Tämä materiaali on arkistoitu. Sisältöä ei enää päivitetä. Kaikki sisältö ei välttämättä ole saatavilla.

Perhe, Avioliitto, Lapset


Vaikka naisella ei ollut julkista asemaa ja sananvaltaa, olivat koti ja perhe hänen valtakuntansa. Naiset eivät päättäneet ainoastaan ruuanlaitosta tai siivoamisesta. Heidän valtansa ulottui myös kodin ulkopuolelle. Kodithan olivat tuotantolaitoksia, jossa työskenteli useita ihmisiä. Osa tuotteista vietiin myyntiin. Perheen äidin tehtävänä oli järjestää ja organisoida perhepiirissä asuvien ravinto, vaatteet ja lukuisat työt.

Raskaus ja synnyttäminen


Keskiajan naisen hedelmällinen ikä alkoi noin 12-14 vuotiaana ja hän oli hedelmällinen noin 20 vuotta. Tänä aikana hän tuli raskaaksi noin 5-7 kertaa 2-2½ vuoden väliajoin. Naisen elämämä oli rankkaa, koska hän oli lähes koko aikuisikänsä raskaana tai hoiti lapsia. Lähes viides osa lapsista kuoli alle neljä vuotiaana ja avioliittokin päättyi toisen puolison kuolemaan 15-17 vuoden kuluttua sen solmimisesta. Avioliittoa ei muutenkaan pidetty erityisen pyhänä liittona; eihän Jeesuskaan syntynyt Marian ja Joosefin liitosta, vaan Marian neitseellisestä sikiämisestä. Vasta 1300-luvulla syntyi pyrkimys nähdä perhe pyhänä. Kun kirkko määräsi avioliiton sakramentiksi 1100 -luvulla, muuttui suhtautuminen seksuaalisuuteen: ihanteellisinta oli avioliitto ilman seksuaalisuutta.

Tiedetään, että esimerkiksi Firenzessä viidesosa naisista kuoli synnytykseen vuosina 1424, 1425 ja 1430.

Avioliitto takasi rauhan


Vielä 800-luvulla oli tapana mennä myöhäisellä iällä naimisiin ja monet halusivat jäädä naimattomiksi; naimattomia oli peräti 30-40% aikuisväestöstä. Myös ehkäisyä käytettiin yleisesti.Tänä aikana Euroopan väkiluku laski. Kirkon painostuksesta väkiluku alkoi kasvaa 1000- ja 1200-luvuilla.

Sydänkeskiajalla vakiintui käytäntö, jossa nuoret tytöt luvattiin tai kihlattiin jo seitsemän vuoden ikäisenä. Silloin he saattoivat jopa muuttaa tulevan puolisonsa kotiin asumaan. Avioliitto solmittiin aikaisintaan silloin, kun tyttö oli täyttänyt 12- ja poika 14-vuotias.

Avioliitto julistettiin sakramentiksi vuonna 1100. Avioliittoa pidettiin tärkeänä yhteiskunnan rauhan vuoksi: avioliiton katsottiin tukahduttavan epäjärjestyksen ja edistävän yhteiskunnallista harmoniaa. Useassa tapauksessa nainen ei saanut itse päättää kenen kanssa avioitui, vaan valinnan teki hänen puolestaan isä tai holhooja.

Alempien yhteiskuntaluokkien naisten elämä ja avioituminen oli kuitenkin vähemmän kontroloitua. Mies päätti vaimonsa elämästä ja katsottiin, ettei naisella ole oikeutta päättää omaa elämäänsä koskevia asioita. Tämä oli kuitenkin vain virallinen käsitys, sillä tiedetään, että keskiajan nainen saatoi olla uskoton miehelleen. Hän haki hellyyttä ja tyydytystä avioliiton ulkopuolelta - melko usein hänen kumppaninaan oli pappi tai munkki.

Kirkon oppien mukaan avioliitto on solmittava vapaasta tahdosta. Avioliitossa nainen ja mies yhtyivät yhdeksi lihaksi, eikä liittoa saanut hajottaa eikä naista hylätä. Kirkko kielsi yhdynnän raskauden aikana sekä insestiset suhteet, myös adoptio oli kielletty. Sukulaisuutta pyrittiin seuraamaan aina seitsemänteen sukupolveen saakka. Nämä kaikki olivat varotoimia liiallisen sisäsiittoisuuden estämiseksi. Nämä säännöt tekivät samalla puolison löytämisen vaikeaksi harvaanasutuilla seuduilla.

Perhe on suhteellinen käsite



Varhaiskeskiajan perhe oli laaja. Siihen kuului isovanhempien, vanhempien ja lapsien lisäksi kaukaisiakin sukulaisia. Sydänkeskiajalla perhe supistui ja siinä saattoi elää vain kaksi sukupolvea, palveluskuntaa ja satunnaisesti muita sukulaisia.

1300-luvulla Europassa riehunut musta surma vähensi Euroopan väkilukua kolmanneksella. Sen seurauksena alettiin naisia ja lapsia arvostaa enemmän. Naiset hoitivat kotitalouden ja tyttäret saivat kehräystyöllään ja kudontatöillään enemmän tuloja kuin pojat omilla töillään. Perheen merkitys alkoi nousta, mutta tärkeintä kuitenkin oli mihin kotiin eli domukseen kuului.

