Tämä materiaali on arkistoitu. Sisältöä ei enää päivitetä. Kaikki sisältö ei välttämättä ole saatavilla.

Sahateollisuutta Mikkelin maalaiskunnassa 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkupuolella


Edellytykset


Suomen teollisuuden perustana oli sahateollisuus. Suomen lainsäädäntö esti ja rajoitti sahateollisuutta 1860-luvun alkuun saakka. Sahateollisuuden toimintaedellytykset paranivat, kun vuonna 1857 annettiin lupa perustaa höyrysahoja ja vuonna 1861 korvattiin sahausvero alhaisemmalla vientipuutavaralle asetetulla sahausmaksulla. 1860-luvun alussa sahatavara olikin Suomen tärkein vientiartikkeli.

Höyrysahat voitiin pitää käynnissä ympäri vuoden toisin kuin vanhat vesisahat, joita voitiin käyttää vain sulan aikaan (noin huhtikuun alusta marraskuun loppuun). Höyrysahoja perustettiin aluksi rannikolle, koska sahatavaran kuljetus sisämaasta satamiin oli hankalaa. Sahateollisuuden ensimmäinen nousukausi oli 1870-luvulla. Pitkän laskukauden jälkeen seurasi 1890-luvun puolivälistä ensimmäiseen maailmansotaan saakka kestänyt nousukausi.

Mikkelin pitäjän metsien teollinen hyödyntäminen alkoi jo 1770-luvulla, kun kapteeni Karl Henrik Furumarck rakensi Korpikoskelle vesivoimalla toimineen sahan. Aluksi sahaa käytettiin vain kotitarvetta varten, mutta myöhemmin se sai luvan viedä sahatavaraa Venäjälle. Mistään suuresta yrityksestä ei ollut kyse, sillä esim. vuonna 1805 sahalla oli töissä vain kolme sahatyöntekijää ja kirjuri. Vuonna 1808 saha paloi ja se oli uudelleen käynnissä vasta 1800-luvun puolivälissä.

Varsinainen teollinen sahaustoiminta alkoi Mikkelin maalaiskunnassa 1890-luvun alussa. Sahateollisuuden vauhdittajana oli vuonna 1889 valmistunut Savon rata. Ennen radan valmistumista olivat sahatavaran kuljetusmahdollisuudet Suomenlahden rannikon satamiin heikot; nyt saatiin yhteydet Uuraaseen, Viipurin ulkosatamaan, ja Kotkaan. Rata mahdollisti puutavaran kuljettamisen myös talvisin; uittamalla puutavaraa pystyi kuljettamaan vain kesällä. Rautatien tulon jälkeen alkoivat suuret metsähakkuut mm. Mikkelin maalaiskunnan pohjoisosissa, sillä rautateitse voitiin puuta kuljettaa vaivattomasti Mikkelin esikaupunkialueelle syntyneille sahoille.


Saksalan saha


Mikkelin maalaiskunnan ensimmäinen höyrysaha rakennettiin Saksalaan eräiden mikkeliläisten liikemiesten perustaman yhtiön toimesta vuonna 1889. Liikemiesten joukossa olivat ainakin Ivar Poppius, G. Petroff, ja B. I. Breitholtz.

Alkuaan saha oli kaksiraaminen. Siihen hankittiin höyläkone ja valmistettiin erityinen kuivaushuone. Kymmenisen vuotta sen yhteydessä toimi puuseppäosasto.

Ensimmäisenä toimintavuotena töissä oli kymmenen miestä ja seuraavana vuotena 40. 1900-luvun alussa sahalla oli jo lähes 100 työntekijää, ja sahasta oli tullut merkittävä työnantaja paikalliselle väestölle. Sahattujen tukkien määrä nousi vuosina 1890-1900 50 000 tukista 115 000 tukkiin.

