Tämä materiaali on arkistoitu. Sisältöä ei enää päivitetä. Kaikki sisältö ei välttämättä ole saatavilla.

Roomalaiset lapset

Vähän lapsia, mutta suvulle sitäkin tärkeämpiä


Lapsikuolleisuus oli Roomassa jopa niin suuri, että roomalaisessa perheessä säilyi hengissä vain keskimäärin 2-3 lasta: alle yksivuotiaista kuoli kolmannes, puolet ennen kymmenettä ikävuottaan. Roomassa kuten ei Kreikassakaan pelkästään käytännön syistä ollut suuri lapsimäärä suosiossa. Perheen lapsilukua rajoittivat myös abortit, lasten heitteillejättö ja ehkäisy.

Lapsia pidettiin kuitenkin suvulle tärkeinä, koska he jatkoivat suvun nimeä ja lasten kautta omaisuus säilyi suvulla. Suuri lapsilukumäärä olisi kuitenkin johtanut siihen, että omaisuus olisi pitänyt jakaa. Sitä eivät roomalaiset halunneet, koska heidän yhteiskuntansa perustui vahvoihin sukuihin. Voikin sanoa, että mitä ylempi yhteiskuntaluokka, sitä vähemmän lapsia.

Lapsilla oli paljon leluja, kuten helistimiä ja nukkeja. Ainoastaan tytöt leikkivät nukeilla. Kun tyttö meni naimisiin, hän lahjoitti nukkensa Venus-jumalattarelle. Tytöillä ja pojilla oli myös paljon yhteisiä leikkejä, heidät puettiin samanlaisiin vaateisiin ja he kävivät yhdessä koulua.

Lapset opetettiin lukemaan seitsemän vuotiaana, jolloin hänet lähettettiin opettajan luo, varakkaimmilla perheillä oli oma kotiopettaja. Lapselle opetettiin lukemisen lisäksi myös kirjoittamista ja laskentoa, hieman vanhempana kirjallisuutta ja puhetaitoa. Tyttöjen opiskelu päättyi lähes aina alkeiskouluun.

Myös lapsityövoimaa käytettiin. Lapset kaitsivat eläimiä, olivat apuna viininkorjuussa, työskentelivät kaupungeissa palvelijoina ja käsityöläisten apulaisina. Lasten piti tehdä myös kotitöitä: siivota, kerätä polttopuita ja hoitaa pienempiä lapsia. Varsinkin tyttöjen piti oppia jo nuorena käytännön taitoja, koska heidät naitettiin Roomassa 12-18 vuoden ikäisenä. Pojat astuivat aviosäätyyn vanhempana, 19-21 vuoden ikäisenä. Yleinen käsitys oli, että tyttöjen tuli avioitua viimeistään 20-vuotiaana, poikien 25 vuotiaina