Tämä materiaali on arkistoitu. Sisältöä ei enää päivitetä. Kaikki sisältö ei välttämättä ole saatavilla.

Luostarit ja naisyhteisöt


Luostarit antoivat naisille mahdollisuuden toteuttaa Neitsyt Marian esikuvaa: elää neitsyenä ja omistaa elämänsä Jumalalle. Keskiajan luostareihin tuli nuoria neitsyitä, leskiä ja kaidalle tielle palanneita naisia. Luostari sai uuden nunnan myötäjäiset käyttöönsä - myöntäjäiset olivat kyllä hieman pienemmät kuin jos hän olisi mennyt naimisiin. Myöhäiskeskiajalla luostareiden suosio oli huipussaan. Kehityksen seurauksena naispyhimysten määrä kasvoi ja uusista pyhimyksistä peräti neljännes oli naisia. Heistä useat olivat olleet naimisissa ja monella oli jopa lapsia.

Luostareissa sai tehdä työtä ja opiskella


Omavaraisissa luostareissa tehtiin työtä viitisen tuntia päivässä. Nunnat saattoivat työskennellä sairaaloissa tai luostarinsa koulussa, jonka oppilaat tulivat varakkaimmista perheistä. Heillä oli myös mahdollisuus opiskella useiden eri käytännön taitojen lisäksi grammatiikkaa, retoriikkaa, dialektiikkaa, Raamattua, kirkkoisien elämäkertoja ja kirjoituksia, musiikkia ja lääkintätaitoa. Varakkaimmissa luostareissa oli peräti palvelijattaria tai maallikoita, jotka maksoivat oleilustaan työtä tekemällä.

Luostarilaitos synnytti keskiajan naisälymystön


Luostareissa kopioitiin ja kuvitettiin kirjoja. Nunnat pitivät yllä laajoja antiikin kirjastoja ja kirjoittivat pyhimysten elämäkertoja. Luostareiden piiristä tiedetään sisar Gudan tekemät koristeelliset ja taitavat alkukirjaimet sekä hänen omakuvakuvansa. Myös belgialainen Pyhä Gertrud oli kuuluisa Raamatun tuntemuksestaan sekä Diemund Wessobrinnilainen ja Leukardis Mallesdorfilainen kirjojen kopioimisestaan. Herrad Landsbergilainen kirjoitti ensyklopedisen teoksen Hyvien töiden puutarha. Nunnien kirjoitukset olivat jonkin verran persoonattomampia kuin munkkien. Ensimmäinen tunnettu luova kirjoittaja oli vielä nykyisinkin luettu benediktiininunna Hrotswitha (n.935-n.1001). Hän kirjoitti latinan kielellä runoja, pyhimyslegendoihin perustuvia näytelmiä ja historiateoksia. Hänen kuuluisin näytelmänsä on Sapientia ja proosateos Gongolfin legenda, joka kertoo paholaisen riivaamasta, seksuaalisten halujen myllertämästä naisesta.

1200-luvun naismystiikka-aalto (Frauenmystik) nosti esiin useita lahjakkaita kirjailijoita. Heitä olivat Mechtild Hackeborgilainen, Gertrude Suuri ja Mechtild Magdenburgilainen.

Naisluostarien historiaa


300- ja 400-luvuilla eläneet naisaskeetit perustivat ensimmäiset nunnaluostarit Roomaan, Beetlehemin ja Jerusalemiin. Luostarilaitos muotoutui vasta 500-luvulla ja luostareita alettiin rakentaa 600-luvulla. Vielä varhaiskeskiajalla luostareiden säännöt olivat väljät, mutta 800- ja 900 -luvuilla korostettiin erityisesti nunnien eristäytymistä muusta maailmasta.

Länsi-Europan luostarilaitoksen perustajan Benedictus Nursialaisen (480-550) sisar Scholastica (kuoli noin 543) perusti naisia varten uskonnollisen yhteisön. Englannissa naisluostareista tuli tärkeitä ja abbedissoilla oli paljon vaikutusvaltaa. Heistä kuuluisin oli Whitbyn luostarin abbedissa Hilda (k.680), joka perusti yhden luostarin ja johti kahta muuta luostaria. Hänen johtamansa luostarin helmoista tuli useita Englannin kirkon johtohahmoja. Oxfordin ainoa naiscollege on nimetty Pyhän Hildan mukaan.

