Tämä materiaali on arkistoitu. Sisältöä ei enää päivitetä. Kaikki sisältö ei välttämättä ole saatavilla.

Hesiodos luo runoissaan ensimmäisen naisen


"Minä lahjoitan ihmisille hintana tulesta pahan vitsauksen, josta he kaikki ovat mielissään kun he tervehtivät omaa onnettomuuttaan."
(Hesiodos: Theogonia)

Hesiodoksen 700-luvulta peräisin olevasta Theogoniasta voi päätellä, että Gaia oli vielä varhaisten kreikkalaisten tärkein jumaluus, jonka nimeen myös muut jumaluudet vannoivat. Gaia antaa elämän ja ravinnon, hän lisääntyy sukupuolettomasti ja on muiden jumalten äiti. Gaia esitettiin veistoksissa aina jättiläismäisenä naisena.

700-luvulta lähtien naisjumalien valta väheni ja miesjumalat nousivat tärkeimmiksi uudessa olympolaisessa jumalaperheessä. Aiemmin eivät miehet synnyttäneet, mutta nyt esimerkiksi Athene syntyi Zeuksen päästä. Zeuksen vallan kasvusta ja halusta hallita jumalia ja ihmiskuntaa on esimerkkinä myytti Pandorasta.

- Pandora
- Afrodite
- Artemis
- Hestia