Vuonna 1903 saha myytiin alunperin norjalaisten vuonna 1875 perustamalle Halla Oy:lle. Myynnin syynä olivat ilmeisesti taloudelliset vaikeudet. Kaupan jälkeen Saksalan sahalla suoritettiin suuria uudistuksia ja sitä laajennettiin. Vuonna 1904 sahalla oli käynnissä kaksi uutta raamia entisten lisäksi ja vuonna 1906 uusi 100-hevosvoimainen höyrykone. Sahalle rakennettiin pistoraide Savon radalta. Halla Oy:n laivojen korjausta varten rakennettiin sahan yhteyteen oma telakka. Telakalla rakennettiin sittemmin erityisesti lotjia puutavaran kuljetukseen. Sahalla oli myös oma sähkölaitos, josta riitti virtaa yksityiskäyttöönkin. Sähköllä toimi myös sahan rautatie.

Vuoteen 1910 mennessä Saksalan saha oli kasvanut tuntuvasti. Sahan koneteho oli noussut alkuvuosien 28:sta hevosvoimasta 250:een hevosvoimaan. Työntekijöitä oli tuolloin 230. Sahattujen tukkien määrä vuonna 1910 oli 211 342 tukkia. Saksalan saha oli tuolloin sekä koneteholtaan, työntekijämäärältään että sahausmäärältään läänin suurin saha.

Ensimmäisen maailmansodan aikana Halla Oy:n norjalaiset omistajat halusivat luopua yhtiöstä, koska se oli jo monen vuoden aikana tuonut tappiota. Saha oli ainakin osittain käynnissä myös sodan aikana. Vuonna 196 Kymi Oy osti Halla Oy:n koko osakekannan, mistä lähtien Saksala oli Kymi Oy:n omistuksessa 1970-luvulle saakka. Kesällä 1917 ukonilma poltti sahalaitoksen kokonaisuudessaan, mutta se rakennettiin nopeasti uudelleen suunniteltuna ja laajennettuna, ja oli toiminnassa jo seuraavan vuoden aikana. 1920-luvun alkupuolella sahalla oli töissä noin 300 henkeä, joita varten yhtiö oli rakentanut neljä asuntolaa. Sahalla oli tuolloin myös oma palokunta.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen nousi sahatavaran kysyntä maailmalla asuntopulan ja sodan aiheuttamien tuhojen korjaustarpeen vuoksi. Tämä nousukausi jatkui vuoteen 1927 saakka. Nousukausi näkyi myös Saksalan sahalla. Vuonna 1923 sahan tuotanto oli noin 7 000 standarttia eli noin 32 700 m3 sahatavaraa (yksi standartti on 4,672 m3), mihin tarvittiin lähes 900 000 tukkia. Saksala olikin yhä läänin suurin saha. Jo vuosina 1925 ja 1926 sahalla oli kannattavuusongelmia. Sen toimintaa vähennettiin seuraavina vuosina ja vuonna 1936 sahaustoiminta Saksalassa lakkautettiin kokonaan.

Toisen maailmansodankin jälkeen Saksalan alueella jatkuivat aikaisemmat toiminnat lukuunottamatta sahaa. Kymi Oy:n uittolaivasto piti edelleen tukikohtanaan Saksalan rantaa. Alueelle rakennetussa konepajassa jatkettiin laivojen kunnostustöitä. Vuonna 1949 Saksalaan perustettiin Kymi Oy:n metsäosaston teknillinen toimisto, jonka tehtävänä oli erityisesti puun kuljetukseen liittyvä, välineiden, laitteiden ja työmenetelmien kehittämis- ja kokeilutyö.

Vielä 1960-luvulla Saksalan alueella oli hyvin vilkasta puutavarankuljetukseen liittyvää toimintaa. Saksala oli tuolloin yhä tärkeä puutavaran vesi- ja rautatiekuljetuksen solmukohta. 1960-luvun lähetessä loppuaan Kymi Oy:n toimintoja Saksalan alueella supistettiin ja vuonna 1968 ne lopetettiin kokonaan.

