Tämä materiaali on arkistoitu. Sisältöä ei enää päivitetä. Kaikki sisältö ei välttämättä ole saatavilla.

Muistomerkkejä ja patsaita


Mikkelissä ja Mikkelin ympäristössä on lukuisia seudun historiaan eri tavoin liittyviä muistomerkkejä. Mikkelin kaupungin alueella muistomerkkeihin voi tutustua esimerkiksi seuraavalla tavalla:


Patsasreitti Mikkelin kaupungissa - Nuijasodasta Mannerheimiin


Reitti:
Kenkäveronniemi - Satama - Kirkkopuisto - Lääninhallitus - Kaupunginkirjasto - Kaupungintalo - Virastotalo - Urheilupuisto - Ristimäenpuisto - Marskin aukio


1. Nuijasodan 1597 muistomerkki; Kenkäveronniemi


Hanke Savon nuijamiesten patsaasta syntyi vuonna 1933. Aloitteentekijänä oli Otavan opiston silloinen johtaja pastori Antti Leinonen, joka kääntyi asiassa Savolaisen osakunnan inspehtorin prof. A. F. Puukon puoleen. Varoja patsasta varten kerättiin Savon kunnilta ja erilaisilta seuroilta ja yrityksiltä. Mikkelin maaseurakunta luovutti Kaihunharjun korkeimman paikan patsaan sijoituspaikaksi. Kuvanveistäjä Eino Räsäsen valmistama patsas paljastettiin 27.8.1939. Tuolloin Savolainen osakunta ja Otavan kansanopisto luovuttivat patsaan Mikkelin kaupungin haltuun ja hoitoon. Kesällä 1992 patsas siirrettiin Lions klubi Mikkelin toimesta Kenkäveronniemelle pappilan päärakennuksen pihaan.



1500-luvun lopulla käydyn nuijasodan eräs verisimmistä vaiheista tapahtui Mikkelissä Suur-Savon pappilassa Kenkäveronniemellä. Liukkolaan (nyk. Otavaan) oli kokoontunut yli 300-miehinen talonpoikaisjoukko, josta osa oli savolaisia ja osa hämäläisiä. Osa heistä palasi koteihinsa, mutta suuri osa lähti Paavo Tuomahaisen ja Tapani Hännisen johdolla torjumaan huoveja johtaneen Pietari Paavalinpoika Juustenin joukkoja. Talonpojat asettuivat pappilaan, joka umpikartanomaisena tarjosi heille kohtalaiset puolustautumismahdollisuudet. Juusten lupasi talonpojille armahduksen, mikäli he antautuisivat. Hänellä ei kuitenkaan ollut aikomustakaan pitää lupaustaan. Kun antautuneet nuijamiehet olivat kerääntyneet pappilan edustalle ja laskeneet aseensa, huovit teurastivat heidät kaikki johtajaa lukuunottamatta. Yli 200 talonpoikaa tapettiin keihäillä, miekoilla, hakapyssyillä ja kirveillä.


2. Mikkelin laivaliikenteen 100-vuotismuistomerkki; Satama


Panu Autereen suunnittelema Mikkelin laivaliikenteen muistomerkki pystytettiin Mikkelin satamaan vuonna 1964.

Ensimmäisen kerran vaikeapääsyiseen Mikkelin satamaan saapui höyrylaiva 13.7.1864, jolloin Saimaan vesi oli korkealla. Majuri Lönneströmin laiva Wilkas saapui tuolloin Savonlinnasta. Satamaan oli kokoontunut lukuisa joukko kaupunkilaisia katsomaan tuota ennen näkemätöntä ihmettä. Majuri Lönneström sai myös kaupungilta ystävällisen vastaanoton: pormestari tarjosi hänelle aamiaisen ja eräällä huvimatkalla oli mukana itse kuvernööri.


