Tämä materiaali on arkistoitu. Sisältöä ei enää päivitetä. Kaikki sisältö ei välttämättä ole saatavilla.

Erasmus Rotterdamilainen - humanistien ruhtinas


Erasmuksen elämänvaiheet


Tunnetuimman humanistin, Erasmus Rotterdamilaisen syntymäaikaa ei tiedetä varmuudella. Todennäköisesti hän kuitenkin syntyi 28. lokakuuta1466, jotkut elämänkertakirjoittajat (mm. Huizinga) ilmoittavat hänen syntyneen vuonna 1469. Erasmus syntyi avioliiton ulkopuolella Rotterdamissa papin ja lääkärin tyttären poikana. Hänen alkuperäinen nimensä oli todennäköisesti Gerrit Gerritszoon. Myöhemmin hän otti käyttöön nimen Erasmus Roterodamus, ja vuodesta 1496 lähtien hän käytti nimeä Desiderius Erasmus. Pyhä Erasmus oli yksi neljästätoista marttyyrista, joiden palvonta oli hyvin yleistä 1400-luvulla. Tautologisen kaksoisnimen, Desiderius Erasmus, valintaan saattoi vaikuttaa se, että Pyhän Erasmuksen avunannon uskottiin aiheuttavan rikkautta.

Jo hyvin varhain Erasmus osoitti harvinaista lahjakkuutta, ja koulussa hänestä povattiin suurmiestä. Noin 14-vuotiaana Erasmus menetti vanhempansa, jotka eivät olleet hylänneet toisiaan, vaikkeivat voineetkaan mennä naimisiin. Tämän jälkeen Erasmus joutui sivistyneen ystäväperheen holhotiksi. Holhoojat taivuttivat Erasmusta suostumaan luostariin menoon, vaikkei tämä siitä ollut kovin kiinnostunut. Noin 20-vuotiaana hän kuitenkin meni Goudan lähellä sijaitsevaan augustiinolaisluostariin. Erasmusta kiinnosti kuitenkin enemmän antiikin kirjallisuus kuin luostarielämä. Lisäksi häntä häiritsi munkkien oppimattomuus. Vaikkei Erasmus viihtynyt luostarissa, hän suoritti vuonna 1492 pappisvihkimyksen. Todennäköisesti hän ei kuitenkaan koskaan hoitanut papin virkaa, ja hänet vapautettiinkin myöhemmin luostariveljeskunnan velvoitteista.

Erasmus oli jo luostariaikanaan saanut oppineen latinistin maineen, ja suoritettuaan pappisvihkimyksen hän pääsi Cambrain piispan sihteeriksi. Tämä järjesti Erasmukselle mahdollisuuden opiskella Pariisissa, jonne Erasmus saapui ilmeisesti vuoden 1495 loppukesälllä. Opiskellessaan Pariisissa teologiaa Erasmus alkoi tuntea vastenmielisyyttä skolastiikkaa kohtaan ja ajautui yhä syvemmälle humanismiin. Pian hän sai mainetta kielimiehenä ja loistavana tyyliniekkana.

Vuonna 1499 Erasmus matkusti Englantiin, jossa hän solmi tuttavuuden mm. John Coletiin ja Thomas Moreen, johon hän piti säännöllisesti yhteyttä aina Moren mestaamiseen (1535) saakka. Englantilaiset humanistit, joihin Erasmus ensimmäisellä Englannin matkallaan tutustui, suhtautuivat vanhanaikaiseen yliopisto-opetukseen yhtä halveksivasti kuin hänkin ja kohdistivat yhä voimakkaammin halveksuntansa myös kirkkolaitokseen, joka kiinnitti heidän mielestään enemmän huomiota ulkonaisiin muotoihin kuin ihmisen mielenlaatuun. Vuonna 1500 Erasmus palasi takaisin Ranskaan.

Vuosina 1506-09 Erasmus oleskeli Italiassa, jossa hän vietti osan ajastaan Venetsian tunnetuimman kirjankustantajan Aldus Manutiuksen palveluksessa. Vuonna 1509 Erasmus muutti Italiasta Englantiin ja asettui asumaan Thomas Moren Bucklesburyssa sijaitsevaan taloon, jossa kirjoitti muutamassa päivässä Morelle omistetun mestariteoksensa Tyhmyyden ylistys.

Vuosina 1514-16 Erasmus asui ensimmäisen kerran Baselissa, jossa ilmestyi hänen suoraan kreikan kielestä latinaksi kääntämänsä Uusi Testamentti. 1510-luvun loppupuolella hän toimi Kaarle V:n neuvonantajana Alankomaissa, ja asui mm. Louvainissa. Uskonpuhdistuksen alkaessa Erasmus pyrki säilyttämään henkisen riippumattomuutensa ja muutti sen vuoksi asumaan vuonna 1521 pysyvästi Baseliin, jossa sai paremmin keskittyä kirjallisiin ja filologisiin töihinsä. Vuonna 1529 uskonpuhdistus saavutti Baselin ja Erasmuksen oli riippumattomuutensa säilyttääkseen muutettava sieltä Freiburgiin, jonne Baselin katolinen tuomikapituli oli vetäytynyt.

