Tämä materiaali on arkistoitu. Sisältöä ei enää päivitetä. Kaikki sisältö ei välttämättä ole saatavilla.

Viikingit


Viikingit olivat nykyisten Norjan, Tanskan ja Ruotsin asukkaita alueen myöhäisellä rautakaudella. Viikinkiajalla tarkoitetaan yleensä vajaan kolmensadan vuoden kautta 700-luvun lopusta 1000-luvulle. Silloin alueelta lähdettiin vilkkaasti sota-, ryöstö- ja kaupparetkille. Viikinkiretkinä tunnetut operaatiot alkoivat aivan 700-luvun lopulla, vaikka skandinaaviheimot olivat sitä ennenkin purjehtineet lähialueillaan samoissa tarkoituksissa.

Seikkailun ja rikastumisen halu oli ehkä viikinkiretkien tärkein motiivi, mutta Pohjoismaissa oli myös pulaa hyvästä viljelymaasta. Riitaisuudet kotona ja rötöstuomiot ajoivat myös pohjanmiehiä kaukomaille.

Ensimmäiset varsinaiset viikinkiretket suuntautuivat 790-luvulla Englantiin ja Irlantiin. Englantiin syntyy laaja viikinkien hallitsema alue, joka vähitellen alkaa kuitenkin kärsiä tappioita anglosakseille. Lopulta ryhmät - jotka eivät niin kaukaisia sukulaisia olekaan - alkavat sulautua. Myöhemmin Tanskalla ja Englannilla on tiiviit suhteet.

Pian viikingit laajentavat "matkakohteitaan" myös mannermaan puolelle. Asettuessaan frankkien valtakunnan pohjoisrannikolle he vähitellen sopeutuvat paikallisiksi vasalleiksi ja alkavat puhua ranskaa. Aluetta aletaan kutsua tulokkaiden mukaan Normandiaksi.


Aina vain kauemmas


Viikingit asuttivat Islannin 800-luvulla yhdessä Brittein saarilta tulleiden kelttien kanssa. Islannista tuli tasavalta. Viikingit eivät moista sanaa tunteneet, mutta sellainen maan hallintojärjestelmä oli. Kansankokous ("vapaiden miesten" kokous) alting oli täysivaltainen parlamentti. Vaikka Islanti joutui ensin Norjan ja sitten itsevaltiaasti hallitun Tanskan alaisuuteen, alting säilyi kotoisten asioiden hoitajana, ja on siten nykyisin maailman vanhin demokraattinen kansanedustuslaitos.

Murhan takia karkoitettu Erik Punainen eli E. Thorvaldsson löysi Grönlannin 982. Länsi-Grönlannin muinaisnorjalainen asutus alkoi jo 900-luvulla. Suurimmillaan siellä oli noin 3000 skandinaavista asukasta. Elinkeinot olivat ohran viljely, karjanhoito, metsästys ja kalastus. Asustus tuhoutui tai hylättiin 1400-luvun alussa. Syynä oli luultavasti sääolojen huonontuminen, vaikka ns. pieni jääkausi olikin silloin vasta alullaan. Grönlannin kaltaisissa, viljan viljelyn kannalta lievästi sanottuna marginaalisissa oloissa pienikin kylmeneminen riitti.


Viikingit löytävät ja hukkaavat Amerikan


Erikin poika Leif Eriksson purjehti vuoden 1000 tienoilla Amerikkaan. Kolumbus ei ollut ensimmäinen eurooppalainen joka ylitti Atlannin ja palasi. Norjalaisten kaivaukset L´anse aux Meadowsissa Newfoundlandissa ovat varmistaneet, että Leifin retket eivät olleet pelkkiä sagoja. Matkat "Viinimaahan" ja sen asutusyritykset olivat totta. Viinimaa oli todennäköisesti nykyisen Newfoundlandin pohjoisosa. Nimi saattaa olla tulkintavirhe. Se on muinaisnorjaksi voinut tarkoittaa laidunmaata, ei paikkaa missä kasvaisi viiniä. Saagat kertovat aseellisista yhteenotoista "skrellingar"-ihmisten kanssa, jotka olivat alueen intiaaniheimoja. Leif Erikssonin ensimmäisen matkan aikaa ei varmuudella tiedetä, mutta ehdolla ovat mm. vuodet 986 ja 1001.


Viikingit ja me


Alkuasukkaista puheen ollen, viikingit tunsivat heimon nimeltä kveenit. Heimo asusti jossakin Suomen alueella, mutta varmaa ei ole, keitä viikingit oikein siten nimittivät. Mahdollisesti kainulaisia, eli heimoasteella eläneiden hämäläisten ja karjalaisten jälkeläisiä nykyisen Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan alueella.

Suomalaisten - eli oikeammin varsinaissuomalaisten ja satakuntalaisten/pirkkalaisten - kanssa viikingit joutuivat enemmän tekemisiin, mutta kohtaamisten laatua ei tiedetä. Todennäköisesti tapaamisia oli sekä kaupankäynnin että ryöstöretkien merkeissä. Viikinkien idäntie kohti nykyisen Venäjän alueen suuria jokia kulki pitkin Suomen etelärannikkoa. Suomenlahtea kutsuttiin Varjagimereksi ruotsalaisten viikinkien mukaan.


