Tämä materiaali on arkistoitu. Sisältöä ei enää päivitetä. Kaikki sisältö ei välttämättä ole saatavilla.

Metsäopetuksen ja metsäntutkimuksen vaiheita


Kun metsänhoitolaitos perustettiin vuonna 1851, ei Suomessa ollut montakaan metsänhoitajan ammattiin valmistunutta henkilöä. Väliaikaisen maanmittauksen ja metsänhoidon ylihallituksen virkamiehet ja lääninmetsänhoitajat olivat maanmittareita joitakin harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta. Metsänhoitajiksi opiskeli joitakin suomalaisia 1850-luvulla Pietarin ja Tharandin metsäakatemiassa sekä Tukholman metsäopistossa. Edellä mainituista lähellä Leipzigiä sijainnut Tharand oli tuohon aikaan hyvässä maineessa ja suurin osa opiskelijoista matkasikin sinne. Tharandin johtaja, vapaaherra Edmund von Berg, joka teki vuonna 1858 metsien arvioimismatkan Suomeen, vaikutti hyvin paljon maamme metsälaitosten sekä metsäopetuksen muotoutumiseen.

Ulkomailla annettu metsäopetus ei vastannut niitä vaatimuksia, joita Suomen metsänhoito asetti. Niinpä vuonna 1858 perustettiin Lammin pitäjään Evon metsäopisto, jonka tehtävänä oli kasvattaa kotimaisia metsänhoitajia valtion tarpeisiin. Evon metsäopiston ensimmäinen johtaja oli Tharandissa metsänhoitoa opiskellut everstiluutnantti Alexander af Forselles, josta sittemmin tuli metsähallituksen päällikkö. Opetustyön ohella Evon opettajat - ensisijassa metsänhoidon lehtori A. G. Blomqvist, joka toimi Evon metsäopiston johtajana 1870-1903 - harjoittivat jonkin verran tutkimustoimintaa. Evon lisäksi metsänhoitoa voi opiskella vuodesta 1866 alkaen vuonna 1840 perustetun Suomen ensimmäisen maanviljelysopiston yhteydessä Mustialassa. Metsäopetuksen ja metsäntutkimus olivat yleisesti ottaen 1800-luvulla vielä kuitenkin heikkoa ja hajanaista.

Evon metsäopistoa ja sen opetusta arvosteltiin lähes alusta lähtien siitä, ettei se kunnolla kyennyt kasvattamaan yliopistotasoista metsänhoitajakuntaa. Vuonna 1908 korkein metsäopetus siirrettiin Keisarilliseen Aleksanterin Yliopistoon osaksi filosofisen tiedekunnan maanviljelystaloudellista osastoa. Evon metsäopistossa oli siihen mennessä kasvatettu kaikkiaan noin 290 metsänhoitajaa, joista 234 Blomqvistin aikana. Yliopiston metsätieteellisen laitoksen ensimmäiseksi johtajaksi nimitettiin nuori kasvi- ja metsätieteilijä, tohtori A. K. Cajander. Cajanderin merkitys metsäopetuksen johtavana sieluna ja liikkeellepanevana voimana oli hyvin suuri. Ensimmäinen metsätieteellinen väitöskirja ilmestyi tiedekunnasta jo vuonna 1912.

Cajander laati myös suunnitelman metsätieteellisen tutkimuslaitoksen perustamiseksi. Monien valmisteluvaiheiden jälkeen Metsätieteellinen koelaitos aloitti toimintansa kesällä 1908. Se oli aluksi metsähallituksen alainen, mutta itsenäistyi vuonna 1929 Metsätieteelliseksi tutkimuslaitokseksi. Ensimmäiset uuden tutkimuslaitoksen toimittamat suurtyöt olivat valtakunnan metsien inventointi vuosina 1921-24 ja valtakunnallinen puunkäyttötutkimus vuonna 1927. Metsätieteellisellä tutkimuslaitoksella oli oma julkaisusarjansa Metsätieteellisen Tutkimuslaitoksen Julkaisuja.

Lisäksi Cajander perusti vuonna 1909 Suomen Metsätieteellisen Seuran, joka myös julkaisi alusta lähtien merkittäviä metsätieteellisiä tutkimuksia. Hyvin merkittävä oli sekä kansallisesti, että kansainvälisesti Cajanderin jo samana vuonna (1909) julkaisema teos Ueber Waldtypen (Metsätyypeistä). Teoksessaan hän loi kansainvälisesti merkittävän metsätyyppiteorian.