Saksalan sahan toiminnasta sen työntekijöiden näkökulmasta on havainnollinen kuvaus teoksessa Entisaikaa Lähemäellä (s. 1-41 ja 178-184).


Tuppuralan saha


Tuppuralan höyrysahan perusti kauppias Antti Manninen vuonna 1890. Manninen rakensi sahan Tuppuralan niemelle vastapäätä Mikkelin kaupunkia ja satamaa. Sahan sijainnin mukaan sitä sanottiin myös Niemen sahaksi. Paikalla oli jo vuosikymmenien takaa Läsäkosken sahan rakennuttamien tapulien pohjat, joille talvisin oli ajettu Läsäkoskelta lautoja ja lankkuja kesällä edelleen vesitse kuljetettavaksi. Sahan yhteyteen järjestettiin puuseppäosasto ovien ja ikkunakehysten valmistamiseksi.

Tuppuralan saha oli alkuvuosina yksiraaminen. Alkuvuosina sahalla oli 12 työntekijää, ja tukkeja sahattiin noin 12 000 tukkia vuodessa. Vuonna 1900 tukkeja sahattiin jo 39 100 kappaletta.

1900-luvun alussa tulipalo kohtasi laitosta, mutta se rakennettiin välittömästi uudelleen, jolloin siihen liitettiin myös mylly.

Vuonna 1902 aloitti sahatoiminnan Tuppuralan sahan vieressä B. I. Breitholtzin perustama Mikkelin Puutavaraliike. Se myi aluksi puutavaransa viipurilaisten puutavaraliikkeiden välityksellä ulkomaille, erityisesti egyptinparruja vietiin runsaasti. Vuonna 1904 liike osti puolet Tuppuralan sahasta, ja loputkin vuonna 1919. Seuraavana vuonna liike muutettiin osakeyhtiöksi, jolloin nimeksi tuli Mikkelin Puutavara Oy.

Alkuaan yksiraaminen saha muutettiin ensin kaksiraamiseksi, ja vuonna 1921 saha rakennettiin kokonaan uudelleen kolmeraamiseksi ja varustettiin uusilla koneilla. Samana vuonna yhtiö rakennutti omistamalleen tontille Mannerheimintien ja Raatihuoneenkadun kulmaan Mikkeliin uudenaikaisen valssimyllylaitoksen, joka vuonna 1923 itsenäistyi Savon Valssimylly -nimisenä. Vuonna 1921 yhtiö rakensi myös oman sähkövoimalaitoksen, josta mm. Mikkelin kaupunki, Savon Valssimylly Oy ja muutamat lähiympäristön kylät saivat voima- ja valovirtansa.

Toisen kerran saha paloi vuonna 1925, mutta se rakennettiin uudelleen.

Vuonna 1922 laivattiin sahalta parruja 13 283 standarttia eli noin 62 000 m3 ja sahatavaraa 4 524 standarttia eli vähän yli 21 000 m3. Laivaus suoritettiin Koivusaaren lastaussatamassa Uuraan lähellä. Tukkien hinausta ja valmiiden tavaroiden laivaussatamaan kuljetusta varten yhtiö omisti tuolloin viisi hinaajaa, yhden rautaisen lastihöyryn ja toistakymmentä suurempaa kuljetusproomua. Työntekijöitä sahalla oli vuonna 1922 noin 200. Vuonna 1928 työntekijöitä oli peräti 265, mutta lamavuodet aiheuttivat sahan lopettamisen vuonna 1931.

