Tämä materiaali on arkistoitu. Sisältöä ei enää päivitetä. Kaikki sisältö ei välttämättä ole saatavilla.

Naisasialiikkeen hiljaiset vuodet ja uusi nousu


Naisasialiikkeen ensimmäinen aktiivinen kausi päättyi pian vuoden 1907 eduskuntauudistuksen jälkeen. Suomen Naisyhdistyksen vuoden 1909 toimintakertomuksessa valiteltiin sitä, että "yhdistyksen kokouksissa ei enää käydä, esitelmähuoneistot ovat tyhjät, naiskirjallisuutta ostetaan vähän tai ei ensinkään". Myös Suomalaisessa Naisliitossa oli huomattavissa samankaltaista väsymistä. Toiminnan vaimenemiseen oli merkittävimpänä syynä se, että eduskuntauudistuksen jälkeen naisasianaiset integroituivat puoluepolitiikkaan, jonka välityksellä myös naisia koskevia uudistuksia oletettiin saatavan aikaan. Naisasialiikkeen hiljennyttyä naisasiaa ajettiin siten lähinnä eduskunnassa ja eduskuntauudistuksen aikoihin perustetuissa porvarillisten puolueiden naisjärjestöissä.

Naisasianaiset suuntasivat toimintansa liikkeen laannuttua eduskunta- ja kunnanvaltuustotyön ohella lukuisiin yhdistyksiin, joiden tehtäväluonteessa heijastui enemmän perinteinen kuin uusi naiskäsitys. Naisasia ei tullut juurikaan esille useimmissa naisasianaisten perustamissa yhdistyksissä. Niissä korostui lähinnä hyväntekeväisyys, kotityö, raittius ja siveys sekä uskonnolliset kysymykset, rauha ja eläinten suojelu. Lisäksi perustettiin ammatillisia sekä harrastus- ja muita yleisiä yhdistyksiä. Naisasianaisten myötävaikutuksella perustetut yhdistykset jäivät pieniksi lukuun ottamatta Marttayhdistystä, josta ennen pitkää tuli todellinen massajärjestö. Erityisesti maaseudulla naisasiayhdistys oli hyvin lähellä Marttayhdistystä. Marttayhdistyksen ohella merkittäviä naisasiaa eteenpäin vieviä uusia naisjärjestöjä 1900-luvun alkupuolella olivat mm. Konkordia-liitto, Siveellisyystoimikunta ja Naisten Raittiuskeskus. Naisjärjestöille perustettiin vuonna 1911 keskuselin, Suomen Naisten Kansallisliitto, joka liittyi Kansainvälisen Naisten Liiton jäseneksi. Vuonna 1947 Suomen Naisten Kansallisliiton uudeksi nimeksi tuli Suomen Naisjärjestöjen Keskusliitto.

Sotien välisenä aikana naisten osuus yliopistossa opiskelevista kasvoi nopeasti, mutta naisasialiike vietti hiljaiseloa. Ne kuitenkin jäivät elämään. Naisopiskelijoiden toiminta kanavoitui sotien välisenä aikana ennen kaikkea Akateemisten Naisten Karjala-Seuraan eli siihen poliittiseen toimintaan, joka muutenkin hallitsi tuon ajan opiskelevaa nuorisoa. Muut naiset liittyivät Lotta Svärd-yhdistykseen.

Naisasialiike vanhoillistui vanhetessaan. Se ei saanut nuoria piiriinsä, vaan vanhat veteraanit hallitsivat liikettä. Naisasialiike sai odottaa vireytymistä aina 1960-luvulle saakka.