Miesluostareiden alaisuudessa toimivissa nunnaluostareissa elettiin vaatimattomampaa elämää kuin monissa miesluostareissa, sillä kirkon varat ohjautuivat useimmiten munkkiluostareihin. Naisluostareiden asema vaikeutui entisestään 1000-luvulta lähtien, kun kaksoisluostarit (luostarit, joissa on saman hallinnon alla sekä nunna että munkkiluostari) vähitellen lakkautettiin. Sisterisläiset luostarit taas päättivät 1273 olla ottamatta veljeskuntaansa naisia. Myös paavi Innocentius III katsoi abbedissoja karsaasti. Varsinkin hänen aikanaan naispuolisia pyhimyksiä oli vähän, mikä oli seurausta siitä, että kirkon päättävissä elimissä oli vähän naisia ja pyhimysten kanonisaatio oli kallista. Näinä aikoina eli kuitenkin kirkonmiehiä, jotka perustivat naisten johtamia kaksoisluostareita. Myös kerjäläisveljestöt perustivat sisarkuntia. Tästä huolimatta esimerkiksi Englannin naisluostarit alkoivat rappeutua 1300-luvulla, tosin Saksassa ja Alankomaissa nunnaluostarit olivat korkeatasoisia ja niissä eli useita naismystikkoja. 1000-luvulta lähtien johtavassa asemassa olevia naisia ei enää suvaittu.

Luostareiden elämäntapoihin jouduttiin aina välillä puuttumaan. Joissain luostareissa vietettiin liian ylellistä elämää ja rukoiltiin liian vähän. Munkkiluostareita jouduttiin kovistelemaan liiallisesta homoseksuaalisuudesta. Nunnaluostareissa homoseksuaaliset suhteet eivät olleet yhtä yleisiä, mutta sitä huolimatta Pariisin kirkolliskokous päätti vuonna 1212, että myös nunnien maakuuhuoneissa on aina palaa valo.

1200-luvulla haluttiin pienentää nunnien yhteys ulkomaailmaan mahdollisimman pieneksi, joten nunnien vapauksia vähennettiin: he eivät saaneet enää myydä tuotteitaan, opettaa maallikkotyttöjä eikä tehdä peltotöitä. Kiellot köyhdyttivät naisluostareita.

Naisyhteisöt


Naimattomat ja leskiksi jääneet naiset muodostivat 1180-luvulta lähtien Pohjois-Eurooppaan uskonnollisia naisyhteisöjä. Näitä begiineiksi kutsuttuja naisia oli 1200-luvulla useita tuhansia. He eivät kuuluneet luostarivalan alaisina luostareihin, mutta saattoivat elää jossain naisyhteisössä, mutta useimmiten begiinit asuivat kotonaan. Begiini yhteisöihin liittyi myös naisia, jotka olivat saaneet aviottoman lapsen.

Begiinit ja miespuoliset beghardit halusivat elää kuin Kristus vaatimatonta elämää. He tekivät töitä ja rukoilivat. Kun nunnien toimintaa oli rajoitettu luostareissa antoi begiiniläisyhteisö tilaisuuden töskennellä ja kehittää itseään. Begiinien piiristä nousikin taitavia naissaarnaajia. Aluksi heihin suhtauduttiinkin suopeasti, mutta 1200-luvun puolivälin ilmapiiri leimasi heidät kerettiläisiksi. Begiinien omaisuutta takavarikoitiin ja heitä vastaan käytiin noitaoikeudenkäyntejäkin. Tosin Ranskan kuningas Ludvig IX Pyhä (1226-1270) tuki begiineitä avokätisesti. Begiinit arvostelivat kirkon hierarkiaa ja paavi kielsi begiinien toiminnan 1300-luvulla. Myös killat kokivat begiiniläisyhteisöt kilpailijoikseen, koska he pelkäsivät niiden liiketointen olevan uhkana kauppiaiden menestymiselle.

1400-lukuun mennessä oli lähes kaikki begiiniyhteisöt tuhottu. Tosin Amsterdamissa on vielä toiminnassa naisten taloja, jonka asukkaat pukeutuvat nunnien asuun ja elättävät itseään myymällä nypläämiään pitsejä.

©Internetix/Teija Riikola 1997