3. Mikkelin pitäjän vanhan kirkon muistomerkki; Kirkkopuisto


Vuonna 1953 pystytettiin Kirkkopuistoon Eino Räsäsen tekemä Mikkelin pitäjän vanhan kirkon muistomerkki paikalle, jossa sijaitsi vuosina 1754-1806 kirkko.



Kun kirkkoa alettiin rakentamaan, oli Maunukselan kangas, jolle se rakennettiin, lähes puutos kaskenpolton jäljiltä. Kirkko näkyi luultavasti kauas, ja on mahdollista, että juuri tämä kirkko oli se, joka venematkalaisilta hävisi näkyvistä Varsavuoren paikkeilla. Tästä paikka sai sitten nimensä: Kirkonvarkaus.

Kirkko oli tyyliltään kahtamoinen eli kahdennettu ristikirkko. Tällaista rakennusratkaisua ei aikaisemmin tiettävästi oltu Suomessa käytetty. Kirkko oli aikaansa nähden kookas ja se oli maalattu punamullalla. 1770-luvun alussa kirkkoon hankittiin hieno viisarikello koko kirkonkylän ajannäyttäjäksi. Kello osoittautui kuitenkin odotettua huonommaksi ja muutaman vuoden päästä se myytiin pois. Kirkon ylpeyden aiheena olivat vuonna 1800 valmistuneet, uusklassillisen tyylin mukaiset, kauniit ja kalliit urut, jollaisia ei vielä tuolloin ollut millään muulla maaseurakunnalla koko Porvoon hiippakunnassa.

Vuonna 1806 kirkko paloi salaman sytyttämänä muutamassa tunnissa urkuineen päivineen hehkuvaksi hiillokseksi. Kirkon palosta syytettiin herrasväkeä, joka oli tanhunnut kirkossa uusien urkujen tahdisssa ja ennenkaikkea sotaväkeä, joka oli pitänyt kirkkoa huvitushuoneenaan. Onnettomuuden enteenä pidettiin oravaa, jonka oli usein nähty kävelevän kirkon katolla.


4. Nelisiipi; Kirkkopuisto


Armas Hutrin pronssinen Nelisiipi -veistos pystytettiin vuosina 1959-60 Kirkkopuistoon. Kun veistos paljastettiin, julistettiin samalla nimikilpailu, jonka voitti koululainen Eeva Pasanen ehdotuksellaan "Nelisiipi". Siihen saakka sitä oli kutsuttu lintupatsaaksi.



Kirkkopuiston keskiosaan oli rakennettu suihkukaivo jo vuosina 1912-13. Insinööri L. v. Fieandt oli suositellut sitä käytännöllisistä syistä: tällä tavalla juuri valmistunut vesijohtolaitos sai vähän runsaamman vedenkulutuksen. 1950-luvun lopulla kaupunki alkoi yhä enemmän kiinnittää huomiotaan puistoihinsa. Keskellä suihkulähdettä sijaitsevalla Nelisiipi -veistoksella, ja nykyisellä suihkulähteellä on alusta asti ollutkin vain esteettinen merkitys.

Antiikin aikana Kreikan naiset uhrasivat suihkulähteille kukkia ja oksia sekä rukoilivat suihkulähteissä asuvia nymfejä, jotka olivat hedelmällisyyden, avioliiton ja veden suojelijoita. Tänäkin päivänä tämä traditio elää: kukat ovat olennainen osa suihkukaivojemme kokonaisuudesta. Kirkkopuiston lähteeseenkin heitetään joskus lantti toivomusten saattelemana: tämäkin on heijastuma antiikin ajan tavasta antaa lähteiden nymfeille uhreiksi viiniä tai eläimen verta ja toivoa, että heidän suopeutensa kasvaisi siitä.