Vuonna 1938 vuohijärveläisen Kalso Oy:n toimitusjohtaja Karl Grahn osti Mikkelin Puutavara Oy:n osakekannan, ja yhtiön nimi muutettiin Mikkeli Oy:ksi. Samaan aikaan perustettiin Oy Grahn Ltd. Sahan viereen rakennettiin lisäksi vaneritehdas ja puutalotehdas. Suurimmillaan Oy Grahn Ltd.:n Tuppuralan tehtaiden toiminta oli 1960-luvun alussa, jolloin vaneritehtaan tuotanto oli 25 000 m3 vaneria ja rimalevyä vuodessa sahan tuotanto 5 000 standarttia eli noin 23 360 m3 sahatavaraa. Lisäksi talotehtaalla rakennettiin ovia ja ikkunoita sekä erilaisia kalustoja sekä puusepäntuotteita; autokoritehdas valmisti kiitolinja-, maidonkuljetus- ja erilaisten erikoisautojen koreja. Suurimmillaan työntekijämäärä oli noin 550 henkeä. Yhtiö rakennutti henkilökunnalleen myös asuntoja, joissa 1960-luvun alussa asui yhteensä noin 300 henkeä. Vuonna 1986 koko Oy Grahn Ltd.:n tuotantolaitos Tuppuralassa pysähtyi konkurssiin.


Mikkelin tynnyritehdas


Vuonna 1919 perustivat helsinkiläiset tohtorit Karl Alfred Paloheimo ja insinööri Veli Paloheimo sekä mikkeliläinen metsänhoitaja Johannes Puupponen Saimaan Puunjalostus Oy:n, joka rakennutti tynnyritehtaan ja sahan Tuppuralaan Mikkelin Puutavara Oy:n sahan läheisyyteen. Karl Alfred Paloheimo oli Paloheimo-yhtymän perustajan Hjalmar Gabriel Paloheimon nuorempi veli ja hänellä oli osake-enemmistö Saimaan Puunjalostus Oy:stä.

Ensin rakennettiin tynnyritehdas, jonka koneet hankittiin Saksasta. Kimpien kuivausta varten rakennettiin saksalaisten ammattimiesten suunnittelema kimpien kuivauslaitos, joka pystyi vuoden aikana kuivaamaan 600 standarttia kimpeä vuodessa. (Kimpi oli eräänlainen rima, jota käytettiin mm. tynnyreiden valmistukseen). Tehtaassa valmistettiin erilaisia tynnyreitä, dritteleitä, kala-astioita ja taloudessa tarvittavia puuastioita yhteensä noin 60 000 kappaletta vuodessa.

Aluksi kaikki tynnyrit valmistettiin tukeista, mutta kun kokemus osoitti, että kuivan tavaran tynnyreitä voitiin tehdä myös halvempiarvoisesta puusta, yhtiö päätti perustaa sahan, jonka jätteitä voitiin jalostaa tynnyreiksi. Syksyllä 1921 valmistui yksiraaminen Kalliolan saha ja vuonna 1923 toinen raami, niin että yhtiöllä oli kaikkiaan tynnyritehdas, kuivauslaitos, höyläämö ja kaksiraaminen sahalaitos.

Saimaan Puutavara Oy:n puutavaran viennin vuotuinen laivausmäärä oli 1920-luvun alussa noin 3 500 standarttia eli 16 400 m3. Sahattu puutavara vietiin ulkomaille Haminan kautta.

Tynnyritehdas paloi vuonna 1922, eikä sitä rakennettu uudelleen, joten yhtiön toimialaksi jäi puutavaran sahaus.

1920-luvun alkupuolella tehtaassa työskenteli 35 henkeä, joille oli rakennettu suuri asuinrakennus, jossa oli yhteensä 29 asuinhuonetta sekä leivin- ja pesutuvat. Asuinrakennus tunnettiin yleisesti nimellä Kasarmi. Se oli kaksi-, osin kolmekerroksinen. Ulkorakennuksessa oli 2-3 hevosen talli ja kalustovaja kärryjä, rekiä ja muita ajokaluja varten. Tehdasalueella sijaitsivat myös tehtaan konttori ja johtajan asunto.

Saimaan Puunjalostus Oy ei ollut menestyvä yritys, ja se joutui alusta asti tukeutumaan luotonantajiin. Yhtiön toiminta oli hyvin tappiollista vuosina 1923 ja 1924. Lisäksi yrityksen johdolla oli vaikeuksia työväen kanssa. Näiden vaikeuksien vuoksi yritys myytiin vuonna 1925 Mikkelin Puutavara Oy:lle. Vuonna 1931 yrityksen toiminta lakkasi Mikkelin Puutavara Oy:n lopettaessa sahaustoiminnan.