Vähän ennen kuolemaansa Erasmus palasi vielä Baseliin työskennelläkseen jälleen oikolukijana Johannes Frobenin kirjapainossa, kuten oli tehnyt jo vuodesta 1521 lähtien. Koko aikuiselämänsä ajan latinaa puhekielenään käyttänyt Erasmus huokasi Baselissa 12. heinäkuuta 1536 viimeisiksi sanoikseen (Johan Huizingan mukaan) äidinkielellään: "Lieve God."

Erasmus Rotterdamilaista voi täydellä syyllä sanoa maailmankansalaiseksi, sillä hän ei aikuiseksi kasvettuaan asettunut muutamaa vuotta pitemmäksi asumaan mihinkään. Hänelle tarjottiin usein yliopistovirkoja ja muita opettajan tehtäviä, mutta Erasmus ei hoitanut niitä kuin hyvin harvoin säilyttääkseen täydellisen riippumattomuutensa. Joskus tästä seurasi taloudellista ahdinkoakin, sillä vaikka Erasmus julkaisi hyvin paljon erilaisia teoksia, niin vielä 1500-luvun alkupuolella ei tunnettu tekijänoikeuksia, josta johtuen heti, kun joku kustantaja oli julkaissut jonkin Erasmuksen teoksen, voivat muutkin julkaista sen ilman mitään korvausvaatimuksia.


Erasmus ja kirjapainotaito


Erasmus Rotterdamilainen oli ensimmäinen vapaa kirjailija eli kirjailijamaineen saavutettuaan hän tuli lyhyitä aikoja lukuunottamatta toimeen pelkästään kirjoittamalla. Mahdollisuuden tähän antoi kirjapainotaidon leviäminen 1400-luvun lopulta lähtien. Erasmus työskenteli elämänsä aikana useissa kirjapainoissa lähinnä oikolukien omia teoksiaan ennen kuin ne menivät painoon.

Vuonna 1507 Erasmus saapui Venetsiaan, koska tahtoi painattaa teoksensa Aldusin kirjapainossa. Huizingan mukaan Erasmusta miellyttivät tämän käyttämät kauniit kirjasimet, "mitä hienoimmat, mahdollisimman pienintä kokoa". Erasmuksen teosten aikaisemmmissa painoksissa oli virheitä, joten hän saapui itse valvomaan teostensa valmistumista. Ensimmäinen merkittävä painotyö Venetsiassa oli Adagian (ks. Liite 1) laajennetun version painaminen. Teos ei ollut vielä painovalmis Erasmuksen saapuessa Venetsiaan. Huizingan elämäkerrassa Erasmus kertoo työstä: "Uhkarohkeasti suostuin tuumaan; me aloitimme työmme yhtä aikaa, minä kirjoitin ja hän painoi." Adagian lisäksi Erasmus käänsi Venetsiassa olleessaan useita antiikin kirjailijoiden teoksia, jotka Aldus painoi.

Vanhoilla päivillään Erasmus valitti, että vihamiehet olivat levittäneet sellaista huhua, että hän oli nuoruudessaan hankkinut leipänsä viheliäisenä oikolukijana Aldus Manitiuksen palveluksessa. Tästä syystä hän korosti, että hän oli itse asiassa lukenut vain omien teostensa korjausvedokset ja talon töistä vastasivat sen omat oikolukijat. Troels Dahlerudin mukaan (Otavan suuri maailmanhistoria 9, s. 290) Erasmuksen ivalliset huomautukset nuoruuden ystävistä, joiden joukossa hän tuolloin oli työskennellyt ja joiden piiristä huhut varmaankin olivat lähteneet, osoittavat kuitenkin, että hän tunsi sangen hyvin yrityksen päivittäisen toiminnan. Erasmus pilkkasi varsinkin talousasioista vastannutta johtajaa kustannusten säästämisestä. Tämä viittaa siihen, että hän on ehkä nähnyt yrityksen toiminnan vakituisena avustajana sisältä päin.

Alduksen ohella Erasmuksen läheisiin ystäviin ja hänen kirjojensa painajiin kuului brabantilainen Jost Badius, jolla oli kirjapaino Pariisissa. Venetsiasta lähdettyään Erasmus meni Badiuksen luo, joka oli painanut hänen teoksiaan ensimmäisen kerran vuonna 1505. Useita Erasmuksen teosten uusintapainoksia ja käännöksiä ilmestyi pian Badiuksen kustantamana. Jostakin syystä Tyhmyyden ylistys ilmestyi kuitenkin Gourmontin eikä Badiuksen kustantamana ja painattamana. Huizinga olettaa, ettei viimeksi mainittu ollut siitä aluksi riittävän kiinnostunut.

