Tämä materiaali on arkistoitu. Sisältöä ei enää päivitetä. Kaikki sisältö ei välttämättä ole saatavilla.

Keskiajan naiskuva


- palvonnan kohde vai paholaisen instrumentti?


Nainen: synnyttäjä tai Jeesuksen morsian

Keskiajalla ajateltiin, ettei nainen kykene seksuaaliseen nautintoon ja koko hänen olemassaolonsa tarkoituksena on lisääntyminen. Nainen oli vajavainen mies, jolta puuttuivat mahdollisuudet itsensä kehittämiseen. Naisen tuli omistaa sielunsa ja ruumiinsa joko kirkolle tai perheelleen. Naisen ruumista tutkittiin vähän. Esimerkiksi naisten munasarjoille ei keksitty käyttöä, koska naisellisen sperman eli munasolujen olemassaoloa ei tultu edes ajateltua. Galen arveli, että naisen ja miehen sukupuolielimet olivat toistensa peilikuvia, rintamaidon taas oletettiin olevan vaalentunutta kuukautisverta, Avicenna taas arveli, että naisten rinnat ovat vain rakastelua varten.

Nainen syntyessään syntinen, mies puhdas

Keskiajan nainen luokiteltiin kahteen perustyyppiin ja niiden kahteen alaluokkaan: Hekumallinen Nainen; synnin objekti ja synnin subjekti sekä Siveä Nainen; hyveen symboli ja pelastuksen väline.

Naiset jaettiin myös seksuaalisin perustein äiteihin, vaimoihin ja tyttäriin tai sitten yhteiskunnalisen aseman mukaan:

- kuninkaalliset ja aristokratia
- ritarin, tuomarin, lääkärin, kauppiaan, käsityöläisen, talonpojan ja palveluskunnan tyttäret
- lesket, uskonnollista elämään kotonaan viettävät naiset, nunnat, erakot, kamarirouvat, kotipalvelijat ja imettäjät
- parturit, leipurit, ruokatavarakauppiaat, myllärit, kanankasvattajat, kerjäläiset, katukauppiaat, majatalonpitäjät
- prostituoidut

Leskiä
pidettiin tärkeinä, koska he opettivat nuoria tyttöjä avioliittoa ja perhettä varten. Ylimystön naisia taas pidettiin esimerkkeinä muille naisille ja siksi heiltä vaadittiin tiukempaa moraalisääntöjen noudattamista. Ylimpänä oli kuningatar, sillä hänessä ruumiillistui hyveellisyys.

Naisen piti olla aina valvonnassa, koska hän oli heikko, tunteellinen ja kyvytön toimimaan järkevästi. Mutta toisaalta uskonnollisissa piireissä saatettiin ylistää naista jopa korkeammalle kuin mies: nainen oli uskollisempi kuin mies ja nainen oli synnyttänyt Kristuksen.

Kristityn ihmisen malliksi nousi keskiajalla Jeesus, johon liitettiin useita äidin ominaisuuksia: uhrautuvuus, anteeksianto ja pyyteetön rakkaus. Äitiydestä kumpuavaa kuvakieltä käytettiin yleisesti keskiajalla, mutta naisen ja naiseuden arvostus ei heijastunut mitenkään arkielämään. Päin vastoin. Nainen nähtiin syntisenä olentona, joka viettelee miehen lankeemukseen. Nainen ei tehnyt aktiivisesti syntiä, vaan oli ennemminkin väline, joka houkutteli miehen synnin tielle. Keskiajalla vallinneen käsityksen mukaan miehet tekivät syntiä silloin, kun heidät houkuteltiin käyttämään väärin Jumalan heille antamia lahjojaan. Nainen oli taas syntinen jo syntyessään.

Keskiajan kristinuskon luoma naiskäsitys heilahteli kahden naisen välillä: oli täydellinen Maria ja syntinen Eeva. Eeva rikkoi harmonian sekä ihmisen ja Jumalan välisen suhteen. Hän toi synnin maailmaan, jota Aadam välitti tuleville sukupolville. Naisella on aina ollut kristityssä tarustossa vain passiivisen välikappaleen rooli: Eeva välitti synnin, ja lunastajan, Kristuksen synnyttämiseen tarvittiin äiti, Maria. Mariaa alettiin kuitenkin arvostaa ja hänestä tuli pyhien miesten rinnalle kaiken ymmärtävä ja uhrautuva Äiti.

Marian määritykset eli olomuodot syntyivät keskiajalla. Maria oli Neitsyt, Kuningatar, Morsian, Äiti ja Välittäjä. Marialla on yllään kuninkaiden symboleja - diadeemin, jalokiviä, helmiä ja kultakoruja - merkkinä maallisesta kaikkivallastaan.

Ajatusta synnyttävästä neitsyestä voi pitää varsin matriarkaalisena, mutta keskiajan symboliikassa se merkitsee ennen kaikkea jumalallista alkuperää: vaikka Maria synnytti Jeesuksen, ei häntä pidetty uskonnollisessa kuvakielessä Jeesuksen äitinä, vaan morsiammena aivan kuin luostareiden nunniakin. Mariasta tuli taivaaseen pääsyn jälkeen Taivaan Kuningatar.

