Tämä materiaali on arkistoitu. Sisältöä ei enää päivitetä. Kaikki sisältö ei välttämättä ole saatavilla.

Roomalainen nainen: miehen alamaisuudesta emansipaatioon


"Miehen ei pitäisi hallita vaimoaan kuin omistaja omaisuuttaan, vaan kuin sielu ruumista kokien yhdessä hänen kanssaan ja liittyen häneen hyväntahtoisuudella."

Plutarkhos: Coniugalia praecepta 33

Rooman valtakunta: patriarkaalinen yhteiskunta, jossa käsitys avioliitosta alkoi muuttua

Tasavalta 510 eKr.-27 eKr.
Keisarikausi 27 eKr.-284 jKr.


Roomalaisessa yhteiskunnassa oli aristokratialla tärkeä osa. Heidän ihanteenaan oli joutilaisuus ja työn karttaminen. Selvää on, että tähän ihanteeseen pystyivät vain hyvin rikkaat eli aristokratia, jolla oli suuri vaikutusvalta muihin roomalaisiin. Aristokratiaan kuuluvat naiset elivät elämää, joka poikkesi suuresti tavallisen kansannaisen elämästä. Yhteiskunnassa, joka perustui sukujen varaan, olivat perhesuhteet erityisen tärkeitä, lähinnä omaisuuden ja vallan säilymisen vuoksi.

Roomalaisten käsitys avioliitosta muuttui vähitellen ajanlaskumme alusta lähtien. Silloin Roomassa alkoi ilmestyä kirjoituksia, joissa korostettiin, että avioliitto on kahden yksilön välinen tunnesuhde eikä "yhtiökumppanuus". Tämän uuden käsityksen mukaan avioliittoon kuului myös seksuaalisuus. Lapset ja omaisuus kuuluivat nyt yhteisesti kummallekin puolisolle. Seksuaalisuus hyväksyttiin ainoastaan avioliitossa ja pyrittiin valjastamaan ainakin moraalifilosofien mukaan vain jälkeläisten tuottamiseen. Myös mieheltä vaadittiin nyt uskollisuutta ja homoseksuaaliset suhteet tuomittiin.

Rooman valtakunnan historian alkuaikojen laeista voi päätellä, että Rooma oli vahva ja patriarkaalinen yhteiskunta, jossa naisilla ei ollut poliittisia oikeuksia. Naisilta olivat monet kansalaisoikeuksiksi luokitellut asiat sallittu ainoastaan holhoojan suostumuksella. Perheen ehdoton pää olikin isä (pater).

Tasavallan aika: naiset miehen mielivallan alla

Vielä tasavallan aikana oli nainen kuitenkin kaikessa miehen alamainen eikä hänellä ollut perheessään vaikutusvaltaa joitakin poikkeusnaisia lukuunottamatta.

Jokaisella naisella oli oma holhoojansa. Tämä seikka mitätöi naisen laillisen oikeuden omaan omaisuuteensa ja testamenttin tekemiseen. Holhooja alkoi vähitellen olla kuitenkin vain muodollisuus ja tiedetään, että holhoajia jopa irtisanottiin, jos tämän ja naisen välillä oli erimielisyyksiä.

Jos vaimo rikkoi lakia, oli aviomiehellä oikeus rankaista vaimoaan. Nainen saattoi saada aviorikoksesta rangaistukseksi jopa kuoleman. Vaimon abortista päätti mies. Naiset eivät myöskään saaneet juoda laimentamatonta viiniä, ei edes kantaa viinikellarin avaimia. Jos vaimo joi viiniä tai teki abortin ilman miehensä suostumusta, hänet sai hylätä.

Naisella oikeus myötäjäisiinsä

Keisariajan avioliitossa vaimolla ja miehellä oli erilliset omaisuudet ja velat, joista he itsenäisesti määräsivät. Puolisoiden välinen lahjojen antaminen oli kiellettyä, koska näin haluttiin estää omaisuuden siirtyminen sukulinjalta toiselle. Keisariaikana naiset tekivät itse testamenttinsa, vapauttivat orjiaan sekä tekivät maakauppoja vapaasti.

Keisariajalla vaimon myötäjäiset jäivät avioerossa tai puolison kuoltua suoraan vaimolle. Käytäntö teki naisen uudelleenavioitumisen helpommaksi.Vaikka varattomien naisten asema oli heikko, ehti tasavallan lopulla kerääntyä naisten haltuun ehtinyt jo niin paljon omaisuutta, että rikkaiden naisten tyttärien perintöoikeutta yritettiin lailla rajoittaa. Omaisuuden kertyminen matrilineaarisesti johtui siitä, että Roomassa arvostettiin äidin sukua yhtä paljon kuin isän sukua. Yritys vähentää naisten vaurautta epäonnistui, koska lakia pystyttiin kiertämään.