Otavan sahat


Otavassa on ollut sahaustoimintaa jo yli sadan vuoden ajan. Norjalaisten omistama Halla Oy aloitti sahaustoiminnan Otavassa vuonna 1891, jolloin se perusti Otavan Koivusaha Oy:n. Hallan rakentama höyrysaha sijaitsi Puulaveden rannalla Liukkolan lahden pohjukassa lähellä Otavan asemaa. Vuonna 1910 Otavan sahan osti Halla Oy:ltä hirvensalmelaisten maanviljelijöiden perustama Tuukkalan Höyrysaha Oy, jonka omistuksesta se siirtyi vuonna 1915 Otavaan muuttaneelle liikemiehelle Viktor Topeliukselle. Hän puratti vuonna 1918 sahan ja myi sen koneiston.

Aluksi saha oli yksiraaminen, mutta jo vuonna 1900 siinä oli kolme raamia. Tuolloin saha oli sahattujen tukkien määrän (179 800 kappaletta) mukaan läänin suurin. Koivun ohella se sahasi myös havupuita. Sahaa laajennettiinjatkuvasti ja neliraamisena se toimi vuodesta 1904. Tuukkalan Höyrysaha Oy:n ostettua sahan siihen asennettiin tehokkaampi höyrykone. Sotavuosina saha ei ollut käynnissä, mutta se toimi vielä vuonna 1917 ja osan vuotta 1918. Saha kuului aikanaan yhdessä Saksalan sahan kanssa läänin suurimpiin. Enimmillään työväkeä oli vuonna 1912 169 henkeä.

Vuonna 1920 perustettiin Otavaan uusi saha, Osakeyhtiö Puula, joka rakennutti höyrysahan Valtion Koultilalta vuokraamalleen tontille Liukkolan lahden rantaan. Sahan perustajat olivat Otavan kylältä Mannilan tilan omistaja Albin Pulkkinen, Rantakylästä Sokkalan tilan omistaja August Tikka, rautatiekirjuri Bertil Salonius ja liikemies Viktor Topelius.

Sahalla oli kaksi raamia ja 175-hevosvoimainen höyrykone. Vuonna 1922 sahan tuotanto oli noin 3 000 - 3 500 standarttia eli noin 14 000 - 16 500 m3. Työntekijöitä oli tuolloin noin 100, joista osa asui sahan rakennuttamissa huoneistoissa. Sahan yhteyteen rakennettiin sähkölaitos, josta vedettiin voimalinjat Kovalan kylään asti. Lisäksi sahalle johti oma raide Otavan asemalta.

Osakeyhtiö Puulan toiminta päättyi taloudellisiin vaikeuksiin vuonna 1930. Jo samana keväänä perustettu Otavan saha Oy kuitenkin jatkoi sahan toimintaa. Otavan Saha Oy:n perustajat olivat pankinjohtaja F. E. Saari ja rakennusmestari Anton Kehä Helsingistä, pankinjohtaja ja varatuomari Max Wennäkoski Riihimäeltä sekä veljekset Hjalmar ja Kalle Pölhö. Uusien omistajien johdossa saha selviytyi 1930-luvun pulavuosista, ja jo vuonna 1930 sahalla oli työssä 85 henkeä ja tuotanto oli 6 900 standarttia eli noin 32 200 m3. 1940-luvun alkuun mennessä yrityksen koko osakekanta oli siirtynyt Hjalmar ja Kalle Pölhölle.

