Tämä materiaali on arkistoitu. Sisältöä ei enää päivitetä. Kaikki sisältö ei välttämättä ole saatavilla.

Opillinen koulutus Ruotsin suurvaltakaudella


1600-luvun alkupuolella Ruotsi-Suomi nousi suurvallaksi. Tämän johdosta alettiin yhä enemmän kiinnittää huomiota myös kehitystä tukevaan ja edistävään koululaitokseen. Kustaa II Aadolfin mielestä maallisen tietämyksen tuli olla ainakin pääpiirteissään vapaa kirkon valvonnasta. Kuningas halusi luonnontiedon ja valtiotiedon lisäämistä kouluissa. Kirkon johto piti kuitenkin lujasti kiinni keskiajalta peritystä käsityksestä, jonka mukaan kirkko oli kirkko oli johtoasemassa koko sivistys- ja kulttuurielämän alalla. Kustaa II Aadolf ilmaisi tyytymättömyytensä oppikouluun, jonka hän sanoi huonosti täyttävän kehittyvän hallinnon ja talouselämän tarpeita. Kirkon näkökulmasta katsoen oppikoulutoimen taso oli tyydyttävä. Kustaa II Aadolf ei onnistunut yrityksistään huolimatta irrottaa koulua kirkosta, sillä koululla ei vielä ollut itsenäisyyden edellytyksiä. Koulut jäivät edelleen tuomiokapitulien valvontaan ja piispat nimittivät opettajat.

Vuoden 1611 koulujärjestyksen mukaan koulut olivat kuusiluokkaisia tuomiokirkkokouluja ja neliluokkaisia maakuntakouluja. Turun koulusta tuli näin kuusiluokkainen. Kreikan kieli tuli mukaan oppiaineeksi ja latinan sekä teologian osuutta lisättiin. Opettajia tuli olla yhtä monta kuin luokkiakin. Ylin luokka oli eräänlainen pappisseminaari. Hallitsija ei vahvistanut koulujärjestystä, joten sen merkitys jäi vähäiseksi. Kouluihin liitettiin kuitenkin alempaa opetusta varten kirjuri- eli apologistan luokat, joille kauppiaiksi ja käsityöläismestareiksi aikovat voivat ilmoittautua. Tällä ruotsiksi toimivalla luokalla oli määrä opettaa mm. kirjoitus- ja laskutaidon alkeet.

Valtakunnan yleisille kouluoloille muodostui ratkaisevaksi käänteeksi ns. Kristiina-kuningattaren koululaki, joka vahvistettiin vuonna 1649. Se oli aikaisempia yksityiskohtaisempi ja sisälsi jopa määräyksiä ja ohjeita opettajille, siis eräänlaisen koulukasvatusopin. Koululakia oli Ruotsissa valmistelemassa mm. kuuluisa tsekkiläinen kasvatusoppinut Johann Comenius (1592-1670). Hänen vaikutuksestaan laista muodostui humanismin luomus.

Vuoden 1649 koulujärjestys jakoi oppilaitokset akatemioihin, kymnaasehin eli lukioihin ja triviaalikouluihin. Triviaalikouluun yhdistyi kaksi eri koulumuotoa, alempi kirjurin- eli apologistanluokka, jolla opetettiin lähinnä laskentoa, kirjoitusta, latinaa ja ruotsia, sekä ylempi latinakoulu. Varsinainen triviaalikoulu oli neliluokkainen jokaisen luokan ollessa kaksivuotinen. Sen opettajiston muodostivat rehtori, konrehtori, kaksi kollegaa ja apologista. Alempi triviaalikoulu oli ruotsinkielinen lastenkoulu, yksi- tai kaksiluokkainen. Pedagogiot vastasivat usein alempia triviaalikouluja. Ylemmät säädyt eivät lähettäneet lapsiaan pedagogioon, missä nämä olisivat olleet yhdessä porvariston lasten kanssa, vaan ottivat alkeiden opettamista varten mieluummin kotiopettajan. Varsinaisiin yliopisto-opintoihin valmistuakseen oppilaan piti suorittaa neliluokkainen lukio, johon pääsyä edelsi hyväksytty triviallikoulun kurssi. Ylempään triviaalikouluun mentiin tavallisesti 8-vuotiaana, jolloin ylioppilaaksi voi päästä jo 16-vuotiaana.

Koululain mukaan koulun tavoitteena olivat hurskas ja hyveellinen mielenlaatu, äidinkielen (ruotsin), latinan, kreikan ja heprean kielen taito sekä asiatietojen hankkiminen. Koulu tähtäsi melkein yksinomaan pappiskoulutukseen. Oppimäärästä noin 3/4 oli varattu latinaa ja kreikkaa tai latinaa ja hepreaa varten. Asiatiedot opetettiin ajan tavan mukaan keskitetysti. Lukiossa opetettiin matematiikka ensimmäisellä, tähtitiede ja maantiede toisella, fysiikka kolmannella sekä yhteiskuntaoppi ja Ruotsin laki neljännellä luokalla.

Vuonna 1693 saatiin jälleen uusi koululaki, jossa tähdennettiin koululaitoksen tärkeimpänä tehtävänä oikean opin turvaamista. Humanistinen tausta etääntyi ja tässä koulujärjestyksessä on havaittavissa puhdasoppisuuden ajana uskonnollinen tendenssi. Oppilaiden liikarasituksen ja liian heikkojen tulosten estämiseksi liitettiin vuoden 1693 koulujärjestyksessä ylempiin triviaalikouluihin kaksivuotinen viides luokka.

