Tämä materiaali on arkistoitu. Sisältöä ei enää päivitetä. Kaikki sisältö ei välttämättä ole saatavilla.

Lääninhallinnon historiaa


Hallinnollisen kehityksen yleistä taustaa keskiajalta 1600-luvulle


Ruotsin valtiollisten olojen kehityksessä oli jo Suomen liittämisen aikaan ohitettu maakunnallisten pikkukuninkaiden aika ja oli syntymässä sikäli yhtenäinen valtakunta, että sitä hallitsi yksi kuningas. Kuninkuus oli aikaisemmin ollut perinnöllinen, mutta oli jo muuttunut vaalikuninkuudeksi. Kuninkaan valinta suoritettiin Moran kivillä Uplannissa. Vaalin toimittivat laamannit ja heidän valitsemansa kaksitoista viisasta ja taitavaa miestä kustakin laamannikunnasta. Suomi sai vuonna 1362 oikeuden osallistua kuninkaan vaaliin. Tällöin Suomi jakaantui kahteen laamannikuntaan. Varsinaista muuta keskushallintoa ei vielä ollut, vaan koko hallitus keskittyi kuninkaaseen ja hänen seurueeseensa (ylimystöön).

Paikallishallintoa varten oli jo keskiajalla olemassa linnaläänit, jotka oli muodostettu linnojen ympärille. Aluksi tärkeimmät niistä olivat Turun, Viipurin ja Hämeenlinnan linnaläänit. Mikkelin tienoo kuului Pähkinänsaaren rauhan jälkeen aluksi Viipurin linnalääniin. Korkeimpana hallinnollisena virkamiehenä, kuninkaan edustajana, oli linnanisäntä eli linnavouti, ja hallinnon sekä veronkannon keskuspaikkana linna.

Vuoden 1534 jälkeen Mikkelin alueet tulivat kuulumaan Savonlinnan linnalääniin, jonka keskuksena oli Savon- eli Olavinlinna, uusilinna, ja johtajana siellä asuva vouti.

Linnaläänit jaettiin puolestaan kihlakuntiin ja voutikuntiin. Savonlinnan linnalääni jaettiin vuonna 1552 kahteen maavoutikuntaan, jotka olivat Suur-Savo ja Pien-Savo. Koko keskiajan Savo jaettiin viiteen vero (= hallinto)pitäjään. Suur-Savon hallintopitäjät olivat Pellosniemi, Visulahti ja Juva. Visulahti ja Pellosniemi - näiden osalta siis myös Mikkelin seutu - sekä Juvan eteläosa kuuluivat Suur-Savon maavoutikuntaan, jonka hallintokeskus sekä maavoudin asuinpaikka sijaitsi Juvalla.

Kustaa Vaasan aikana 1500-luvulla keskushallintoa keskitettiin ja paikallishallintoa uudistettiin. Tässä yhteydessä Mikkeli sai omat maavoutikuntansa vuonna 1556, kun Kustaa Vaasa muodosti kustakin pitäjästä oman kartanovoutikuntansa. Visulahden voudin hallintopaikaksi perustettiin Sairila ja Pellosniemen voudin kartanoksi Kiiala eli Moisio. Vuonna 1562 Visulahti ja Pellosniemi yhdistettiin yhdeksi voutikunnaksi. Kiialan kuninkaankartano lakkautettiin ja paikallishallinnon yhteisenä keskuksena jatkoi Visulahden Sairila. Vuonna 1572 tähän Etelä-Savon voutikuntaan yhdistettiin myös Juva, ja Savossa oli taas kaksi voutipiiriä, Suur-Savo ja Vähä-Savo. Sairila oli voutikunnan hallintokeskuksena 1630-luvulle saakka, jolloin voutihallinnon aika päättyi.

Kustaa Vaasa sai ajatuksen kuninkaankartanoiden perustamisesta Savonlinnasta Viipuriin ja Hämeenlinnan johtavien teiden varsille helpottamaa liikennöintiä. Näiden lisäksi Kustaa Vaasa vaati joka pitäjään perustettavaksi karjakartanon ja niihin sijoitettavaksi voudin. Kartanoiden tuli varautua sotaväen majoittamiseen ja tiedonjakamiseen talonpojille.