Otavan sahaa laajennettiin ja uudistettiin 1930-luvun alusta lähtien: uudet kuivaamot rakennettiin, uusittiin raamit ja höyrykone. Suurimmillään työntekijämäärä oli vuonna 1934, jolloin koko vuoden työvoima oli yhteensä noin 450 henkeä. 1930-luvulla saha alkoi hankkia puutavaraa rautatien varsilta, kun se aiemmin oli hankkinut lähes kaiken puutavaransa Puulaveden rannoilta ja siihen laskevien jokien varsilta Pääosin sahan tuotanto meni vientiin. Talvi-ja jatkosodan aikana sahaa pidettiin toiminnassa lähinnä naisten ja nuorten poikien voimin.

Sotien jälkeen sahan koneistoa ja rakennuksia uusittiin. Vuosina 1950-1959 sahan tuotannon keskiarvo oli 36 600 m3. Vuonna 1960 saha toimi kahdessa vuorossa ja työntekijöitä oli hieman yli 200 henkeä.

1960-luku alkoi Otavan sahalla voimakkaan tuotannon merkeissä, mutta vuosikymmenen lähetessä loppuaan saha joutui vaikeuksiin. Kesäkuussa 1970 Hjalmar Pölhön perikunta myi Otavan Saha Oy:n Keskusosuusliike OTK:n tytäryhtiölle Sotka Oy:lle. Sotka Oy aloitti 1970-luvulla sahan voimakkaan uudistamisen. Saha toimi tuolloin yhä paljolti vanhalla tekniikalla, esimerkiksi höyryvoimasta raamien voimanlähteenä luovuttiin vasta vuonna 1970 ja vielä 1986 kaikki neljä raami- eli kehäsahaa olivat peräisin 1930-luvulta. Työntekijöitä oli 1980-luvun alussa keskimäärin 150 henkeä.

1980-luvun puolivälissä Grahn Oy aikoi ostaa sahan, mutta kauppa peruuntui Grahn Oy;n ajauduttua konkurssiin. Vuonna 1989 Sotka Oy:n Otavan sahan nimi muuttui Innomer Oy:ksi. Samana vuonna sahan tekniikka uusittiin lähes täysin. 1990-luvulla sahalla on työskennellyt vuosittain keskimäärin 100 henkeä.


Piensahoja


Isojen sahojen lisäksi Mikkelin maalaiskunnassa on toiminut useita piensahoja ja lukuisia kotitarvesahoja. Monet kotitarvesahatkin olivat ennen höyryvoimalla käyviä, mutta myöhemmin yleistyivät polttomoottori- ja sähkömoottorikäyttöiset sirkkelisahat, joita käytetään edelleen.

Kalvitsan aseman läheisyydessä sijainnut Kalvitsan saha oli aikoinaan merkittävä työnantaja alueen asukkaille. Sahan perusti vuonna 1935 maanviljelijä Antti Häkkinen. Sahalla oli aluksi yksi kehäsaha, kanttisirkkeli ja höyläkone. Sen yhteydessä toimi myös tuulimylly. Myöhemmin sahaan rakennettiin toinen raami ja erillinen höyläämö. Aluksi voimalähteenä oli höyrykone, mutta 1950-luvun puolivälissä voimalähteeksi tuli sähkö. Valmis sahatavara meni pääosin vientiin. Kotimaahan myytiin jonkin verran etenkin höylättyä tavaraa. Saha toimi lähes ympäri vuoden ja tarjosi työpaikan parhaimmillaan noin 20 miehelle. Tulipalo tuhosi sahan vuonna 1961, eikä sitä enää rakennettu uudelleen.

Vuonna 1936 aloitti kauppias Albin Kääriäinen Hietasen sahan toiminnan perustamalla höyrysahan ja myllyn Hietasen aseman läheisyyteen. Vuonna 1943 Kääriäinen myi sahansa helsinkiläiselle Matti Halmiselle, joka sahautti lähinnä lankkua ja "kakkosnelosta" myytäväksi Helsinkiin. Yrityksen nimi oli Hietasen Puutavara Oy ja työntekijöitä oli 15 henkeä. Koska sahalla ei ollut vesivarastomahdollisuutta, oli sahausaika joulukuusta toukokuun loppuun. Vuonna 1957 saha siirtyi Matti Heikkilän omistukseen ja erikoisartikkeliksi muodostui koivukeppi, jota vietiin ulkomaille lankarullatehtaiden raaka-aineeksi. Saha lopetti toimintansa Heikkilän kuoltua vuonna 1968.