5. Porrassalmen taistelussa 1789 kaatuneiden upseerien muistomerkki; Kirkkopuisto


Kaupunginvaltuusto päätti 50-vuotisjuhlassaan 11.2.1925 pystyttää Kirkkopuistoon haudattujen Porrassalmen taistelussa kaatuneiden muistokiven. Johannes Haapasalolta tilattu polviasennosta jousella ampuvaa miestä esittävä pronssiveistos paljastettiin 22.9.1929. Patsaan jalustaan on kaiverrettu alku Otto Mannisen runosta "Porrassalmen työ". Juhlatilaisuudessa Mikkelin VPK:n torvisoittokunta esitti aluksi Savolaisen laulun, paljastuspuheen piti kaupunginjohtaja Arvo Haapasalo. Puheen jälkeen puolustusvoimien ja suojeluskunnan edustajat laskivat seppeleet. Suuren yleisömäärän kerännyt tilaisuus päättyi soittokunnan esittämään Maamme-lauluun.

Kirkkopuistossa sijaitsevan muistomerkin kaksoiskappale on sijoitettu Kalevankankaan koulun pihalle.

Kesällä 1788 alkoi Kustaa III:n sota Venäjää vastaan. Mikkeli joutui sotatapahtumien kohteeksi seuraavana kesänä. Porrassalmella käytiin 13.6.1789 eräs maineikkain ennen itsenäisyyttä Suomen kamaralla käydyistä taisteluista. Taistelussa noin 650 suomalaista torjui ylivoimaltaan lähes kymmenkertaisen venäläisjoukon etenemisen Porrassalmella. Taistelussa haavoittui mm. Venäjän palvelukseen siirtynyt Savon Prikaatin entinen komentaja Yrjö Maunu Sprengtporten. Hänen kerrotaan tuolloin lausuneen kuuluisaksi tulleet sanat: "Omat koirat purivat".

Suomalaisia upseereita taistelussa kaatui neljä: vänrikki Nymansson, luutnantti Tihlman, vänrikki Schauman ja adjutantti von Kothen. Heidät haudattiin Mikkelin kirkkomaahan. Kaikkiaan suomalaisia kaatui noin 60. Muistitiedon mukaan haudattiin suomalaiset kaatuneet aliupseerit ja miehet Porrassalmen harjulle tykkivarustuksen luo. Venäläisiä taistelussa kaatui noin 300. Suomalaisten kokoamat venäläiset kaatuneet haudattiin pohjoisniemelle. Venäläiset hautasivat kaatuneitaan tiettävästi sekä eteläniemelle että Ristiinan kirkkomaahan.


6. Mikkelin Malmin / Jääkäriplaanin muistomerkki; Hallitustori


Vuonna 1989 Savon prikaatin kilta pystytti Lääninhallituksen edustalla Mikkelin Malmin muistomerkin.

1700-luvulla Mikkelin malmi eli sotilaiden harjoituskenttä oli suuri hiekkakenttäalue, joka käsitti koko nykyisen kaupungin keskustan. Muistokivi sijaitsee melko keskellä silloista harjoituskenttää. Pääkatselmuksia järjestettiin ainakin 1720- ja 1730-luvuilla Savon ja Savonlinnan läänin jalkaväkirykmentille ja Karjalan rakuunoille.

1770-luvulla nämä harjoituskokoukset eli kaitselmukset muuttuivat säännöllisemmiksi, ja niistä kehittyi koko valtakunnassa ja sen rajojen ulkopuolellakin mainetta saavuttaneita sotataidon näytöksiä, joita seuraamaan saapui opinhaluisia upseereita Suomen lisäksi Ruotsista ja Venäjältä. 1770-luvulla Savon jalkaväkirykmentin komentajana toimi Yrjö Maunu Sprengtporten, joka kehitti koko siihenastisen taistelutaktiikan ja harjoitustekniikan uudenlaiseksi. Jopa Ruotsin kuninkaat olivat kiinnostuneita Mikkelissä harjoitetusta "äksiisistä": vuosina 1789 ja 1790 Kustaa III ja vuonna 1802 Kustaa IV Adolf kävivät paikan päällä tutustumassa itäsuomalaiseen sotataitoon.