Vuonna 1514 Erasmus solmi baselilaisen Johannes Frobenin kanssa elämänsä loppuun saakka kestäneen kanssa läheisen ja sydämellisen ystävyyssuhteen. Tultuaan Baseliin ensimmäisen kerran vuonna 1514 Erasmus ryhtyi työskentelemään Frobenin suuressa kirjapainossa muiden oppineiden miesten ympäröimänä. Erasmuksen tärkeimmät työt Frobenin kirjapainossa olivat Pyhän Hieronymuksen teosten julkaiseminen tarkistettuna laitoksena vuonna 1516 sekä samana vuonna ilmestynyt Novum instrumentum, joka sisälsi Uuden Testamentin tarkistetun kreikkalaisen tekstin, selitykset ja latinalaisen käännöksen. Huizingan mukaan Erasmus oli siitä hetkestä lähtien, jolloin oli saanut valmiiksi Hieronymuksen ja Uuden Testamentin, noussut teologisen tutkimuksen keskushenkilöksi. Jo aikaisemmin hän oli ollut klassillisen tutkimuksen ja kirjallisen maun johtava henkilö. Tämän jälkeen Froben kustansi lähes kaikkien Erasmuksen teosten julkaisun, tämän kuolemaan saakka.

Koska kirjapainot keskittyivät muutamiin kaupunkeihin (Venetsia, Pariisi, Basel), niin myös Erasmus oleskeli niissä. Erasmus kävi mielellään Englannissa, jossa hänellä oli useita läheisiä ystäviä. Siellä ei kuitenkaan ollut kirjapainotoimintaa, joten pysyväksi Englannissa oleskelu ei koskaan muuttunut.

Erasmus oli ensimmäinen, joka pystyi kirjapainotekniikkaa hyväksi käyttäen vaikuttamaan välittömästi Euroopan lukevaan yleisöön. Huizinga sanoo, että "kirjapainon välityksellä hän saattoi olla sivistyksen keskuksena sanan täydessä merkityksessä, henkisenä keskusasemana, aikakauden ajattelutavan koetinkivenä". Huonona asiana Huizinga pitää sitä, että tultuaan äkkiä keskukseksi ja auktoriteetiksi Erasmus saattoi kirjapainon välityksellä heti kuuluttaa koko maailmalle kaiken mitä hänen päässään liikkui. Huizingan sanoin "miten paljon onkaan hänen myöhemmässä tuotannossaan pelkkää toistoa, kaikua ja saman jankuttamista, turhaa puolustelua niitä hyökkäyksiä vastaan, jotka eivät olleet hänen asemansa mittaisia ja jotka kohdistuivat pikkuseikkoihin, joihin hänen ei olisi lainkaan tarvinnut kajota."

Erasmuksen ja kirjapainon tärkeä yhdistävä tekijä oli latina. Erasmuksen kirjailijanasema olisi ollut mahdoton, ellei hän oli ollut erinomainen latinisti. 1500-luvun alussa kaikki julkaistut teokset olivat latinankielisiä. Latinankieliset julkaisut toivat kustantajalle menestystä ja taloudellista voittoa ja tekivät Erasmuksen nimen tunnetuksi ympäri sivistyneen maailman, koska latina oli lukukieli.

Erasmuksen teosten menestyksestä kertoo se, että vuoteen 1522 mennessä Tyhmyyden ylistystä oli painettu jo 20 000 kappaletta, mikä tuohon aikaan oli valtava määrä. Jo Erasmuksen eläessa Tyhmyyden ylistyksestä ehdittiin ottaa yli 70 painosta. Tyhmyyden ylistyksen ohella etenkin Adagia ja Colloquia olivat suuria myyntimenestyksiä, samoin kuin useat muutkin teokset. Esimerkiksi Erasmuksen rauhaa koskevasta kirjoituksesta Querela Pacis (Rauhan valitus, 1517) otettiin 28 painosta 1600-luvun kuluessa. Jo Erasmuksen elinaikana hänen kirjojaan alettiin kääntää kansankielille. Vaikka Erasmus itse suosi latinaa ja kirjoitti pelkästään latinaksi, otti hän tyytyväisyydellä vastaan teostensa kääntämisen. Suomeksi Erasmusta käännettiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1665, jolloin Turussa ilmestyi Juhana Gezeliuksen suomentamana käytösopas Cullainen kiria. Teoksesta otettiin toinen painos jo viisi vuotta myöhemmin.


Tyhmyyden ylistys


Vuonna 1509 ilmestyi Erasmuksen aikakauden puhutuimmaksi hahmoksi nostanut Tyhmyyden ylistys. Teoksen latinankielinen nimi, Moriae Encomium, viittaa Erasmuksen ystävään Thomas Moreen, jolle teos on omistettu. Thomas More käytti itsestään latinankielistä nimeä Thomas Morus, joka myös tarkoittaa tyhmää.