Korpikoskella oli raamisaha ainakin jo 1920-luvulla. Saha toimi alunperin vesivoimalla, mutta toiminnan loppuaikoina voimanlähteenä oli jo dieselmoottori. Saha toimi 1950-luvun lopulle saakka. Se sahasi puutavaraa vientiinkin mm. Otavan Saha Oy:n vuokraamana. Saha toimi ympäri vuoden ja parhaimpina aikoina se tarjosi työpaikan noin kymmenelle hengelle kahdessa vuorossa.

Häyrylän talon maalla vastapäätä Salosaaren eteläkärkeä toimi 1920-luvulta lähtien höyrykäyttöinen raamisaha. 1930-luvulla voimanlähteeksi otettiin polttomoottori ja sahaa käytettiin vielä sotavuosien jälkeenkin. Viimeksi sahaa käytettiin 1960-luvulla, jolloin se toimi sirkkelisahana.

Mielenkiintoinen yritys tehtiin vuosisadan alussa Ihastjärvellä liikesahauksen aloittamiseksi. Sekatavarakauppaa harjoittanut Taavetti Seppänen suunnitteli sahan perustamista Antinniemeen ja perusti sitä varten puutavaraliike Taav. Seppäsen. Vuonna 1913 Antinniemen kivinen saharakennus valmistui ja kaikki oli valmiina sahauksen aloittamiseen. Höyrykoneen käytössä ja puiden ostossa ja kuljetuksessa oli kuitenkin ongelmia eikä saha päässyt toimimaan koskaan. Niinpä saha purettiin vuonna 1917. Antinniemen sahan rauniot ovat yhä nähtävissä Kyyveden rannalla.


Sahateollisuuden merkitys


Sahateollisuuden merkitys Mikkelin maalaiskunnalle on ollut hyvin suuri, sillä Saksalan, Tuppuralan ja Otavan sahat olivat pitkään koko paikkakunnan ainoita todellisia teollisuuslaitoksia. Sahat tarjosivat monille työpaikan ja usein asunnonkin sekä myivät sähköä paikkakunnan tarpeisiin.

Sahojen merkitys Lähemäen ja Emolan esikaupunkialueiden sekä Otavan taajaman syntymisessä oli hyvin merkittävää. Saksalan ja Tuppuralan sahan työntekijöitä asettui asumaan varsinkin Lähemäen ja Tuppuralan alueille, jonne alkoi1800-luvun lopulta lähtien muodostua tiheää esikaupunkiasutusta. Myös Emolan esikaupungin alkukauden rakentajista suuri osa oli sahojen työntekijöitä.

Esikaupunkialueilla laskettiin vuonna 1929 asuvan noin 3 600 henkeä. Mikkelin kaupungin asukasluku oli tuolloin noin 4 800 henkeä. Tiheintä esikaupunkiasutus oli juuri Hauskan kylän (nykyisin Emolan kaupunginosa), Lähemäen ja Tuppuralan alueilla. Esikaupunkialueiden syntyyn kaupungin rajaseuduille vaikutti sahojen ohella se, että tonttimaat olivat kaupungin alueella paljon kalliimpia kuin kaupungin ulkopuolella. Myös vuonna 1889 valmistuneelle Savon radalla oli merkitystä Emolan ja Lähemäen kaupunginosien synnylle.

Vuonna 1931 Emolan ja Lähemäen kaupunginosat liitettiin Mikkelin kaupunkiin.

Esikaupungin sahat piristivät myös kaupungin elämää, sillä ne toivat alueelle suurina työllistäjinä paljon väkeä, jotka toivat tuloja kaupungille ja elähdyttivät näin kaupungin elinkeinoelämää.

