Tämä materiaali on arkistoitu. Sisältöä ei enää päivitetä. Kaikki sisältö ei välttämättä ole saatavilla.

Valistuksen aika


Valistus on noin 1700-luvulla vallinnut suuntaus, jolla oli suuri vaikutus moderniin, osittain vieläkin vallalla olevaan ihmiskäsitykseen. Valistusfilosofit käsittelivät teoksissaan kaikkia inhimilliseen elämään kuuluvia alueita, joiden ytimessä oli käsitys vapaudesta. Vapausaattetta tuli soveltaa niin talouselämään kuin kasvatukseenkin.

Ihmisen säätämät lait rajoittivat liiaksi luonnollista kehitystä, siksi kaikenlaiset rajoitukset ja säädökset tuli purkaa. Valistus hyökkäsi tunteellisuutta ja intuitiota vastaan: kaikki oli järjellä selitettävissä

Valistusajan filosofeja:


Montesquieu
Voltaire
Rousseau

Oppineita naisia:


Mademoiselle de Scrudéry
Madame de Sévigné
Hildegard Bingeniläinen
Mary Wollstonecraft

Naisten lukutaito oli ollut vähäisempi kuin miehen, mutta valistusperiaatteiden ansiosta naisen koulutuksesta alettiin keskustella. Valistusaatteesta huolimatta naista ei pidetty tasa-arvoisena miehen kanssa ja koko naisen koulutus suunniteltiin niin, että se täydensi miehen tarpeita: naisen tuli olla miellyttävä keskustelukumppani ja hyvä perheenäiti. Yhteiskunta vaati naiselta tiukkaa kristinuskoon perustuvaa moraalia, ja juuri tämän vuoksi oli myös naisten lukutaito tarpeellinen.

Poikia koulutettiin keskiaikaisten opetusperiaatteiden mukaisesti. Tyttöjä opastettiin enimmäkseen kotitöihin, mutta vähitellen myös tyttöjen opetukseen lisättiin renessanssin ajan kolme tärkeää oppiainetta: lukeminen, kirjoittaminen ja aritmetiikka.

Jean-Luis Vivès julkaisi kirjansa Kristillisen naisen instituutti vuonna 1523, jossa hän vaati tytöille, naisille ja leskille koulutusta -tosin rajoitetusti: naiset eivät saaneet osallistua opetukseen yhtäaikaa miesten kanssa, ja kotityöt menivät aina opiskelun edelle. Lisäksi latinan kielen opetuksessa naisille tuli olla erityisen varovainen.

Erasmus kannatti tyttöjen ja naisten kouluttamista, koska se saattaa edesauttaa vaimon ja miehen välistä ymmärrystä.

Rabelaisin utopistisessa yhteiskunnassa naiset ja miehet elivät ja opiskelivat vapaina ja sulassa sovussa.

Luther
puhui sukupuolten välisestä tasa-arvosta ja lukutaidon välttämättömyydestä kristinuskon oppeja opiskeltaessa. Luther kuitenkin halusi rajoittaa naisten opiskelun, koska hehän olivat kotona kuitenkin miehensä alamaisia.

Katolinen kirkko ymmärsi vähitellen, että naisia kouluttamalla kirkko voi saada enemmän ihmisiä puolelleen. Jesuiitat avasivat ensimmäiset pyhäkoulut Hollannissa vuuonna 1560. Varakkaimpien perheiden tytöt menivät luostarin sisäoppilaitoksiin, varattomat köyhäinkouluun.

Poullain de La Barre julkaisi vuonna 1673 kirjan Sukupuolten tasa-arvosta, jota voi pitää yhtenä feministisen ajattelun virstanpylväistä. Poulainin mielestä naiset pystyvät samoihin älyllisiin saavutuksiin kuin miehetkin, jos heille vain annetaan mahdollisuus siihen. Englantilainen Mary Astell kirjoitti parikymmentä vuotta myöhemmin, että naisille pitäisi perustaa omia yliopistoja, joissa he voisivat opiskella. Myös Claude Fleury ja Fénelon kirjoittivat naisten koulutuksen puolesta.

Fénelonin inspiroimana Madame de Maintenon perusti tyttökoulun Saint-Cyriin vuonna 1686, jossa 250:lle köyhtyneen perheen tyttärelle opetettiin, kuinka selvitä kohtalostaan. Oppilaat olivat iältään 6-19 vuotiaita. Heille opetettiin katekismusta, historiaa, piirustusta, maantietoia, musiikkia, ranskaa, tanssia ja käsitöitä. Useimmat tytöistä päätyivät kotiopettajiksi tai seuraneideiksi eri puolille Ranskaa.

Yksi tunnetuimmista tyttöjen kasvatuksesta kirjottaneista on Jean-Jacques Rousseau, joka vaati kirjassaan Emile myös tytöille koulusivistystä. John Locke, Hannah More, Maria Edgeworth, Catharine Macaulay ja Mary Wollstonecraft olivat samoilla linjoilla.

Luostarikoulujen opetusta arvosteltiin kapea-alaisuudesta: niissä koulutettiin tulevat äidit ja vaimot nunniksi. Sen sijaan sisäoppilaitokset alkoivat yleistyä 1600-luvulla aluksi Englannissa, sitten Ranskassa.

©Internetix/Teija Riikola 1997