Eräs vaikuttavimmista tapahtumista malmilla liittyy Savon Prikaatin lähtöön Suomen sotaan talvella 1808. Prikaati oli koottu helmikuussa 1808 Mikkelin kirkonkylään. Helmikuun 19. päivänä Mikkeliin saapui kuninkaan määräys, jossa määrättiin, että prikaatin on vetäydyttävä Kuopion kautta Ouluun. Ennen lähtöä tuli Juvalta Mikkeliin eräs matkalainen ilmoittamaan, että vihollinen on jo ehtinyt sinne. Tästä aiheutui täyshälytys ja kaikki prikaatin joukot, noin 3 700 miestä, koottiin harjoituskentälle helmikuun 25. päivän iltana. Miehet joutuivat seisomaan koko yön helmikuun ankarassa pakkasessa seuraavaan aamuun kello kahdeksaan saakka. Kaikki liikehdintä ja tulenteko olivat kiellettyjä. Seurauksena olikin, että noin 100 miestä joutui paleltumien vuoksi sairaalaan. Sotaretkelleen prikaati lähti 29.2.1808 ja kun sota päättyi, koko prikaatista oli jäljellä noin 200 miestä. Sotaan lähteneistä 150:sta Savon jääkäristä oli sodan päätyttyä jäljellä vain kolme.

Toinen vaikuttava sotaanlähtö Mikkelin Malmilta tapahtui elokuun alkupäivinä 1914, kun venäläinen varuskunta, 5. Tarkk’ampujapataljoona kokoontui jäähyväisparaatiin lähteäkseen ensimmäiseen maailmansotaan. Pataljoonalaiset olivat tekstauttaneet junanvaunuihinsa määränpäähäkseen Berliinin, mutta he eivät koskaan päässeet sinne, vaan tuhoutuivat lähes viimeiseen mieheen kohdatessaan von Hindenburgin johtamat saksalaiset Itä-Preussin Tannenbergissä.


7. Nuori nainen eli Mietteliäs Venus; Mikkelin kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto


Johannes Haapasalon vuonna 1911 veistämä teos Nuori nainen on hänen varhaistuotantonsa merkittävin teos, joka nosti taiteilijan yleisön tietoisuuteen. Alunperin kipsinen teos valettiin pronssiin Lions klubi Mikkelin ja Lions klubi Savilahden toimesta ja sijoitettiin samana vuonna valmistuneen uuden kirjaston edustalle.


8. K. A. Tawaststjernan patsas; Kaupungintalon puisto


K. A. Tawaststjernan muistokivi pystytettiin runoilijan 100-vuotisjuhlan kunniaksi Mikkelin kaupungintalon puistoon. Muistokivi on kuvanveistäjä Eino Räsäsen tekemä. Patsashankkeen takana oli fil. maisteri Arvo Pekonen. Patsas paljastettiin sadesäällä 11.6.1960, puhujina tilaisuudessa olivat dosentti P. O. Barck ja prof. Olav Ahlbäck.

Karl August Tawaststjerna syntyi 13.5.1860 Annilan kartanossa Mikkelin pitäjässä ja kuoli 20.3.1898 vain 37-vuotiaana. Tawastjerna oli oppilaana Mikkelin lyseossa vuosina 1872-77 ja suoritti sen jälkeen polyteknillisessä opistossa arkkitehdin tutkinnon. Hän ei kuitenkaan tuntenut arkkitehdin uraa elämäntehtäväkseen, vaan lähti monen aikalaisensa tavoin kiertämään maailmaa Eurooppaa ja viipyilemään kirjailijoiden ja taiteilijoiden piireissä Pariisissa. Hänestä kehittyi nopeasti aikansa merkittävin ruotsinkielinen runoilija ja hän julkaisi runsaasti runokokoelmia, novellikokoelmia ja romaaneja. Mikkeliläisille hän on jättänyt perinnöksi arvoikkaita kuvauksia kotikaupungistaan mm. teoksessaan Lille Karl.