Marian asema kristinuskossa alkoi hahmottua 300-luvulla jKr. Yksi tärkeimpiä Maria-kuvan välittäjiä oli apokryfinen Jaakobin protoevankeliumi, joka kirjoitettiin noin 100-luvulla. Ikuisesti neitsyenä elänyt Maria on protoevankeliumin keskeinen henkilö. Teksti kertoo hänen syntyneen Annasta synnittömästi. Protoevankeliumi liitettiin Jacobus de Voraginen kokoamaan kertomuskokoelmaan Legenda aureaa (Kultaiseen legendaan). Kokoelma oli keskiajan luetuimpia kirjoja ja sen välityksellä Jaakobin ajatukset levisivät eri puolille Eurooppaa.

400-lukuun mennessä Maria -kultti oli levinnyt laajalle Eurooppaan. Ranskassa häntä kutsuttiin Notre Dameksi, Italiassa Madonnaksi. Maria -kultin esikuvia löytyy Rooman useista mysteerikulteista, joita olivat mm. Caereen, Kybelen (Magna Mater), Artemiin ja Astarten kultit, mutta kaikkein eniten Isiksen kultti, jonka mukaan Isis imetti jumalpoikaansa, Horusta. Maria-legendoissa painottuvat hänen taivaaseen ottamisensa ja kruunaamisensa taivaan kuningattareksi. Mariaa pidettiin Eevan vastakohtana ja pian hän symboloi jo koko kirkkoa ja suojeli luostariin vetäytyneitä, neitsyyteen sitoituneita naisia. Marialle omistettiin myös kirkkoja. Maria -kultti tuki varhaisseurakuntien naisten vahvaa asemaa. Vähitellen Mariasta tuli siveyden ja tottelevaisuuden esikuva, ehkä siksi, koska kirkkoisät halusivat sitoa tiukemmin omiin käsityksiinsä naisesta kristillisessä kirkossa ja sen oppirakennelmassa. Siveys oli pakanajumalattarille tuntematon piirre. Mariasta tuli vähitellen välikappale, jolla osaltaan rajattiin naisten seksuaalisuutta.

Vuonna 649 Marian ikuisesta neitsyydestä tuli kirkon oppi ja Maria-juhlia vietettiin peräti viisi kertaa vuodessa. Oli Marian ilmestyspäivä (25.maaliskuuta), Marian syntymäpäivä (8.syyskuuta), Marian taivaaseenottamisen päivä (15. elokuuta), kynttiläpäinä (2. helmikuuta) ja synnittömän sikiämisen päivä (8. joulukuutta).

Käsitys Mariasta muuttuu imettävästä äidistä jokaisen naisen saavuttamattomaksi ihanteeksi

Maria-kuva on yhteydessä kirkon Kristus-kuvaan, jomka muuttuminen heijastui myös käsitykseen Mariasta. Aluksi Mariassa korostettiin hänen äidillisiä tunteitaan, mutta myöhemmin nousivat esiin armon tuojan ja hengelisen välittäjän piirteet.

Yksilöllisyyttä ja mystiikkaa korostavalla 1000-luvun lopulla alkoi Maria-kuva jälleen muuttua. Aikakautta pidettiin melko suotuisana naisille. Jeesuksessa nähtiin nyt kaksi eri puolta: isä, joka hallitsi ja äiti, joka rakasti. Uskonasioita alettiin kuvata feminiinisillä sanoilla ja kirkonmiehien rooli yhdistyi hoivaavaan äitiin. Maria oli imettäjä ja rinnoista tuleva maito oli hengellisen ravinnon vertauskuva. 1200-luvulla Ave Maria -rukous nostettiin samanarvoiseksi Isä meidän -rukouksen ja apostolisen uskontunnustuksen rinnalle. Myös Marian uskonnollista merkitystä tutkiva teologian ala, Mariologia nousi suosituksi tutkimusalueeksi. Armelias Maria oli nyt jumalanvertainen ja hänen synnittömyytensä hyväksyttiin yleisesti. Maria ei ollut enää naisen esikuva, vaan ideaali, johon kukaan nainen ei voisi yltää. Eeva oli taas todellisen, lihaa ja verta olevan naisen kuva.

Kärsivän äidin, Mater Dolorosan, kuvaaminen alkoi 1000-luvulla ja oli yleisimmillään 1300-luvulla. Kuvissa Maria itki ja suri imettäessään. Tästä tematiikasta kehittyi pietà-aiheinen kuvasto, jossa kuvattiin sureva Maria kuollut Jeesus sylissään. Äiti, joka hakee kuolleen poikansa ja hyväilee tätä on tunnettu aihe Isis-myytistä ja suomalaisesta kansantarustosta.1300-luvulla Marian ja Jeesuksen, äidin ja pojan- suhde kuvattiin läheisenä ja hellänä. Imettäminen ja rintamaito muistuttivat Jeesuksen ihmisyydestä, mutta maito katosi kristitystä kuvastosta 1400-luvulla.

Keskiajalla Maria oli myös hedelmöllisyyden symboli ja viljan jumalatar. Näytelmissä hänet kuvattiin kätilönä, mutta mustan surman jälkeen kuva Mariasta jähmettyi armolliseksi äidiksi, joka kuvattiin monumentaalisena hahmona.

©Internetix/Teija Riikola 1997