Maallinen hallinto antoi väestölle kuninkaantuomioita ja keräsi veroja ja teetti päivätöitä. Verojen perintä ja muut tehtävät aiheuttivat hallintoalueen jaon pienempiin yksikköihin. Näihin oli oltava myös tarpeelliset virkamiehet. Jokainen hallintopitäjä jakautui neljään neljänneskuntaan ja nämä edelleen pienempiin kymmeneskuntiin. Hallintovirkamiehiä olivat voudit, kirjurit, nimismiehet, neljännesmiehet eli verokuntamiehet, kymmenesmiehet eli lukumiehet, siltavoudit, viestinkiidättäjät (= viestiratsastajat), jahtivoudit (= petovoudit), vanginkuljettajat, kestitalonpojat jne.


Läänijakouudistukset 1635-1831


Linnaläänien aika päättyi vuonna 1634. Uusiksi hallintopiireiksi tulivat läänit, hallinnonkeskuspaikoiksi lääninhallitukset ja niiden esimiehiksi maaherrat. Ruotsi-Suomessa 1500-1600-luvuilla muotoiltu hallintojärjestelmä pysyi voimassa lähes muuttumattomana aina Ruotsin vallan loppuun saakka ja sen pohjalle on rakentunut myös myöhempi hallintolaitos. Läänit jakaantuivat kihlakuntiin ja voutikuntiin sekä nämä edelleen hallintopitäjiin kuten ennenkin.

Mikkelin pitäjä kuului vuosina 1635-1721 Viipurin ja Savonlinnan lääniin, jonka keskus sijaitsi jälleen Viipurissa.

Uuden kaupungin rauhan raja vuonna 1721 pakotti toteuttamaan muutoksia läänien rajoissa. Savonlinnan ja Kymenkartanon lääni muodostettiin entisestä Viipurin ja Savonlinnan läänistä sekä Käkisalmen läänin rippeistä. Hallintokeskukseksi tuli Lappeenranta. Vuonna 1741 Hattujen sodan Lappeenrannan taistelussa koko lääninviraston rakennukset ja arkistot tuhoutuivat. Lääninhallituksen väki pakeni sodan jaloista länteen ja oli vuonna 1742 melkein täyslukuisena Tukholmassa. Sieltä maaherra Stiernstedt vähitellen palasi väkineen ja oleskeltuaan lyhyen aikaa Porvoossa hän muutti Ristiinan Brahenlinnaan. Kaikki viraston toiminnat eivät kuitenkaan sopineet näihin tiloihin ja osan oli sijoituttava Mikkelin kirkolle. Tätä vaihetta kesti vuoteen 1747.

Hattujen sodassa (1741-43) Ruotsi-Suomi menetti jälleen alueitaan Venäjälle ja läänijakouudistuksia oli jälleen tehtävä. Vuonna 1748 aloitti toimintansa Kymenkartanon ja Savon lääni, jonka keskukseksi tuli Degerby-Loviisa. Loviisa oli useimmista läänin asukkaista hyvin kaukana ja tavantakaa läänin asukkaat valittivatkin asiointimatkansa vaivoja mutta turhaan. Kolmisenkymmentä vuotta Loviisa oli läänin hallintokeskuksena.

Kustaa III:n aikana vanha Savon maakunta-alue katkaistiin kahtia ja eteläisestä osasta tuli Kymenkartanon lääni vuonna 1776 keskuksenaan Heinola. Pohjoisen osan Savon ja Karjalan läänin keskukseksi tuli Kuopio.

Suomesta tuli vuonna 1809 osa Venäjän suuriruhtinaskuntaa ja vuonna 1812 Suomen yhteyteen palautettiin Vanha Suomi, joka oli joutunut Venäjän haltuun jo Uudenkaupungin rauhassa vuonna 1721. Lääninjakoa oli tietenkin jälleen muutettava. Vuonna 1831 Kymenkartanon läänin pohjoisosasta muodostettiin keisari Nikolai I:n aikana Mikkelin lääni ja Savo-Karjalan läänistä Kuopion lääni.


Lääninhallituksen siirto Mikkeliin


Uuden Mikkelin läänin hallintokeskukseksi jäi entisen Kymenkartanon läänin pääkaupunki Heinola. Heinola oli syrjässä, ja tässä yhteydessä päätettiin uuden läänin hallintokeskus siirtää Mikkelin kirkonkylään. Keisari Nikolai I oli jo ennen lääninjakouudistusta päättänyt vuonna 1827, että Mikkeliin oli perustettava kaupunki alueen markkinoinnin helpottamiseksi. Hallitsijan päätös oli kuitenkin vasta periaatteellinen ratkaisu. Vasta lääninjakouudistuksen jälkeen tuli välttämättömäksi lopulta Mikkelin kaupungin perustaminen läänin hallintokeskukseksi.