9. Otto Mannisen patsas; Kaupungintalon puisto


Väinö Aaltosen veistämä Otto Mannisen patsas pystytettiin Mikkelin kaupungintalon puistoon vuonna 1953. Patsaan paljastuspuheen piti arkkipiispa Martti Simojoki ja tilaisuudessa esitettiin Mannisen runo "Koulutaival" sekä hänen runoonsa sävelletty laulu "Joutsenlaulua". Otto Manninen katsoo syntymäkuntaansa, Kangasniemelle päin.



Otto Manninen nousi oman aikansa kulttuurivaikuttajien terävimpään kärkeen. Hän syntyi 8.8.1872 Kangasniemellä. Jo pienenä poikana hänet tuotiin hevospelillä Mikkeliin oppia saamaan. Hän aloitti koulunkäyntinsä Antellin neitien ruotsinkielisessä "Fruntimmerskolassa" ja jatkoi sitten lyseossa vuosina 1884-92. Filosofian kandidaatti hänestä tuli viisi vuotta myöhemmin ja professori vuonna 1925. Kunniatohtoriksi hänet promovoitiin pari vuotta myöhemmin.

Otto Manninen oli aikansa merkittävin kirjallisuuden kääntäjä ja eräs taitavimmista suomen kielen käyttäjistä. Hän toi suomenkielisten luettavaksi mm. Runebergin teokset, viisi Moliéren näytelmää, Ibseniä, Goethea, Petöfiä, Sofoklesta. Lisäksi hän kirjoitti runsaasti tieteellisiä teoksi. Ennen kaikkea hänet kuitenkin muistetaan erinomaisena runoilijana, jonka kaikki neljä runokokoelmaa ovat Suomen kirjallisuuden merkkiteoksia.


10. Keinu 2; Valtion virastotalo


Panu Patomäen tekemä veistos hankittiin Mikkelin läänin 150-vuotisjuhlan kunniaksi vuonna 1982. Patsas tunnetaan myös nimellä "Tulevaisuus" ja sen kustansi valtio. Patsaan kummi ja nimenantaja on silloinen maaherra Uki Voutilainen. Juhlallisessa paljastustilaisuudessa vieraili puheenpitäjänä ministeri Kaarina Suonio, joka kehui Mikkelin kaupunkia kauniiksi.



Mikkelin lääni perustettiin Kymenkartanon pohjoisosasta 5.3.1831 keisari Nikolai I:n armollisella käskykirjeellä. Entinen residenssipaikka Heinola jäi nyt syrjään ja alustava käsky sijoittaa lääninhallitus Mikkelin kirkonkylään oli annettu jo vuonna 1827. Näin uuden läänin nimeksi tuli vuonna 1831 Mikkelin lääni, vaikka lääninhallitus pääsikin muuttamaan Mikkeliin Heinolasta C.L. Engelin piirustusten mukaan valmistuneeseen läänin virastotaloon vasta vuonna 1843.


11. Eero Lehtosen patsas; Urheilupuisto


Mikkelin urheilupuistoon sijoitettua Panu Patomäen vuonna 1984 tekemään veistosta kutsuttiin suunnittelu- ja paljastamisaikoihin "Viileäksi savolaiseksi" ja patsaan alastomuus herätti tietenkin kahdenlaisia tunteita.

Eero Lehtonen on ainoa yleisurheilun 5-ottelun kaksoisvoittaja olympiakisojen historiassa - hän voitti kultaa Antwerpenissä ja Pariisissa - mutta myös lajin viimeinen olympiavoittaja, sillä 5-ottelu poistettiin olympialaisten yleisurheilusta Pariisin kisojen jälkeen .Lehtosen lisäksi ainoastaan yksi muu mikkeliläinen on voittanut olympiakultamitalin. Arvaa kuka?