Tyhmyyden ylistys on yhteiskuntasatiiri, joka tekee pilkkaa kaikista auktoriteeteista. Erasmus ei välttämättä kirjoittanut teoksessa omista käsityksistään, vaan teoksessa puhuva Tyhmyys on lörpöttelevä naishenkilö, joka kuvailee kepeään tyyliin ihmisten heikkouksia. Lähtökohtana on, että ihmisten kaikkien tekojen pohjana on tyhmyys. Teosta luettiin hyvin paljon, koska siinä arvostellaan rohkeasti yleisesti tiedossa olleita väärinkäsityksiä. Ironian ja tietoisten liioittelujensa takia etenkään kirkonmiehet eivät pitäneet teosta huvittavana, vaan pikemminkin vaarallisena.

Satiiri oli ajan suosima kirjoituksenlaji ja Hannu Laaksosen mukaan Erasmuksen esikuva oli Sebastian Brantin Das Narrenschiff (Narrilaiva). Sekä Tyhmyyden ylistyksen suomentanut Kauko Kare, että Erasmuksen elämäkerran kirjoittanut Johan Huizinga mainitsevat, että siinä on lähinnä todettavissa antiikin tunnetun satiirikon Lukianoksen vaikutus. Erasmus oli kolme vuotta aikaisemmin latinantanut Lukianoksen Gallus-dialogin englantilaisen piispa John Foxin käyttöön. Kare huomauttaa myös, että toisaalta Tyhmyyden ylistys viittaa välittömästi sellaiseen myöhemmän ajan pakinoitsijaan kuin Voltaireen. Kare pitää teosta antiikkisen ja modernin pakinataiteen tärkeimpänä yhdyslenkkinä. Huizinza toteaa, että jotta ymmärtäisi Erasmuksen teoksen esteettisen täydellisyyden,on sitä luettava yhdessä rinnan Rabelais'n teosten kanssa.

Huizingan mukaan Tyhmyyden ylistyksen rakenteellinen toteuttaminen on moitteetonta työtä "luomisen tarpeen armoitetun purkautumishetken hedelmänä" ja jatkaa "siinä on mielikuvituksen rikkautta, johon yhtyy linjojen ja värien yksinkretaisuus, sellainen pidättyväisyys, että tuloksena on renessanssin syvin tavoite, täydellinen harmonia. Missään ei eksytä liioitteluun huolimatta aineiston ja mielikuvien runsaudesta, vaan kaikkialla vallitsee tasasuhtaisuus, kuulaus ja hilpeys, mikä vaikuttaa samalla kertaa piristävältä ja rauhoittavalta. Samantyyppisin ylisanoin kuvailee Kauko Kare Tyhmyyden ylistyksen esipuheessa teosta: "Teos on sangen moni-ilmeinen. Erasmus runoilee lyyrisen kauniisti keväästä maan yllä. Hän kunnioittaa koruttomasti Jumalaa, hän esittää mitä kaunopuheisimpia kuvauksia viisaista miehistä, todeten heidät heti sen jälkeen hölmöiksi. Hän puhuttelee ihmistä yhtä liikuttavasti, sydämeen osuen, kuin irvokkaan hirtehisesti, kaiken hänen poliittisen ja uskonnollisuutens a raadollisuuden paljastaen. Ja se kuva joka päähenkilölle Moriasta muodostuu, on kuolematon."


Mitä Erasmus sitten teoksessaan kirjoittaa?


Teos on Tyhmyyden pitämä monologi, jonka aluksi hän toteaa, että ainoastaan hän kirvoittaa taivaallisella voimallaan ilon sekä jumalista että ihmisistä. Tyhmyyttä on povellaan ravinnut kaksi suloista nymfia: Juopumus, joka oli Bacchuksen tytär ja Tietämättömyys, joka oli Panin tytär. Hovineitoina ja palvelijoina Tyhmyydellä ovat nymfit Itserakkaus (Philatia, joka on Tyhmyyden oma sisar), Imartelu, Huonomuistisuus, Työnkaihtaja, Aistillisuus, Vähäjärkisyys, Ylellisyys sekä jumalat Mässääjä ja Kuolemankaltainen Uni.


Tyhmyys pitää lapsia ja vanhuksia itselleen mieluisimpina, koska heissä tyhmyys ilmenee muita puhtaampana. Liitoista ja muista yhteyksistä Tyhmyys sanoo (s. 56):

"Mikään liitto, mikään yhteys ei ole sopuisa eikä kestävä ilman minua, minua saadaan kiittää siitä, että kansa voi yleensä sietää ruhtinastaan, isäntä palvelijaansa, kamarineitsyt armollista rouvaansa, opettaja oppilastaan, ystävä ystäväänsä, aviovaimo aviomiestään, talonomistaja vuokralaistaan, sotilas upseeriaan, pöytätoveri toista pöytätoveria, lyhyesti: ihminen ihmistä. Kaikkeen tähän on tarpeen molemminpuolinen petos, molemminpuolinen imartelu, molemminpuolinen ovela myöntyvyys, yhdellä sanalla tyhmyyden hunaja."