Vaikka läänin perustamispäätöksessä oli lääninhallituksen sijoittamispaikaksi määrätty Mikkeli, syntyi siitä kiistaa. Heinolalaiset eivät halunneet luopua lääninhallituksestaan. Jo ennen läänin perustamispäätöstä vuonna 1830 oli 22 heinolalaista käsityöläistä ja kauppiasta lähettänyt kirjelmän keisarille ja esittänyt huolestumisensa siitä, että Suomen senaatin ehdottama läänin hallituksen siirto toiseen paikkaan vie heiltä ennen pitkää kaikki elinmahdollisuudet.

Mikkeliä puolustivat kuitenkin vankat tosiasiat: viisi maantietä yhtyi kirkolla ja Saimaan vettä pitkin päästiin melkein minne vain. Lisäksi Mikkelistä oli tullut 1700-luvulla itäisen Suomen merkittävä sotilashallinnon keskus. Mikkelin kirkonkylä ei enää 1800-luvun alussa ollut aivan tavallinen kirkonkylä. Mikkelissä oli muun muassa paljon käsityöläisiä. Lisäksi Mikkelin merkitystä lisäsivät lukuisat kirkonkylässä ja sen läheisyydessä sijainneet kartanot. Useat paikkakunnalla käyneet pitivätkin kirkonkylää kaupunkina tai kauppalana. Heinolalaisten kirjelmä ei aiheuttanut muutoksia senaatin suunnitelmiin, vaan residenssiksi määrättiin Mikkelin pitäjän Kirkonkylä.

Mikkelissä ei kuitenkaan ollut lääninhallituksen tarvitsemia tiloja ja senaatin oli hyväksyttävä useita siirron lykkäämisiä ennen kuin välttämättömät julkiset rakennukset saatiin valmiiksi. Senaatissa oli myös syntynyt epäilyksiä, oliko Mikkeli sittenkään sovelias residenssin sijaintipaikaksi. Eräässä vaiheessa aiottiin Ristiinaa keskuspaikaksi, mutta tuumasta luovuttiin lähinnä liikenteellisten seikkojen vuoksi ja sen vuoksi, että lääninhallitus Ristiinassa olisi ollut liian lähellä Viipurin läänin rajaa. Myös Savonlinna ryhtyi tavoittelemaan lääninkeskuksen asemaa. Sieltä tarjottiin linnaa lääninvankilaksi ja tarvittavaa muuta tonttimaata luvattiin järjestää. Savonlinnalaiset kuitenkin lähettivät kirjelmänsä ministerivaltiosihteeri Robert Rehbinderille Pietariin suoraan ohi normaalin virkatien ja hän ei käsitellyt sitä lainkaan.

Koska lääninhallituksen sijoituspaikasta kiisteltiin keisari päätti vuonna 1835, että Rehbinder selvittäessään itäisen Suomen katovahinkoja myös tutkisi Mikkelin residenssikysymystä. Kesällä 1835 Rehbinder tekikin tuon matkan. Rehbinderillä oli mukanaan silloinen mm. maaherra Abraham Molander. Herrat matkustivat Heinolan ja Ristiinan kautta Mikkeliin. Annetussa raportissa todetaan: "Luonto näyttää valinneen Mikkelin kirkonkylän kaupungin paikaksi". Ristiinan Brahenlinnaa Rehbinder ei pitänyt soveliaana, vaikka siellä oli hyvä satama ja vaikka Brahenlinnan puustelli tarjosi riittävän tilan kaupungille. Rehbinderin mukaan Ristiina oli liian syrjäisessä paikassa melkein Viipurin läänin rajalla, sinne johtava ainoa tie oli huono ja sitä ympäröivä seutu oli vieläkin autiompi kuin Mikkelin ympäristö. Rehbinder piti välttämättömänä, että Mikkelin kirkonkylään perustetaan kaupunki, jonne kiireesti aletaan rakentamaan hallintorakennuksia, niin että lääninhallitus voitaisiin siirtää sinne vuonna 1837. Kaupungissa oli kuitenkin suoritettava erinäisiä aluevaihtoja ja sille oli ennen kaupungin perustamista suunniteltava asemakaava. Kaupunginasemakaavan suunnittelu vaati aikaa, ja keisari Nikolai I saattoi vasta 7. maaliskuuta 1838 antaa julistuksen Mikkelin pitäjään perustettavasta kaupungista, jota oli kutsuttava Mikkeliksi. Lääninhallitus pääsi muuttamaan Heinolasta C.L. Engelin piirustusten mukaan valmistuneeseen läänin virastotaloon vasta vuonna 1843.