12. Sankaripatsas 1918 sodassa kaatuneille; Ristimäenpuisto


Johannes Haapasalon vuosina 1920-22 veistämä sankaripatsas kansalaissodassa kaatuneille. Jo keväällä 1918 ryhdyttiin Mikkelin sotilaspiirin esikunnan aloitteesta suunnittelemaan kaupunkiseurakunnan kirkon viereen Ristimäelle sekä kaupunki- että maaseurakunnan yhteistä sankarihautaa, joka vihittiin 20.5.1918. Sinne siirrettiin myös varhemmin muualle haudatut. Veljeshaudassa lepää 47 nimeltä tunnettua vapaussoturia ja 7 ns. pilven veikkoa eli vainajaa, joiden nimiä tai kotipaikkoja ei tunneta.


13. Epätoivo; Ristimäenpuisto


Johannes Haapasalon vuonna 1929 veistämä veistos paljastettiin Ristimäenpuistossa vuonna 1965. Taiteilija oli tuolloin itse niin huonokuntoinen, että hän seurasi tilaisuutta kaupunginjohtaja Ensio Häyrisen kanssa autosta. Taiteilija Haapasalo kuoli saman vuoden joulukuussa, kohta professoriksi nimittämisensä jälkeen.


14. Päämajapatsas; Marskin aukio


Kalervo Kallion veistämä Suomen marsalkka C. G. E. Mannerheimia kuvaava muistopatsas paljastettiin Suur-Savon aukiolla (nyk. Marskin aukio) 4.6.1967 Mannerheimin 100-vuotissyntymäpäivänä. Patsaan otti kaupungin puolesta vastaan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja kansanedustaja K. F. Haapasalo. Patsaan paljastus oli mikkeliläisittäin vaikuttava tilaisuus, sillä paikalla oli noin 7000 ihmistä seuraamassa paljastusjuhlaa ja paraatia. Paljastuspuheen piti eduskunnan puhemies Johannes Virolainen ja patsaan ympärillä seisoi partiolaisten muodostama kunniavartio.

Marsalkka Mannerheim johti kolmen sodan aikana Suomen puolustusvoimia Mikkelissä sijainneesta päämajasta käsin. Mikkeliläiset halusivat muistaa Mannerheimia mm. kaupunkiin sijoitettavan patsaan muodossa. Patsas päätettiin sijoittaa pitkien ja monivaiheisten neuvottelujen jälkeen Suur-Savon aukiolle. Patsaan sijoituspaikka on näihin päiviin saakka herättänyt laajaa ja paikoittain hyvinkin kiivasta keskustelua. Matti Lakio on Mikkelin kaupunginvaltuuston 100-vuotishistoriikissa kuvannut tarkasti, kuinka päätös patsaan sijoituspaikasta tehtiin.

Jo helmikuussa 1954 asiasta tehtiin ensimmäisen kerran valtuustoaloite. Valtuusto päätti periaatteessa hyväksyä ehdotuksen, mutta sen toteuttaminen siirrettiin myöhemmäksi. Patsashanke virisi uudelleen kymmenen vuotta myöhemmin. Kaupunginhallitus esitti vuoden 1964 viimeisessä kokouksessa valtuustolle, että kaupunki luovuttaisi patsasta varten paikan Hallitustorilta lääninhallituksen edestä. Mielipiteet patsaan paikasta jakaantuivat jyrkästi. Ensimmäisessä kokouksessa asia pantiin pöydälle ja samana päivänä pidetyssä toisessa kokouksessa ehdotettu paikka (Hallitustori) hyväksyttiin, mutta päätöksestä valitettiin, koska se oli tehty samana päivänä toisessa budjettikokouksessa, josta ei oltu laillisesti lähetetty kutsua asialistoineen. Lääninoikeus hylkäsi valituksen, mutta korkein hallinto-oikeus kumosi vuonna 1966 valtuuston ja lääninoikeuden päätökset patsaan sijoituspaikasta.

