Tämä materiaali on arkistoitu. Sisältöä ei enää päivitetä. Kaikki sisältö ei välttämättä ole saatavilla.

Feodalismi


Feodalismilla tarkoitetaan talous- ja yhteiskuntajärjestelmää, joka perustuu läänityslaitokseen ja vasalleihin. Valtakunnan alue oli jaettu läänityksiin, joita ylhäisaateli hallitsi. Lääninherroja kutsuttiin kuninkaan vasalleiksi. Ainakin suuremmissa valtakunnissa läänitykset oli tavallisesti jaettu edelleen pienempiin osiin alivasalleille. Feodaalijärjestelmän toinen nimi onkin läänityslaitos.


Turpeen vangit


Talonpojat olivat enemmän tai vähemmän sidottuja tilaansa. He olivat lähes kaikkialla "epävapaita". Pohjoismaissa heidän asemansa oli ehkä paras. Monin paikoin he olivat täysin maaorjan asemassa, joskin tämä sana herättää suomalaisissa usein assosiaatioita vanhaan Venäjään. Aivan niin surkea ei talonpojan asema lännempänä yleensä ollut.

Talonpojat maksoivat paikalliselle linnan- tai kartanonherralle veroa, yleensä luontaistuotteilla. Joskus kätevät ja erikoistuneet kyläläiset saattoivat maksaa myös käsityötuotteilla herralleen. Hän puolestaan maksoi osan tuloista edelleen ylemmälle taholle - joko ylemmälle lääninherralle, jonka vasallina toimi, tai suoraan hallitsijalle.

Feodalistisenkin valtion huipulla oli kuningas tai keisari. Hänen valtansa saattoi olla perinnöllinen tai hän saattoi olla vaaleilla valittu. Vaalikuningaskunnissa uusi monarkki valittiin aateliston suorittamassa vaalitoimituksessa edellisen valtionpään kuoltua.

Voimakkaankin hallitsijan valta alivasalleihin oli yleensä hyvin välillistä ja heikkoa. Alivasallit olivat vastuussa ennen kaikkea omalle herralleen.


Läänityslaitos syntyy Rooman raunioille


Feodalismin aikakausi ei alkanut Länsi-Euroopassa heti antiikin päättyessä eli Rooman sorruttua. Kansainvaellusten sekasorto oli ehkä pahimmillaan 400-500-luvuilla ja asettui seuraavina vuosisatoina vähitellen jonkinlaiseksi järjestykseksi. Uudet (yleensä germaanijohtoiset ja aluksi pienehköt) valtakunnat muodostuivat hallitsijan ja hänelle uskollisten vasallien valtaamista maista. Toki Rooman suurvallan hajoaminen pieniin ja hatarasti hallinnoituihin kuningaskuntiin synnytti hetikin piirteitä, joita voi kutsua feodaalisiksi.

Varsinaisen feodaalisen järjestelmän katsotaan useimmiten syntyneen vasta muutamia satoja vuosia Länsi-Rooman tuhon jälkeen, 700- tai 800-luvulla. Järjestelmän täydellistäjinä pidetään frankkeja, joiden valtakunta käsitti tuolloin suunnilleen nykyisten Ranskan ja Benelux-maiden sekä entisen Länsi-Saksan alueet.

Kansainvaellusten aikana ja niiden jälkeenkin, arabien ja viikinkien sotaretkien paineissa feodalismi tarjosi suojaa ja järjestystä. Siitä saattoi aluksi olla hyötyä talonpojillekin, heidän osansa raskaudesta huolimatta. Näin ainakin verrattuna täysin järjestyksettömiin ja puolustuskyvyttömiin yhteisöihin.

On kuitenkin liioiteltua johtaa feodalismin synty mistään vapaaehtoisesta yhteiskuntasopimuksesta. Feodaaliherra oli yleensä jo entuudestaan mahtavan paikallisen suvun edustaja tai uuteen maahantunkeutujakansaan kuulunut sotapäällikkö. Ei talonpojilta missään kansanäänestyksissä kysytty, haluavatko he feodaalijärjestelmän.

Antiikki ja orjatalous Euroopassa loppuivat - suuripiirteisellä, historiallisella aikakäsityksellä arvioiden - samanaikaisesti. Feodalismin loppua on vaikeampi ajoittaa. Feodalismi ja keskiaika eivät ole synonyymeja eivätkä tarkalleen samanaikaisia. Feodaaliset piirteet eivät kadonneet 1500-luvun alussa, jolloin keskiajan katsotaan päättyneen. Erilaiset feodaaliset järjestelmät ja suoranainen maaorjuuskin jatkuivat varsinkin Itä-Euroopassa paljon pitempään.