Tyhmyyteen sisällytetään kuin huomaamatta joukko arvokkaita ominaisuuksia: hyväntahtoisuus, ystävällisyys, ihailemisen ja hyväksymisen taito. Tyhmyys merkitsee ihmisenä oloa.

Onnellisuudesta Tyhmyys sanoo (s. 87-88): "Ihminen on sitä onnellisempi, mitä enemmän päättömyyksiä hänellä on varastossaan, sikäli kuin hänen päättömyytensä pysyttelevät meille luvallisen kaistapäisyyden rajoissa; ja tämä inhimillinen kaistapäisyys on puolestaan niin laajalle levinnyttä, etten usko koko meidän kuolevaisen sukukuntamme keskuudessa olevan ainoatakaan yksilöä, joka olisi pysyvästi järkevä tekemättä koskaan yksiä tai toisia päättömyyksiä. Ajatelkaapa tämäntapaista pikku eroa: joku mies näkee kurpitsan ja kuvittelee sitä vaimokseen, jolloin hänet vähääkään arvelematta leimataan kaistapäiseksi. Miksi? Siksi että tämänlaatuinen tapaus on ylen harvinainen. Mutta jos aviomies ylistää vaimonsa hyveitä verraten häntä jopa Penelopeen, vaikka vaimo on sadat kerrat sarvettanut häntä, ja samalla kiittää erehdyksensä vallassa kohtaloaan, ei kenenkään päähän pälkähdä moittia häntä tämän johdostaa kaistapääksi. Miksi? Siksi ettei mikään ole tavallisempaa."

Teoksen puolivälin jälkeen Tyhmyys hyökkää eri ammattiryhmien kimppuun. Osansa saavat grammaatikot, kirjailijat, oikeusoppineet ja filosofit sekä ruhtinaat ja hovimiehet. Kaikkein terävintä kritiikkiä teoksessa suunnataan kuitenkin hengenmiehiä kohtaan. Teologien, munkkien, piispojen, kardinaalien ja paavien seremonioita ja saivarteluja pilkataan voimakkaasti. Esimerkiksi paaveista Tyhmyys sanoo (s. 146-147): "Minä, Tyhmyys, olen (...) osannut järjestää asiat niin, että paavit viettävät miellyttävämpää ja huolettomampaa elämää kuin tuskin mikään muu ihmisryhmä, he katsovat toteuttavansa Kristuksen oppia esittäessään sielujen pelastajan osaa komeissa, melkeinpä teatraalisissa kulkueissa ja juhlissa, kuullessaan itseään nimitettävän Jumalan voidelluksi, Teidän Korkea-arvoisuudeksenne ja Teidän Pyhyydeksenne ja jakaessaan yhtä avokätisesti siunauksia ja pannajulistuksia. Sen sijaan ihmetyöt ovat vanhanaikaisia ja epämuodikkaita, kansan opettaminen liian rasittavaa, Pyhän Kirjan selittäminen alkeiskoulumaista, rukoileminen ajanhukkaa, kyynelten vuodattaminen naisellista itkua, köyhyydessä eläminen halvan rahvaanomaista, armon aneleminen häpeällistä ja arvotonta miehelle, joka hädin tuskin suo kaikkein mahtavimmalle hallitsijalle oikeuden suudella pyhää jalkaansa, ja mitä vihdoin kuolemaan tulee, se on tympäisevintä maailmassa, ja ristinkuolema erikseen otettuna loukkaus ja häpeä. Heidän ainoaksi aseekseen jäävät ensiksikin nuo 'suloiset sanat ja kauniit puheet', joista Paavali kirjoittaa, ja minä vakuutan, että niitä ei säästellä, ja toiseksi interdiktit, viraltapanot, pannavaroitukset, kerettiläisjulistukset, peloitustaulut ja viimein tuo selkäpiitä karmiva pannan salama, joka suistaa kuolevaiset sielut helvetin syvyyteen niin voimallisesti, että ne monesti pulpahtavat takaisin maan päälle Tartaroksen takapuolelta."