Idäntie


Viikingit kävivät syvällä nykyisten etelä-Venäjän ja Ukrainan alueilla tiheään - voisi melkein sanoa säännöllisesti. Viikinkipäällikkö Rurikia epäillään jopa Venäjän valtakunnan perustajaksi. Retket ulottuivat Bysantin pääkaupunkiin Konstantinopoliin saakka ja sen kautta Pohjola sai kauppayhteydet myös arabeihin. Itäisen Välimeren kanssa voi käydä kauppaa

Koillisväylä eli reitti Pohjoiselta Jäämereltä Siperian pohjoispuolitse itään kiinnosti viikinkejä. Tuskinpa he tiesivät, että sieltä pääsisi minnekään. Vaikka he olivatkin "löytäneet" Amerikan, ei maailma jäsentynyt heille siten, että he olisivat arvanneet Uuteen Maailmaan päästävän koillisestakin. Tutkiskellessaan Jäämerta he vain uskaltautuivat/joutuivat yhä kauemmas itään. Tutkijat kiistelevät, kuinka kauas; joidenkin mielestä he purjehtivat koko Koillisväylän aina Beringin salmeen saakka, mutta tämä lienee epätodennäköistä.


Viikingit perivät maita


Samoihin aikoihin kun Leif Erikinpoika seikkaili Amerikassa, syntyi tanskalais-englantilainen suurvalta. Sven Pörhöparta ja hänen poikansa Knut Suuri olivat 1000- luvun alussa kummankin maan kuninkaita. Knut valloitti lisäksi Norjankin. Kun normannisyntyperää oleva Vilhelm Valloittaja sitten valtasi Englannin vuonna 1066, voi sitä pitää skandinaavien jälkeläisten keskinäisenä mittelönä. Tosin normannit olivat tällöin jo melkoisesti ranskalaistuneita. Tappion kärsinyt Englannin kuningas Harald II oli hänkin vain osittain tanskalaista syntyperää. Varsinainen tanskalaisdynastia päättyy vuonna 1042 kuningas Hardeknutin kuolemaan. Hän lienee ollut ehta skandinaavimatkailijoiden jälkeläinen, sillä perimätiedon mukaan hän joi itsensä hengiltä eräissä hääjuhlissa.

Normandian, Brittein saarten ja Islannin lisäksi viikingit perustivat valtakuntia myös Sisiliaan ja Venäjälle, suuren idäntiensä varrelle.


Viikingit menettävät Valhallan


Viikinkiaika päättyi 1000-luvulla. Alueelle syntyi vuosituhannen vaihteessa kolme valtiota, jotka vakiintuessaan ottivat sodasta ja kauppasuhteista päättämisen haltuunsa. Kristinuskon voimistuminen alueella on sekin on mainittu yhtenä syynä rauhoittumiseen.

Norjassa viikinkiajan lopun alkua merkitsi hurjaluontoisen Olavi Haraldinpojan kääntyminen kristinuskoon. Sen jälkeen Olavista alkoi tuntua, että muidenkin pitäisi kääntyä. Lisäksi hän tuumiskeli, että paikallisilla pukareilla ja pienten kuningas- tai heimokuntien (fylke) päälliköillä oli liikaa valtaa. Moisten ajatusten takia Olavi karkoitettiin Venäjälle. Hän palasi takaisin sotajoukon etunenässä, mutta kaatui taistelussa. Paavin mielestä Olavi oli edistänyt oikean uskon asiaa niin pontevasti, että kelpasi pyhimykseksi (Hellig Olav, Olavi II Pyhä).


Jokaisella on ristiretkensä


Jonkinlaisena viikinkiretkien jatkeena on pidetty ruotsalaisten Suomen-valloitusta 1100-1200-luvuilla ns. ristiretkien avulla. Kuva on kuitenkin monimutkaisempi. Ruotsalaiset kävivät sisäisiä taisteluja eikä heillä ollut mahdollisuutta varsinaisesti valloittaa Suomea. Suomi paremminkin kasvoi Ruotsin yhteyteen. Yhteyksiä ruotsalaisten ja varsinaissuomalaisten välillä oli ollut satoja vuosia.

Lounais-Suomi lienee ollut 1200-luvulle saakka enemmänkin liitto- kuin alistussuhteessa Ruotsiin. Ruotsista tehtiin kuitenkin aseellisia hyökkäyksiä tarkoituksena lujittaa siteitä. Voihan niitä ristiretkiksikin kutsua, varmaan ne olivat monelle risti. Väestöä pakkoverotettiin ja otettiin panttivankeja. Karjalan ja Novgorodin suhteet lienee olleet samantapaiset. Novgorod pakotti 1200-luvulla karjalaisia kasteelle. Miekkalähetyksen taustalla oli kirkon jakautuminen katoliseen ja ortodoksiseen. Ortodoksiset novgorodilaiset halusivat varmistaa etunsa ja reviirinsä ennen kuin laajenemishaluinen, paavinuskoinen Ruotsi ehtisi apajalle.

©Internetix/Jukka Sirén 1997