Mikkelin lääninhallituksen entinen ulkorakennus


Maaherra E. J. Jatkola lääninhallituksen puistossa 1940-luvulla

Lääninhallituksen lisäksi Mikkeliin läänin pääkaupunkina tulivat mm. lääninsairaala ja lääninvankila.


Virkamiehet lääninhallituksissa 1800-luvulla


Paikallishallintoa varten maaherrakuntiin oli jo Kustaa II Adolfin aikana muodostettu lääninhallitukset, joiden päälliköitä kutsuttiin vielä kauan kuninkaan käskynhaltijoiksi. Itse asiassa he olivat kuitenkin maaherroja ja Venäjän vallan aikana kuvernöörejä. Läänihallituksen kansliaa (= hallinnollista laatua olevia kirjallisia asioita hoitava virasto) johti lääninsihteeri. Lääninkonttorin kautta kulkevia moninaisia raha-asioita johti ensin lääninkirjanpitäjä, jota myöhemmin sanottiin (1719 alkaen) lääninkamreeriksi. Hänen apulaisinaan olivat lääninrahastonhoitaja, lääninkirjanpitäjät ja kirjurit. Lääninkivalteri oli poliisitoimen hoitaja ja syytteitä ajoi lääninviskaali. Muita virkamiehiä olivat lääninmaanmittari, lääninvahtimestari, postinkantajat, rajainspehtoori, rajatullinhoitajat, translaattori eli kielenkääntäjä lähinnä venäjän tulkkausta varten. Lukuisia rajariitoja tutki tarkastuskomissaari. Alemman tason virkamiehiä olivat kihlakunnanvouti (= kruununvouti), kihlakunnan kirjurit ja kruununnimismiehet.


Lähteet:


Astuvansalmelta ATK-aikaan. Mikkelin läänin historian opetuspaketti. Tauno Piilola, Martti Pänkäläinen ja läänin kouluosaston työryhmä. Mikkelin lääninhallitus, Mikkelin läänin maakuntaliitto. 1987.

Kuujo, Erkki, Entisajan Mikkeli. Mikkelin kaupungin vaiheita 1838-1917. Oy Länsi-Savon Kirjapaino, Mikkeli 1971.

Mikkelin lääni 150 vuotta. Juhlajulkaisu läänin täyttäessä 150 vuotta. Itä-Suomen Instituutti A:7. Länsi-Savo Oy, Mikkeli 1981.

Wirilander, Hannele, Mikkelin pitäjän historia vuoteen 1865. Julkaissut Mikkelin maalaiskunta, Mikkelin maaseurakunta. Länsi-Savo Oy, Mikkeli 1982.

Sairilan kuninkaankartano

Mikkelin läänin maaherrat

Lääninhallituksen lisäksi Mikkeliin muuttivat 1840-luvulla lääninsairaala ja lääninvankila, joilla kummallakin on merkittävä osuus Mikkelin historiassa.

Lääninsairaala

Lääninvankila


Dokumentit:


Pähkinäsaaren rauhansopimus

Savon ja Hämeen rajojen vahvistaminen 25.6.1415

Mikkelin läänin perustamisasiakirja


Linkki:


Itä-Suomen läänin Internet-kotisivulta löytyy tärkeimmät läänihallintoa koskevat tiedot osoitteesta: http://194.89.205.3/suom/laanit/islh/


Tehtävät:


1. Mikkelin lääni lakkasi olemasta syyskuun alussa vuonna 1997 ja siitä ja kahdesta muusta läänistä (mitkä olivat nämä läänit?) muodostettiin yksi iso lääni (mikä on 1.9.1997 perustetun uuden läänin nimi)? Kuka on uuden suurläänin maaherra?

2. Millaisia tehtäviä lääninhallituksella on nykyään? Selvittele asiaa tutustumalla Internet-sivuun

http://www.intermin.fi/suom/laanit/tehtava.html


© Internetix/Mikkeli-seura/Heikki Myyryläinen 1998