Cajanderista tuli vuonna 1918 metsähallituksen pääjohtaja. Suurin osa suomalaisista muistaa hänet kuitenkin vuosina 1937-39 toimineen punamultahallituksen pääministerinä.



Varsinaisten metsäammattimiesten kasvattamisen ohella metsäopetusta annettiin 1800-luvun lopulla myös metsänvartija- ja metsästäjäoppilaille sekä sitä haluaville talonpojille Evon metsäopiston yhteyteen vuonna 1876 perustetussa metsäkoulussa. 1900-luvun alussa metsäkouluja perustettiin myös muualle: vuonna 1903 avattiin Ähtärissä Tuomarniemen metsäkoulu, vuonna 1905 Pieksämäellä Nikkarilan metsäkoulu ja Rovaniemellä Rovaniemen metsäkoulu sekä vuonna 1908 Sipoossa ruotsinkielinen Söderkullan metsäkoulu. Metsäkoulut olivat kaksivuotisia. Nämä koulut huolehtivat pitkään metsätyönjohtajien (myöhemmin metsäteknikkojen) koulutuksesta.

Nykyään metsä- ja puutalousalaa voi opiskella Helsingin ja Joensuun yliopistoissa, ammattikorkeakouluissa sekä ammatillisissa oppilaitoksissa. Ammatillista metsäopetusta annetaan noin 30 paikkakunnalla. Yliopistossa maatalous- ja metsätieteiden maisterin tutkinnon suorittaneet ovat oikeutettuja metsänhoitajan arvoon. Metsäalan ammatilliseen koulutukseen hakeutuva voi suorittaa joko kaksivuotisen metsätalouden perustutkinnon tai kolmevuotisen metsäkoneenkuljettajan tutkinnon. Perustutkinnon jälkeen opiskelija voi siirtyä työelämään , suorittaa metsäalan ammattitutkintoja tai jatkaa opiskelujaan. Ammattikorkeakoulusta valmistuu metsätalousinsinöörejä, jotka toimivat työelämässä metsäalan ja muiden organisaatioiden suunnittelu-, neuvonta-, johtamis-, koulutus-, markkinointi- ja tutkimustehtävissä.

Valtaosa Suomessa tehtävästä metsäntutkimuksesta tehdään julkisin varoin. Nykyään metsäntutkimusta harjoitetaan noin 380 täystyölliseksi katsotun tutkijan voimin. Suurin osa julkisen sektorin tutkijoista työskentelee maa- ja metsätalousministeriön alaisessa Metsäntutkimuslaitoksessa sekä Helsingin ja Joensuun yliopistoissa. Metsäntutkimusta suoritetaan niiden lisäksi mm. Helsingin ja Lappeenrannan teknillisissä korkeakouluissa sekä myös alan korkeakouluissa. Metsäntutkimushankkeita on myös ympäristöministeriön alaisessa Suomen ympäristökeskuksessa ja kauppa- ja teollisuusministeriön alaisessa Valtion teknillisessä tutkimuskeskuksessa. Muilla maa- ja metsätalousministeriön alaisilla tutkimuslaitoksillakin on liittymäkohtia metsäntutkimukseen. Julkisen sektorin ohella myös yksityissektorilla tehdään merkittävää metsäntutkimusta lukuisissa organisaatioissa.

Metsäntutkimuslaitoksen tutkimusjohtaja Matti Kärkkäisen mukaan taloudellisen merkityksen kannalta suomalaisen metsätieteen merkittävimpiä saavutuksia kansainvälisestikin katsoen ovat:

1. koko maata koskevien metsävaratietojen hankkiminen tilastotieteellisesti pätevin menetelmin 1920-luvulta alkaen;
2. kansainvälisesti verraten poikkeuksellisen lukuisiin ja alueellisesti kattaviin koealoihin perustuva käsitys uudistamismenetelmien, taimikonhoitotöiden, harvennusten, lannoitusten ja ojitusten vaikutuksesta puuston kasvuun ja rakenteeseen;
3. puunkorjuumenetelmiä ja -koneita koskeva työ, joka osaltaan on vaikuttanut metsäkoneita rakentavan teollisuuden konesuunnitteluun ja vientimenestykseen;
4. maan puunottokyvyn arvioiminen pintakasvillisuuden perusteella.

Tällä hetkellä sekä metsäopetuksen että metsäntutkimuksen taso on Suomessa kansainvälisesti katsoen korkealla tasolla.

©Internetix, Nettiradio Mikaeli / Heikki Myyryläinen 1998