Saksalan ja Tuppuralan sahojen konkurssit 1930-luvun alussa olivat raskas isku niin kaupungille kuin maalaiskunnallekin.

Isojen sahojen ohella myös piensahoilla oli merkitystä omalle kyläkunnalleen.


Lähteet:


Aseman kulmilta ja kylän kujilta. Hietasen kyläperinne. Savilahden Kirjapaino Ky, Mikkeli 1992. s. 150-151.

Entisaikaa Lähemäellä. Lähemäki-Peitsari-Seura r.y. Valiokopio Ky, Offset, Mikkeli 1986. s. 1-49.

Hytönen, Juha, "Teollisuutta ja käsityötä Mikkelin maalaiskunnassa". Mikkelin maalaiskunnan kirja. JYY:n kotiseutusarja N:o 30. Toimittanut Teppo Vihola. Kustantajat Mikkelin maalaiskunta ja maaseurakunta. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä 1992. s. 153-163.

Kuujo, Erkki, Entisajan Mikkeli. Mikkelin kaupungin vaiheita 1838-1917. Oy Länsi-Savon Kirjapaino, Mikkeli 1971. S. 167-168.

Lummelahti, Jukka, "Metsätalous, metsästys ja kalastus Mikkelin maalaiskunnassa". Mikkelin maalaiskunnan kirja. JYY:n kotiseutusarja N:o 30. Toimittanut Teppo Vihola. Kustantajat Mikkelin maalaiskunta ja maaseurakunta. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä 1992. s. 138.

Lähde, Hannu, Mikkelin Emola n. 1865-1960. Alue, väestö, rakennukset, asunnot ja asuminen. Mikkelin kaupungin museot, Julkaisuja 5. Mikkeli 1988. s. 8-25.

Mikkelin Emolan perinnekirja. Tekijät: Sylvi Homan, Hilkka Halinen, Eino Matilainen, Lea Piikki. 1985. s. 4, 7-8 ja 34.

Muuttuvaa Mikkeliä. Mikkelin kaupungin historia II 1918-1986
. Kirj. Erkki Kuujo - Kyösti Väänänen - Matti Lakio - Esa Hassinen. Sisälähetysseuran kirjapaino Raamattutalo, Pieksämäki 1988. S. 53-57 ja 294-296.

Olkkonen, Tuomo, "Modernisoituva suuriruhtinaskunta". Suomen historian pikkujättiläinen. Päätoimittaja Seppo Zetterberg. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo 1987. s. 477-478.

Perinnetietoa Vanhalan koulupiirin alueelta. Mikkelin maalaiskunnan kansalaisopiston "Tunne kyläsi - tallenna tieto" opintopiirin työryhmä 1989. Painopalvelu Marttinen, Juva 1990. s. 253.

Pitkospuilta kiskojen kolkkeeseen. Perinnetietoa Kalvitsan seudulta. 1990. s. 99-100.


Tehtävät:


1. Mitkä olivat edellytykset sahaustoiminnan aloittamiselle Mikkelin maalaiskunnassa?

2. Millainen merkitys sahoilla oli 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa Mikkelin seudulle?

3. Entisaikaa Lähemäellä -teoksessa kuivaillaan havainnollisesta työntekoa Saksalan sahalla. Teoksessa kerrotaan myös, millaisia ammatteja sahoilla tuohon aikaan oli. Tehkää joko yksin tai ryhmissä selvitys sahan toiminnasta ja eri ammattimiesten tehtävistä.

Mitä tekivät esim. seuraavat sahatyöntekijät:

sortteeri
rännimies
vekselimies
ylösottaja
repsikka
sahuri
apusahuri
kanttari
kantin perämies
kaappari
kimpityöntekijä
päretyöntekijä
pätkämummo
lajittelija
kärrääjä
pässinkuljettaja
taaplaaja
taapelipoliisi
katontekijä
lastaaja
konemestari
lämmittäjä
rasvari
volttimies
telläri

© Internetix/Mikkeli-seura/Heikki Myyryläinen 1998