Suomen koululaitoksen organisaatiota alettiin kehittää Kustaa II Aadolfin aikana, joskin osa hänen suunnitelmistaan toteutui vasta myöhemmin. Piispa Isak Rothoviuksen ehdotuksesta Turun triviaalikoulu muutettiin vuonna 1630 lukioksi. Turun lukion oppiaineisiin kuuluivat mm. matematiikka, fysiikka, luonnontieteet ja laulu. Koska lukion päätehtävänä oli pappien valmistaminen, pääaineina olivat vanhaan tapaan teologia ja latina. Turun lukio oli ns. pieni lukio, johon liittyi alempi, valmistava koulu.

Turku sai vuonna 1640 yliopiston ja kaupunkiin jäi katedraalikoulu, josta alettiin vuonna 1641 käyttää triviaalikoulun nimeä. Viipuri sai vuonna 1641 lukion osana Pietari Brahen laajaa idänpolitiikkaa. Viipurin lukiota voidaan pitää eräänlaisena Itä-Suomen korkeakouluna. Turun ohella triviaalikoulut päätettiin vuonna 1638 perustaa Helsinkiin ja Poriin. Myös Viipurissa toimivaa lasten koulua nimitettiin triviaalikouluksi, vaikka sen järjestys poikkesi muista triviaalikouluista. Pietari Brahen vaikutuksesta perustettiin neliopettajainen triviaalikoulu aluksi Uuteenkaarlepyyhyn, josta se siirrettiin vuonna 1684 Vaasaan. Lisäksi 1600-luvun lopulla perustettiin triviaalikoulut Hämeenlinnaan (joka oli ainoa sisämaan triviaalikoulu), Ouluun ja Raumalle. Pedagogioita oli tuolloin maassamme 21, joista maaseudulla sijaitsi kolme, eli Saltvikin, Kemiön ja Lohjan pedagogiot, jotka ovat Suomen ensimmäiset maaseutukoulut. Ne olivat tavallaan Suomen ensimmäiset kansakoulut, joissa opetettiin sekä pojille että tytöille sisälukua, katekismusta ja virsilaulua sekä pojille lisäksi kirjoitusta ja laskentoa.

Suomen koulut olivat yleensä huonommin varustetut kuin emämaa-Ruotsin oppilaitokset. Koulujärjestyksen mukaan triviaalikouluissa ja lukioissa tuli olla yhtä monta luokkahuonetta kuyin luokkaakin. Jokaisessa luokkahuoneessa piti olla myös "takka tai kaakeliuuni, ettei oppilaiden terveys joudu kärsimään kylmyydestä ja ettei tule haittaa opetustyölle". Lisäksi tuli olla "yhteinen koulusali, johon kaikki voivat tarvittaessa kerääntyä", siis eräänlainen juhlasali. Yleensä kouluissa ei kuitenkaan ollut erillisiä luokkahuoneita vaan vain yksi ainoa koulusali, johon kaikki luokat ahdettiin. Eri luokkien opetustilat voitiin erottaa toisistaan lauta-aidoin. Muutamissa kouluissa oli puutteellisista oloista huolimatta lisäksi karsseri eli pieni koju, jossa ei ollut puulattiaa, ei ikkunaa, eikä kalustoa. Se oli siis eräänlainen vankikoppi ankarimpia rangaistuksia varten. Kun kouluolot olivat tällaiset ja kun matalien kouluhuoneiden tuuletus oli puutteellinen, ilma oli välistä terveydelle vahingollista, samalla kun lisäksi valiteltiin haitallista tungosta.

Koulutoimen vaikeuksiin oli pääsyynä opettajien heikko palkkaus ja palkansaannin epävarmuus. Varsinaista opettajan uralle valmennusta ei vielä ollut. Opettajat pyrkivätkin toimeentulonsa turvatakseen usein mahdollisimman pian irti koulusta paremmin palkattuihin kirkkoherran virkoihin. 1600-luvun lopulla Suomeen saatiin joitakin uusia opettajan virkoja, joiden ansiosta päästiin lähemmäksi valtakunnallista tasoa.

Oppikirjat olivat kalliita eikä niitä riittänyt kaikille koululaisille. Koulusalissa oli kirjakaappi koulun kirjastoa varten. Koulukirjastot olivat vaatimattomia ja pieniä. Oppikirjat olivat pääasiassa latinankielisiä ja ulkomaisia. Oppikirjat olivat luettelomaisia, vaikeatajuisia ja sanonnaltaan hyvin raskaita ja kuivia. Niiden ydin yritettiin päntätä päähän ulkoa.

Oppilaat joutuivat hankkimaan varoja opiskelulleen ns. pitäjänkäynnillä, kiertelemällä koulun provinssissa laulamassa ja soittelemassa. Koulutyö kesti aamuviidestä iltaviiteen. Keskiviikkona ja lauantaina iltapäivätunnit olivat vapaita. Kesälomaa ja joululomaa pidettiin kumpaakin noin kuukauden verran. Opiskelun ohella oppilaat huolehtivat koulun palvelutehtävistä kuten siivouksesta ja lämmityksestä. Kuri oli ankara. Pääosa oppilaista oli kaupunkilaisia ja pappien poikia ja pääosa myös valmistui papiksi. Säätyläiset eivät panneet lapsiaan tavallisesti karuun oppikouluun, vaan palkkasivat mieluummin lapsilleen kotiopettajan. Kotiopettajana toimi usein oppikoulun nuori opettaja, ylioppilas tai lukiolainen.

©Internetix, Nettiradio Mikaeli / Heikki Myyryläinen 1998