Teoksen loppupuolella Tyhmyys osoittaa sitaatein, kuinka monet maineikkaat antiikin kirjailijat ja Raamattu ovat sanoin ja teoin häntä ylistäneet. Tyhmyys pitää jopa koko kristinuskoa eräällä tavalla tyhmyyden lajina. Todistuksena tästä hän kehottaa muistamaan (s. 169-170) "että kaikkien eniten kirkon pyhiä toimituksia ja muita uskonnollisia menoja rakastavat nuoret, vanhat, naiset ja houkat, jotka tungeksivat alttarin edessä kylki kyljessä, kuin lauma ajattelemattomia eläimiä. Niin ikään voimme todeta, että uskonnon perustajat ja varhaisimmat opettajat askartelivat hämmästyttävän lapsellisten asioiden parissa ja torjuivat jyrkästi kaiken tietoperäisen. Ja onko olemassa houkkamaisempia houkkia kuin ne jotka hurskauden tulinen liekki on täysin vallannut; he tuhlaavat omaisuutensa, eivät piittaa loukkauksista, alistuvat petkutettaviksi, eivät erota ystäviä vihollisista; hyvinvointi on heille kauhistus, paasto, valvominen, itku, suru ja piina ilnon lähde; elämä yököttää heitä, yksin kuolema on kiehtova, sanalla sanoen, jokainen normaali tunne on heille vieras ja vastenmielinen, ikään kuin heidän henkensä oleilisi jossain muualla mutta ei heidän ruumiissaan. Voiko tällaisesta luonteenpiirteestä käyttää mitään muuta nimitystä kuin mielettömyys?"

Monologinsa lopussa Tyhmyys ei pidä loppupuhetta toisin kuin odottaisi, sillä hän ei enää muista, mitä kaikkea pötyä on mahtanutkaan laverrella. Tyhmyys toteaa loppusanoikseen vain, että "voikaa hyvin, te TYHMYYDEN kuulut oppilaat, lörpötelkää, iloitkaa elämästä ja juokaa."

Erasmus aavisti todennäköisesti itsekin, ettei hänen satiirinsa ole kaikkien piirien mieleen, sillä jo teoksen alkusanoissa hän puolustelee monin tavoin sen kirjoittamista. Hän vetoaa mm. useisiin antiikin vastaavanlaisiin teoksiin, joihin rinnastettavana hän itse teostaan pitää. Lisäksi Erasmus pitää kirjailijan luonnollisena oikeutena saada rankaisematta laskea leikkiä kaikesta inhimillisestä, kunhan vain tämä vapaus pysyy terveen järjen rajoissa. Erasmusta ihmetyttää ajanhengen hienovaraisuus ja se, että halutaan kuulla vain imartelevia ja kaunissointuisia nimityksiä. Hän ihmettelee sitä, että jotkut tapaperoiset uskovaiset sietävät mieluummin pilkkaa Kristuksesta kuin pienintäkään pilaa paavista ja hänen ruhtinaistaan. Erasmus toteaa, että hänen tavoitteensa on enemmänkin huvittaa kuin haavoittaa, eikä hän edes käytä mitään nimiä, vaan hyökkää erotuksetta kaikkia ihmisryhmiä vastaan.

Erasmus puhui itse myöhemmin teoksestaan väheksyvästi. Huizingan mukaan hän piti sitä jopa niin arvottomana, ettei edes katsonut aiheelliseksi saattaa sitä julkisuuteen. Thomas More oli Huizingan mukaan pakottanut Erasmuksen kirjoittamaan Tyhmyyden ylistys valmiiksi. Eräänä syynä Erasmuksen väheksyvään suhtautumiseen menestyksekkäimpään teokseensa oli se, että se ei tuottanut hänelle pelkästään menestystä ja iloa. Etenkin kirkollisia virkoja ja järjestöjä koskevat luvut saivat aikalaisilta ankaraa kritiikkiä. Monet lukijat pitivät myös hänen Raamatun lauseilla leikittemistään liian uskallettuna. Erasmus joutui usein puolustamaan teostaan yrittäen saada moitiskelijat vakuuttuneiksi siitä, että Tyhmyyden ylistyksen ainoa tarkoitus oli johdattaa ihmiset hyveen tielle.

Enää myöhemmin Erasmus ei kirjoittanut Tyhmyyden ylistyksen kaltaista teosta, mutta esimerkiksi vuonna 1519 ensimmäisen kerran ilmestyneessä Colloquiassa on samanlaisia piirteitä. Vuoden 1526 Colloquian laitos sisältää pienen seurueen 21 pöytäkeskustelua kasvatuksesta, tavoista, antiikina ja oman ajan sivistyselämästä ja niin edelleen. Tyhmyyden ylityksestä ei välttämättä selviä Erasmuksen omat ihanteet, koska hän puhuu siinä naispuolisen Tyhmyyden suulla, Colloquiassa sen sijaan hän tuo omat ihanteensa korostetusti esille. Colloquian keskustelut synnyttivät paljon enemmän vihaa ja vastustusta kuin Tyhmyyden ylistys, sillä Erasmus kävi tällä kertaa myös elävien ihmisten, lähinnä katolisten teologien, kimppuun. Seurauksena oli, että Erasmusta alettiin syyttää luterilaisuudesta, vaikkei hän missään vaiheessa ryhtynyt avoimesti kannattamaan uskonpuhdistusta.

Huizingan mukaan Tyhmyyden ylistys ja Colloquia ovat Erasmuksen parhaat teokset, joissa "hän on säkenöivän älykkyytensä asein lumonnut ja vanginnut ihmismielet".