Lääninherrojen tilalle vahvat kuninkaat


Toisaalta feodalismin kukoistuskausi päättyi, eri maissa eri aikaan, silloin kun keskusjohtoinen kuninkaanvalta lujittui. Esimerkiksi Pohjoismaissa tämä sattuu suurin piirtein yksiin keskiajan päättymisen kanssa. Tosin ei feodaalijärjestelmä eikä talonpoikien rasitus koskaan kohonnutkaan muualla Pohjolassa kuin Tanskassa "yleiseurooppalaiselle" tasolle.

Feodalismi Euroopan vallitsevana järjestelmänä murtui muuallakin Länsi- ja Keski-Euroopassa 1500-1600-lukujen aikana. Kasvava rahatalous, kaupungit ja varhaiskapitalismi vähensivät luontaistuotteilla maksettujen verojen merkitystä. Uskonsodat ja (pitkälti feodaalirasituksista johtuvat) talonpoikaiskapinat saivat monet kaipaamaan lujaa keskushallintoa. Kuninkaat olivat innokkaita tarttumaan tilaisuuteen ja täyttämään toiveen. Länsi-Euroopan suurista maista Ranskaan tuli ensin luja, itsevaltainen monarkia. Aurinkokuningas Ludvig XIV saavutti sen 1600-luvulla.


Vastarannan kiiskejä


Yleensä kehitys uuden ajan alussa vei kohti hallitsijan vallan kasvua, usein aina itsevaltiuteen asti. Poikkeuksia olivat mm. Englanti, Puola ja Sveitsi.

Englannissa feodalismi oli lähtenyt jo aiemmin omille teilleen, yläluokan sisäiseksi demokratiaksi ja parlamentarismiksi. Talonpojat muuttuivat siellä yhä enemmän vuokraviljelijöiksi sanan nykyaikaisessa mielessä, so. vapaiksi ja osittain rahalla vuokran maksaviksi. Vaikka Englannin maaseudulla säilyivät hyvinkin jyrkät tulo- ja luokkaerot ja vuokratalonpoikien asema toisinaan huononikin jyrkästi tuotantosuuntien vaihdellessa, ei maa ollut enää varsinaisesti feodaalinen.

Puola oli toinen silmiinpistävä poikkeus; maa oli aateliston keskinäinen demokratia vielä enemmän kuin Englanti, suorastaan "aatelistasavalta" tai anarkia. Jokaisella aatelismiehellä oli veto-oikeus valtion päätöksiin. Kuningas valittiin useimmiten vaaleilla.

Sveitsi oli keskiajalla Euroopan ainoa tasavalta, jota voi pitää sekä sanan nykymerkityksessä aitona, että kooltaan jotenkin merkityksellisenä. Sveitsi oli onnistuneen kapinoinnin tulos; hiukan historian mutkia oikoen voisi sanoa, että Vilhelm Tell onnistui siinä, missä Jaakko Ilkka epäonnistui.


Yksi tulkinta aiheesta "mitä feodalismi oli?"


Mikä oli feodaalijärjestelmän oleellisin piirre? Onhan kautta vuosituhansien ollut valtioita, joissa hallinto perustuu veronkanto- ja tuomiovallan läänittämiseen. Jonkinlaisia moderneja muunnelmia teemasta näkee, kun katsoo TV-uutiset?

Feodaalilaitoksen tärkein tuntomerkki oli kenties sen henkilökohtaisuus. Vasalli oli valan sitomana yksilökohtaisessa vastuussa kuninkaalle. Alivasallit puolestaan olivat herransa, eivät suoraan kuninkaan alaisia. Talonpojat ja muut alamaiset olivat alistussuhteessa paikalliseen vasalliin. Kuningas ja muu keskusvalta olivat heille useimmiten hyvin etäisiä. Lääninherra oli - ainakin teoriassa - velvollinen huolehtimaan alaisistaan. Valistuneimmat ja tunnollisimmat ilmeisesti tähän pyrkivätkin, keskiaikaisen talouselämän rajallisten resurssien puitteissa.

Feodalismin kaltainen järjestelmä ei toki ollut vain eurooppalaisten keksimä. Omat sovelluksensa kehittivät itsenäisesti mm. intialaiset ja kiinalaiset, jo ennen Eurooppaa.

© Internetix/Jukka Sirén 1997