Tämä materiaali on arkistoitu. Sisältöä ei enää päivitetä. Kaikki sisältö ei välttämättä ole saatavilla.

Noidat ja noituus


Jo antiikin ajoista asti on oletettu, että naisten on helpompi päästä henkien maailmaan kuin miesten. Naisilla on ajateltu olevan yli-inhimillisiä voimia ja kyky ennustaa. Uskottiin, että naisilla oli mahdollisuus hallita myös pimeitä voimia, mustaa magiaa.

Hyviä ja pahoja noitia


Keskiajalla oli olemassa kaksi aluetta rinnakkain: kirkon opettama kristillinen maailmankuva ja toisaalta taas kansan parissa elävä taikausko. Kansa uskoi, että on olemassa hyviä ja pahoja noitia. Hyvien noitien tehtävänä oli esimerkiksi runsaan viljasadon takaavasta kultista huolehtiminen. Pahat noidat taas olivat kirkon isien opetusta, koska he uskoivat, että noidat olivat tehneet sopimuksen vapaana kulkevien pahojen henkien kanssa. Noitia syytettiinkin mitä erilaisimmista onnettomuuksista miehen impotenssista tulviin.

1000-luvulla paholainen kuviteltiin mauriksi tai mustaihoiseksi. 1100-luvun jälkeen paholainen kuvattiin viehättäväksi tytöksi tai nuoreksi, kauniiksi mieheksi. Miespuolista demonia kutsuttiin incubukseksi, naispuolista succubus.

Toisin kuin usein luullaan noitavainot eivät ajoitu keskiaikaan, vaan 1500 -luvulle eli renessanssiin. Tosin kerettiläisvainot olivat kuumimmillaan 1200-1300-luvuilla, ja juuri silloin luotiin malli noitaoikeudenkäynneille ja myöhemmille noitavainoille. Tänä aikana vainottiin enimmäkseen vääräuskoisia, homoseksuaaleja, juutalaisia ja kansanparantajia - ei niinkään noitia.

Ero magiaan läheisten naisten ja miesten välillä alkoi kasvaa, kun pojat aloittivat opiskelun 1500-luvulla perustuissa kyläkouluissa. Naiset jäivät opin ja kirjasivistyksen ulkopuolelle, miehet taas vieraantuivat vähitellen kansanuskomuksista. Ajalle oli tyypillistä turvattomuus ja ruton ja muiden kulkutautuen aiheuttama pelko, jota syntipukin löytäminen hieman vähensi.

Järjestelmällinen oppi noituudesta kehittyi vasta 1500- ja 1600-luvuilla, joten keskiajan noitavainot ovat olleet suuresti liioiteltuja. Keskiajan noituudesta syytettyjen joukossa oli yhtä paljon sekä miehiä että naisia. Uusiaika oli taas naispuolisten noitien vainon kulta-aikaa. 1500-luvulla kehittyneessä opissa yhdistettiin paratiisin käärmeelle sukua oleva paholainen ja öisin lentävä noita: kirkonmiehet eivät osanneet selittää noitien voimia muuten kuin paholaisesta johtuviksi. Inkvisitio kuulusteli noidaksi epäiltyä. Kuulusteluissa käytettiin yleisesti kidutusta. On arveltu, että noituudesta kuolemaantuomittuja olisi ollut 10 000-200 000 ja syytettyjä noin 200 000.

On yllättävää, että noitavainoja käytiin vähiten niissä maissa, joissa koko noitaoppi alunperin kehitettiinkin eli Italiassa, Espanjassa ja Portugalissa. Enemmistö näiden maiden noitavainoista oli keskittynyt niiden reuna-alueisiin Lombardiaan, Baskimaahan ja Venetsiaan.

Suurin osa noitina teloitetuista naisista oli köyhiä, lukutaidottomia kansanparantajia tai prostituoituja. Noituudesta epäiltyjen olemukseen tai toimintaan liitettiin usein seksuaalisuus tai kauneus. Heidän tietonsa kansanparannuksesta, ehkäisystä ja synnytyksestä oli elänyt suullisesti vuosisatoja äidiltä tyttärelle. Noitavainoissa tuhottiin satojen vuosien aikana periytynyt lääkintätaito ja yrttien tuntemus hävisivät lähes kokonaan.

Noituus

©Internetix/Teija Riikola 1997