Ad fontes


Humanistien aatemaailmaan kuului erityisen tärkeänä seikkana vaatimus vanhimpien ja parhaiden lähteiden etsimisestä. Haluttiin päästä tekstien tutkimuksessa takaisin lähteille - ad fontes. Kirkon toimintakentässä tämä johti entistä suuremman kiinnostuksen viriämiseen alkukirkon historiaa kohtaan, ja yleistyvä Raamatun tutkiminen taas johti kysymään, oliko vuosisatojen ajan auktoriteettina pidetty latinankielisen Vulgatan teksti luotettava. 1400-luvulla tiedettiin jo yleisesti, että Uusi Testamentti oli alkujaan kirjoitettu kreikaksi, ja yhä useammat perehtyivät kreikan kieleen tämän kielen ja sillä kirjoitetun kirjallisuuden tuntemuksen laajetessa.

Erasmukseen teki suuren vaikutuksen Oxfordissa teologiaa opettanut John Colet, johon hän tutustui ensimmäisellä Englannin matkallaan vuosina 1499-1500. Colet ei osannut itse kreikkaa, mutta yritti siitä huolimatta tunkeutua Raamatun alkumerkitykseen ja hylkäsi myöhemmät selitysyritykset. Colet sai Erasmuksen suuntaamaan kiinnostuksensa aikaisempaa syvemmin raamatullisten tekstien tulkintaan, ja Coletin innostamana hän kirjoitti ensimmäiset teologiset tutkielmansa.

Englannin humanistit uskoivat, että pelastus voitiin saavuttaa vain tutkimalla perusteellisesti pyhiä kirjoituksia, ja tästä syystä oli ehdottoman välttämätöntä saada aikaan paras mahdollinen Raamatun teksti. Erasmus ryhtyi opiskelemaan kreikkaa monien muiden humanistien tavoin pystyäkseen saamaan selvää Uuden Testamentin kreikkalaisesta alkutekstistä.

Italiassa oli Laurentius Valla tehnyt Vulgataa koskevan filologisen tutkielman Annotationes in Novum Testamentum. Englantilaisten humanistien ohella sillä oli hyvin suuri merkitys Erasmuksen ryhtymiseen itse tutkimaan Uutta Testamenttia filologisesti. Merkittävä tapahtuma oli se, kun Erasmus löysi Vallan tutkielman käsikirjoituksen Louvainista ja painatti sen Pariisissa vuonna 1505 omalla esipuheella varustettuna. Tämän jälkeen Erasmus aloitti suurtyönsä, Uuden Testamentin kääntämisen latinaksi suoraan kreikan kielestä.

Johan Huizinga olettaa, että Erasmus suoritti käännöstyön toisen Englannin matkansa aikana vuosina 1505-06 John Coletin innostamana. Tulos poikkesi niin paljon Vulgatasta, että Erasmus joutui toteamaan, että hänen oli julkaistava kreikankielinenkin teksti selityksin varustettuna uutena painoksena. Vuoden 1516 alussa sitten lopulta ilmestyi Novum Instrumentum, joka sisälsi kreikankielisen Uuden Testamentin selityksineen sekä latinankielisen käännöksen.

Keski-Euroopan humanistit ottivat teoksen innostuneesti vastaan, mutta käännös ja Erasmuksen mielipiteet herättivät konservatiivisten teologien kritiikin. Erasmusta moitittiin siitä, että hän pelkkänä kielentutkijana uskalsi käydä käsiksi Raamatun tekstiin joidenkin aivan vähäisten virheiden ja epätasaisuuksien vuoksi. Erasmus vastasi Huizingan mukaan tähän, että "vähäpätöisyyksiä ne todella ovat, ei siitä epäilystä; mutta juuri näiden vähäpätöisyyksien takia useasti kompastelevat suurimmatkin teologit". Erasmus ihmetteli vastustajiaan, "jotka luulivat koko arvovaltansa romahtaneen heti kun hän oli saattanut Raamatun alkuperäiseen asuun ja tulkinnut sitä alkuperäisten lähteiden avulla".

Kritiikistä johtuen Erasmus valmisti vuonna 1518 Uuden Testamentin korjatun laitoksen, jota varten hän oli etukäteen pyytänyt Louvainin konservatiivisilta teologeilta ilmoitukset mahdollisesti työtä koskevista muistutuksista. Koska muistutuksia ei kuitenkaan tullut, julkaisi hän vuoden 1516 Uuden Testamentin käännöksen sellaisenaan. Lisäksi hän hankki uutta laitosta varten paavi Leo X:n suosituskirjelmän, mikä tuli olemaan vaikutusvaltainen ase kaikkia moittijoita vastaan.