Avioerot yleisiä

Ennen kristinuskoa oli suhtautuminen koko avioliittoon ja avioeroihin toinen kuin nyt: avioliitto niin kuin avioerokin olivat kahden yksilön ja heidän perheittensä asia eikä yhteiskunta siihen puuttunut. Avioeron ottaminen olikin antiikin Roomassa helpompaa kuin myöhempinä aikoina. Varsinkin yläluokassa erottiin ja avioiduttiin uudelleen tiuhaan tahtiin. On kuitenkin muistettava, että antiikin Roomassa naiset kuolivat usein lapsivuoteeseen ja keskimääräinen kuolinikä oli varsinkin naisilla alhainen. Samassa perheessä oli usein sisarpuolia ja äiti- tai isäpuoli.

500-luvulla Justinianuksen lakikokoelmassa säädettiin, että avioeron syytön osapuoli saa lapset haltuunsa. Isä maksaa aina kulut, paitsi jos hän on vähävaraisempi kuin äiti.

Avoliitto on vanha keksintö

Avioliittojen rinnalla yleistyivät myös avoliitot eli konkubinaatit. Mies ja nainen elivät yhdessä, mutta lapsilla ei ollut aviolasten oikeuksia. Konkubinaatti solmittiin usein silloin kun nainen oli alemmasta yhteiskuntaluokasta kuin mies tai hänellä ei ollut varaa myötäjäisiin. Myös aviopuolisoin kuoltua saatoi olla järkevää ottaa puolisoksi konkubiini, jotta aviolasten perintöosuus pysyisi koskemattomana.

Orjat

Naisorjat olivat koska tahansa seksuaalisesti isäntänsä käytettävissä. Heillä ei ollut oikeutta lapsiinsa. Orjat saivat solmia avioliiton keskenään, mutta orjien omistaja saattoi halutessaan mitätöidä avioliiton. Naisten emansipaatio alkaa

Oliko roomattarella suhde miesorjansa kanssa?

Aristokratian naisten emansipaatio sijoittuu prinsipaatin ja keisarivallan vaihteeseen. Yläluokan naiset saivat nyt osallistua toimintaan, joka oli aiemmin sallittu vain miehille. Äänioikeutta naisilla ei kuitenkaan ollut, mutta he saivat erota miehistään, solmia uusia avioliittoja, käydä kauppaa ja tehdä testamenttinsa. Naiset tekivät myös abortteja miehiltään kysymättä ja harrastivat syntyvyyden säännöstelyä, mikä teki vapaat seksuaalisuhteet mahdolliseksi.

Näihin aikoihin tuli Isisksen kultti suosituksi naisten keskuudessa, koska jumalattaren oletettiin antavan miesten voiman.

Muiden yhteiskuntaluokkien naisten elämästä on säilynyt tietoa vain vähän. Tiedetään, että Asselina Pompeijista möi kuumia juomia, ja joitain roomalaisia naisia työskenteli kaupoissa, opetti, kopioi kirjoituksia tai teki pukuja. Tätä työntekoa ei voi välttämättä pitää osoituksena emansipaatiosta: työntekohan ei kuulunut vapaan kansalaisen hyveisiin. Työnteko saattoi merkitä naisille vain oikeutta liikkua kodin ulkopuolella. Voi siis vain sanoa, että emansipaatio oli yläluokan naisten oikeus.

Kristinusko loi ydinperheen

Käsite "ydinperhe" on muuttunut historian saatossa moneen kertaan. Aiemmin se saattoi merkitä koko sukua isovanhempineen ja naimattomine sukulaisineen. Nyky-Suomen ydinperhe voi olla lapsi ja yksinhuoltaja.

Samoihin aikoihin kun kristinuskon suosio nousi, erkaantui roomalainen vaimo vanhempiensa perheestä ja tuli tiiviimpään yhteyteen miehensä ja lastensa muodostamaan ydinperheeseen. Ydinperheessä oli vahva perheen jäsenten välinen solidaarisuus. Tyttöjä ja poikia kohdeltiin lapsina samanarvoisina.

Kristinusko, joka näki perheen yhteiskunnan perusyksikkönä katsoi karsaasti avioeroja: Jumala oli yhdistänyt aviopuolisot toisiinsa eikä tätä yhteyttä voinut ihminen enää erottaa. Juuri Roomassa alkoi Augustuksen aikana kehittyä käsitys vahvasta ydinperheestä rinnakkain naisten emansipaation kanssa.

Tämän ajan ydinperhe oli huomattavasti laajempi kuin nykyinen, johon kuuluu lapsi tai lapsi ja ainakin toinen vanhemmista. Roomalaisessa ydinperheessä eli vanhempien ja lasten lisäksi naimattomia naissukulaisia ja palvelijoita. Kodissa valmistettiin ruoka ja tehtiin käsitöitä ja koti oli kuin tuotantolaitos.