Vaimo


Vaimolta vaadittiin mukautuvaisuutta. Häneltä odotettiin sovittelevaisuutta ritatilanteissa ja yhteydenpitoa sukulaisiin. Naisen ja vaimon tärkein esikuva oli Neitsyt Maria, mutta Raamatusta löytyi myös muita esikuvallisia vaimoja: Rebekka, Lea, Raakel ja Saara, joka oli kuuliainen miniä, uskollinen vaimo sekä huolehtiva äiti. Hän hoiti myös kotinsa hyvin ja oli raha-asioissa säästäväinen. Vaimon tuli rakastaa puolisoaan, mutta ei liian kiihkeästi. Miehen rationaalisuudelle intohimojen katsottiin olevan peräti turmiollisia.

Naisella oli oikeus vaatia myötäjäisensä takaisin, jos pystyi osoittamaan, vettä mies oli elänyt huikentelevaista elämää. Tiedetään myös, että naiset haastoivat itse miehensä oikeuteen, eivätkä naisten sukulaiset. Mies ei saanut missään muussa kuin vahingon sattuessa (haaksirikko, sairaus) kajota vaimonsa myötäjäisiin. Tällaisessa tilanteessa myötäjäiset annettiin tuomarin haltuun, joka päätti miten omaisuutta parhaiten käytettäisiin kummankin puolison hyväksi. Ainakin Flanderissa naiset myös perivät omaisuutta; usein veljiltään tai aviopuolisoiltaan. Mutta Italiassa omaisuus ei saanut siirtyä kaupungin ulkopuolelle, mikä rajoitti perijän muuttoa. Firenzen lain mukaan taas perintö piti myydä, jos sille ei löytynyt miespuolista perijää. 1200-luvulta lähtien nainen menetti perintöoikeutensa, poikkeuksena tilanne, jossa tytär oli ainoa elossa oleva perijä.

Lasten elämä oli rankkaa


Lapsen elämä oli keskiajalla rankkaa: kulkutaudit tappoivat tai aiheuttivat lapsille elinikäisiä vammoja, elämä oli väkivaltaista eikä perheitä vaadittu pitämään huolta lapsistaan. Lapsia pidettiin yleisesti vaivalloisina, sitä paitsi raskaus ja synnytys olivat usein äidille vaarallisia. Maaseudulla synnytyksessä avustivat sukulaiset ja naapurit, kaupungeissa myös kätilöt. Sairaalassa synnyttivät vain köyhät tai avioliiton ulkopuolella lapsen saavat naiset. Tiedetään, että esimerkiksi Firenzessä viidesosa naisista kuoli synnytykseen vuosina 1424, 1425 ja 1430. Noin neljäsosa lapsista kuoli ennen viidetä ikävuottaan. lasten yleisimmät sairaudet olivat kuume, hinkuyskä, tuhkarokko, isorokko, tuberkuloosi, vatsataudit sekä keuhkojen ja keuhkoputken tulehdukset.

Lapset auttoivat kodin töissä. He paimensivat eläimiä, hoitivat pienempiä sisaruksia, kehräsivät, työskentelivät pellolla tai palvelijoina naapurin talossa.

Kaikesta huolimatta äidit rakastivat ja hoitivat lapsiaan. He imettivät ja yrittivät luoda lapselle olosuhteet, jotka muistuttaisivat mahdollisimman paljon kohtua. varsinkin kaupungeissa lapselle palkattiin imettäjä. Imettäjän ihanteellinen ikä oli 25-35 vuotta. Suositeltiin, että imettäjä odottaisi jonkin aikaa, kaksi kuukautta, oman synnytyksensä jälkeen. Ihanneimettäjällä oli isot rinnat ja hänen ihonsa oli puhdas ja heleä. Hän ei myöskään saanut syödä maustettuja ruokia. Vähitelen lapsille annettiin vettä, hunajavettä ja pohjoisessa myös olutta. viiniä ei lapsille suositeltu. Aluksi äiti puri kiinteän ruuan, jonka jälkeen antoi sen lapsen suuhun. vauva saatettiin kylvettää lämpimässä vedessä useita keroja päivässä. Kylvyn jälkeen lapsi hierottiin öljyllä. Lasten kasvatuksesta kirjoittaneet suosittelevat, että lapsen annettaisiin kehittyä omaa tahtiaan, eikä lasta saisi opettaa kävelemään ennen aikojaan.

Aviottomat lapset olivat keskiajan yhteiskunnan alinta kastia ja he työskentelivät palvelijoina tai joutuivat kerjäläisiksi. Lapsia jätettiin joskus myös heitteille, mutta lapsen murha oli keskiajalla vakava rikos kaikissa Euroopan maissa. Aviotonta lasta kohdeltiin äpäränä, mutta avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen isän suku saattoi tunnustaa lapsen.


Kasvatus


Keskiajan kasvatusta leimasivat askeettisuus ja vaatimattomuus. Kristinusko oli keskiajan kasvatuksen ohjenuora: lasten ja nuorten tuli käydä säännöllisesti kirkossa, rukoilla, noudattaa sakramentteja ja paastota kirkon ohjeiden mukaan. Kymmentä käskyä piti noudattaa ja välttää seitsemää kuolemansyntiä, joita olivat ylpeys, kateus, viha, hengen velttous, ahneus, ahmiminen ja himokkuus.

Tytöiltä odotettiin suurempaa itsekuria ja tottelevaisuutta kuin pojilta. Lapsia sai kurittaa ruumiillisesti, mutta kasvatusoppaat kehottivat kurittajaa maltillisuuteen: lasta ei saa kurittaa liian usein ettei kurituksen teho häviä. Vihassa kurittaminen oli synti ja Pyhä Anselm (1033-1109) kirjoitti väkivallattoman kasvatuksen puolesta.

©Internetix/Teija Riikola 1997