen lähes tasavertaiset oikeudet olivat olemassa vain oikeussalissa, ei avioliitossa: avioituessaan naisesta tuli miehestään riippuvainen. Tilannetta ei ollenkaan helpottanut se, että koko 1800-luvun naiskäsitys perustui vain aviossa olevaan naiseen. Naista katsottiin ja arvioitiin vain suhteessa mieheen. Nainen oli olemassa vain silloin kun hän oli osa perhettä. Tästä kertoo sekin, että eurooppalainen nainen otti avioituessaan miehensä nimen, vaikka lakia tällaisesta ei edes ollut. Englannissa ja englannin kielisissä maissa naiset käyttivät myös yhteisnimiä.

Nainen oli miehen alamainen - lähes kaikessa


Miestä pidettiin naisen ohjaajana ja opettajana. Ranskalaisella aviomiehellä oli valvontatehtävänsä ja perheen yhtenäisyyden vuoksi oikeus lukea myös vaimonsa kirjeitä. Tämä oli Englannissa kielletty naisen oikeudellisen yksilöllisyyden vuoksi.

Myös miehellä oli velvolisuuksia: hänen tuli taata vaimolleen ruokaa, taskurahaa, lääkitystä, asunto ja vaatetus.

Hylätyllä naisella oli Englannissa oikeus elää miehen talossa ja 1886 jälkeen mies velvoitettiin maksamaan hylkäämälleen vaimolle vaatimatonta eläkettä.

Avioitumisen jälkeen naisen tuli asua miehen valitsemassa talossa. Jos asunto ei sopiva vaimon säädylle, oli hänellä oikeus muuttaa takaisin vanhempiensa luokse. Miehellä taas oli oikeus hakea perustettomasti karannut vaimo jopa väkivalloin takaisin kotiin. Mies sai käyttää väkivaltaa, kunhan se pysyi yleisen tavan, "luonnollisuuden" ja lain mukaisena. Miehellä oli myös oikeus pakottaa vaimo yhdyntään niin, ettei aiheuta vaimolle vakavia ruumiinvammoja. Vaimoa ei kuitenkaan saanut kohdella "kuin prostituoitua" ja pakottaa häntä epäluonnolliseen kontaktiin. Esimerkiksi vuosien kondominkäyttöä vasten vaimoan tahtoa satettiin pitää vaimoa loukkaavana.

Uskottomuus oli vakava rikos


Uskottomuutta pidettiin äärimmäisen vakavana rikoksena pyhää perhettä kohtaan. Naisasianaiset vaativat ankaria rangaistuksia uskottomille miehille -varsinkin niille, jotka viettelivät nuoria naisia. He vaativat oikeudelle luvan selvittää lapsen biologinen isä. Naisasianaisten ansiosta Yhdysvaltojen lakia nuoren naisen viettelemisestä kiristettiin. Yhdysvalloissa mies, joka petti vaimoaan naimattoman naisen kanssa, oli velvollinen avioitumaan rakastajattarensa kanssa ja eroamaan vaimostaan.

Uskottomuus oli pätevä syy avioeroon, mutta uskottomuuden todistaminen naisen ja miehen kohdalla oli Ranskassa erilaista: naisen uskottomuudesta riitti todisteeksi esimerkiksi kirje, kun taas miehen uskottomuuden todisteeksi vaadittiin pitkän ajan jatkunut suhde ja rakastajattaren tuli asua saman katon alla kuin hänen vaimonsa. Englannissa miehen uskottomuudeksi luettiin kaksinnaiminen, insesti, rikos luontoa vastaan tai raiskaus. Ranskassa suurin miehen tekemä synti oli julkisen skandaalin aiheuttaminen.

Uskottomuudesta nainen sai kolmesta kuukaudesta kahteen vuotta vankeutta. Raskain rangaistus oli koko 1800-luvun käytössä, mutta keskimäräinen rangaistus jäi neljään ja puoleen kuukauteen.

Miehellä oli oikeus lapseensa, aina kun hän itse sitä halusi


Englannissa miehellä oli oikeus ottaa avioliiton ulkopuolellakin syntynyt lapsi äidiltä ja määrätä holhoojaksi valitsemansa henkilö. Isyys- ja holhousasioissa naisen mielipidettä ei kuunneltu. Lapsi saattoi saada isältään pientä eläkettä, mutta hänellä ei ollut perintöosuutta eikä isällä velvollisuutta huolehtia hänestä.

Nainen sai valittaa miehensä päätöksestä oikeuteen, mutta päätöstä muutettiin siellä harvoin. Ilman miehensä suostumusta nainen ei myöskään voinut ilmoittautua yliopistoon, avata pankkitiliä, hankkia passi tai ajokortti tai mennä hoitoon sairaalaan. Ranskassa nainen ei voinut edes nostaa syytettä miestään vastaan. Liiketoimintaan ja virallisiin papereihin hän tarvitsi miehensä suostumuksen.

Ranskassa vaimon omaisuus siirtyi Napoleonin ajoista lähtien aina miehen nimiin, koska mies oli perheen pää. Englannissa laki naisen oikeuksista ei ollut yhtä jyrkkä ja vuonna 1893 naiset saivat oikeuden oman testamenttinsa laatimiseen.