Helmikuussa 1966 perustettiin Yhdistys 9, joka oli 1960-luvulla ainoa naisasiayhdistys, jonka jäsenmäärä kasvoi selvästi. Siinä oli 1960-luvulla enemmän jäseniä kuin muissa naisasiayhdistyksissä yhteensä. Vuonna 1970 sen jäsenmäärä oli suurimmillaan (774 jäsentä). Naisasian uuden aktiivikauden ihmiset eivät halunneet muuttaa vain naisten elämäntilannetta. Käsitteiden naisasia ja naiskysymys tilalle se omaksui käsitteen sukupuolirooli ja tavoitteena oli myös miesten roolin muuttaminen. Yhdistys 9:n naiskäsitykselle oli leimallista se, että naisen roolia tuli muuttaa miehen roolin suuntaan. Yhdistys 9:n jäsenistä miesten osuus oli noin 28 %. Yhdistys 9:n perustamisessa oli kysymys nuoren sukupolven esiinmarssista ja sen tyyli oli erilainen kuin vanhan polven. Yhdistys 9:n ja vanhojen naisasiajärjestöjen etäisyys johtui pääasiassa sukupolvieroista. Yhdistys 9:ään liittyneet naiset olivat keskimäärin puolet nuorempia kuin esimerkiksi Unioniin 1960-luvulla liittyneet naiset. Lisäksi Yhdistys 9 oli ennen kaikkea opiskelijoiden ja akateemisten liike, kun 1960-luvulla Unionin jäsenistä suurin osa oli alempia toimihenkilöitä ja Suomalaisen Naisliiton jäsenet olivat etupäässä kotirouvia. Yhdistys 9 oli osa 1960-luvun yleistä radikaaliliikettä, ja se leimautui pian vasemmistolaiseksi järjestöksi. Yhdistys 9:n aktivistit siirtyivät 1960-luvun lopulla vaikuttamaan puolueisiin ja sen toiminta lakkasi 1970-luvun alussa.

Ensimmäiset naisten vapautusta ajaneet feministiryhmät muodostettiin Suomessa vuonna 1973. Alun perin vanhan naisasialiikkeen ja feministien välillä oli suuria näkemyseroja siitä, kuinka naisten asiaa tulisi ajaa. Feministiryhmien perustamisvaiheessa moni ei edes ollut kuullut vanhoista naisasialiikkeistä. Feministit eivät katsoneet vanhojen järjestöjen kuuluvan feministiseen liikkeeseen ja feministien käsityksen mukaan vanhoihin järjestöihin kuului vain vanhoja naisia. Feministien suhtautuminen Yhdistys 9:ään oli myönteisempi, mutta Yhdistys 9 ehti hajota ennen feminismin suurempaa nousua. Lisäksi Yhdistys 9:än katsottiin erilaiselta pohjalta lähteneeksi liikkeeksi kuin feminismin. Yhdistys 9:ssä oli feministien mukaan tasa-arvonaisia ei feministejä.

Vanhat naisasiajärjestöt pitivät feministejä liian aggressiivisina, rajuina, yliampuvina, hurjapäisinä, liioittelevina ja yksioikoisina. Vanhojen naisasiajärjestöjen naiset halusivat ajaa naisasiaa maltillisesti. Lisäksi feministien vasemmistolaisuus vieraannutti vanhoja naisasianaisia heistä. Feministejä syytettiin siitä, että he kiinnittivät liiaksi huomiota henkilökohtaisiin asioihin. Vanhojen järjestöjen naisasianaisten mielestä "vallankumous ei ala sänkykamarista". Toisaalta monet ymmärsivät sen, että "nuori sukupolvi oli aina erilainen" ja siksi haluttiin antaa "kaikkien kukkien kukkia".

Naisasialiitto Unionissa tapahtui 1970-luvulla sukupolven vaihdos ja vanha polvi sia väistyä uuden tieltä. Naisasialiikkeen feministinen aalto sai 1970-luvun puolivälistä lähtien jalansijaa Unionissa. Feministisen toiminnan laantuessa 1980-luvun alussa monet eri feministiryhmien jäsenet liittyivät Unioniin. Nykyisin feminismi vaikuttaa voimakkaimmin naistutkijoiden aktiivisessa toiminnassa (naistutkimus).

Naisasialiikkeen tärkeimpänä institutionalisoituneena osan voidaankin 1970-luvulta alkaen pitää Unionia, jonka jäsenmäärä yli kymmenkertaistui 1970-luvulla (vuonna 1971 siinä oli 117 jäsentä ja vuonna 1981 1357 jäsentä). Esimerkiksi suurin osa naisasialiikkeeseen liittyneistä naiskansanedustajista on kuulunut siihen.

©Internetix, Nettiradio Mikaeli / Heikki Myyryläinen 1998