Keväällä 1966 valtuusto päätti luovuttaa käyttöoikeudella paikan patsaalle, jonka paikasta päätettiin sopia myöhemmin. Neuvotteluja käytiin Suomen marsalkan päämajakaupungin patsastoimikunnan edustajien ja valtuustoryhmien valitsemien edustajien välillä. Näissä neuvotteluissa ehdotettiin patsaan paikaksi Kirkkopuistoa. Tästä syystä kaupunginhallitus pyysi asiasta lausunnon sekä patsaan tekijältä, kuvanveistäjä Kalervo Kalliolta, että keskustan asemakaavan laatijalta, prof. Olli Kiviseltä. Molemmat suosittelivat Hallitustoria, koska patsas oli mittasuhteiltaan suunniteltu nimenomaan sinne ja se oli jo valettu kipsiin. Kirkkopuistoa ei katsottu sopivaksi, koska siellä jo olevat muistomerkit ja keskellä puistoa oleva lintuveistos olisi jouduttu siirtämään. Neuvotteluissa ehdotettiin patsaan paikaksi myös Asemapuistoa, jota Kivinen ei pitänyt sopivana tulevien liikennejärjestelyjen takia.

Vasemmistoenemmistöinen valtuusto ei kuitenkaan hyväksynyt patsaan paikaksi Hallitustoria. Sitten lokakuussa 1966 löytyi lopulta valtuuston kaikkia osapuolia tyydyttävä paikka Suur-Savon aukiolla.

Johannes Haapasalo (1880-1965)



Lähteet:


Kuujo, Erkki, Entisajan Mikkeli. Mikkelin kaupungin vaiheita 1838-1917. Oy Länsi-Savon Kirjapaino, Mikkeli 1971. s. 240-241.

Lakio, Matti, Mikkelin kaupunginvaltuusto 1875-1975. Mikkelin kaupunki. Oy Länsi-Savon kirjapaino, Mikkeli 1975. s. 214-216.

Muuttuvaa Mikkeliä. Mikkelin kaupungin historia II 1918-1986. Kirj. Erkki Kuujo - Kyösti Väänänen - Matti Lakio - Esa Hassinen. Sisälähetysseuran kirjapaino Raamattutalo, Pieksämäki 1988. s. 125-127 ja 230-232.

Mikkeli: Ulkoveistokset · reliefit · muistomerkit -esite. Mikkelin taidemuseo/Etelä-Savon aluetaidemuseo 1989.

Vesterinen, Hillevi, "Patsasreitti Mikkelinpäivä 1992"- moniste.


Tehtäviä:


1. Kun teette joko edellä kuvatun tai itse suunnitellun patsasreitin Mikkelissä tai sen ympäristössä, niin ottakaa ensin selville syitä, miksi muistomerkit on pystytetty ja mihin tapahtumiin ne liittyvät. Tehtävän voi tehdä esim. ryhmätyönä. Tällä tavalla patsasreitin tekijöillä on jo ennakkoon kuva muistomerkkehin liittyvistä (historiallisista) tapahtumista).

2. Onko oikein siirtää jollekin paikalle pystytettyä muistomerkkiä myöhemmin? Vrt. Mannerheimin patsas, jonka sijaintipaikasta ja mahdollisesta siirrosta käydään jatkuvasti enemmän tai vähemmän kiivasta keskustelua; Nuijasodan 1597 muistomerkki on siirretty alkuperäiseltä paikaltaan toiseen paikkaan.

Mitä mahdollisia syitä patsaiden siirtokeskusteluun voisit keksiä?

© Internetix/Mikkeli-seura/Heikki Myyryläinen 1998