Vaikka paavi onnitteli Erasmusta Uuden Testamentin käännöksestä, eivätkä konsrevatiiviset teologit esittäneet konkreettisia korjausehdotuksia siihen, niin konservatiivien hyökkäykset Erasmusta kohtaan alkoivat käydä yhä voimakkaammiksi. Erasmus itsekin ärsyyntyi vastustuksesta ja löi kiivaasti ja ilkeästi löylyä kiukaalle. Erasmusta alettiin mielipiteidensä vuoksi syyttää reformistiksi, vaikka hän pysyikin uskonpuhdistuksen ulkopuolella. Hänen käsityksensä kuitenkin poikkesivat puhdasoppisesta katolisuudesta.

Erasmuksen Uusi Testamentti oli pohjana Martti Lutherin valtavan suosion saaneelle vuonna 1522 ilmestyneelle saksankieliselle Uudelle Testamentille. Jo Martti Lutherin eläessä sitä myytiin 100 000 kappaletta.


Erasmus ja Luther


Saksalaiset protestantit pitivät Erasmusta henkisenä isänään ja odottivat hänen kannanmäärittelyään vuonna 1517 alkaneeseen uskonpuhdistukseen. Alunperin Erasmus oli Lutherin puolella ja hyväksyi suurimman osan hänen ajatuksistaan. Erasmus ei kuitenkaan halunnut katkaista siteitään kirkkoon, vaan ajoi sisältäpäin lähtevää uudistusta.Vuoden 1519 maaliskuussa Luther kääntyi ensimmäisen kerran henkilökohtaisesti Erasmuksen puoleen voittaakseen tämän puolelleen taistelussa katolisen kirkon vääryyksiä vastaan. Erasmus kuitenkin halusi säilyttää henkisen riippumattomuutensa ja tahtoi olla vain välittäjänä Lutherin ja kirkon välisessä kiistassa. Kun taistelut kävivät liian kiihkeiksi Erasmus vetäytyi vuonna 1521 Baseliin, jossa hän ryhtyi työskentelemään teostensa uusintapainosten valmistelussa, samalla hän saattoi välttyä ottamasta kantaa uskonpuhdistuksen puolesta tai sitä vastaan.

Erasmus olisi Huizingan mukaan jättänyt Lutherin rauhaan ja halusi pysytellä neutraalina koko tilanteessa, mutta häntä vaadittiin jatkuvasti kirjoittamaan Lutheria vastaan. Siihen saakka, kunnes hän tekisi selväksi välinsä Lutheriin, häntä pidettäisiin luterilaisena. Huizingan mukaan jyrkin hyökkäys Erasmusta vastaan tuli Sorbonnen syndikuksen Noël Bedier'n eli Bedan taholta. Vuonna 1522 alkanut riita Erasmuksen ja Bedan välillä johti siihen, että vuonna 1526 Sorbonne pakotettiin tuomitsemaan eräät Erasmuksen ajatukset kerettiläisiksi. Beda yritti vetää Erasmuksen mukaan siihen oikeudenkäyntiin, jonka kohteena oli näiden kerettiliäisiksi leimattujen ajatusten kääntäjä Louis de Berquin ja joka vihdoin päättyi siihen, että tämä poltettiin roviolla. Myös Erasmuksen aikaisempi kannattaja, Lutherin puolelle asettunut saksalainen ritari ja humanisti Ulrich von Hutten (1488-1523) hyökkäsi jyrkästi Erasmusta vastaan, koska tämä ei osannut päättää, kummalle puolelle uskonkiistassa asettuisi.

1520-luvun alkuvuosina Erasmusta painostettiin yhä voimakkaammin eri tahoilta toimimaan Lutheria vastaan. Huizingan elämäkertateoksessa mainitaan, että Englannin kuningas Henrik VIII, joka oli Erasmuksen henkilökohtainen ystävä, kehotti häntä Erasmuksen toisen vanhan ystävän Tunstallin välityksellä. Myös Saksin Yrjö ja jopa hänen entinen suojelijansa paavi Hadrianus VI pyysivät Erasmusta kirjoittamaan Lutheria vastaan.

Vuonna 1524 Erasmus päätti rikkoa julkisesti välinsä Lutheriin. Kirkon ulkoisista kysymyksistä hän oli pääosin samaa mieltä kuin Luther, mutta sisäisissä asioissa heillä oli erimielisyyksiä. Suurimmat kuilut heidän ajatustensa välillä vallitsivat "kysymyksessä uskon olemuksesta, hyvän ja ja pahan ongelmassa, velvollisuudesta ja pakosta, vapaudesta ja orjuudesta, Jumalasta ja ihmisestä".

Vuoden 1524 syyskuussa ilmestyi Erasmuksen teos De libero arbitrio diatribe, Tutkielma vapaasta tahdosta. Erasmuksen mukaan ihminen pystyi vapautumaan omin voimin synnistä ja tekemään parannuksen. Teoksessaan Erasmus esitti väitteen, että Raamattu opettaa, tiedemiehet vakuuttavat, filosofit todistavat ja ihmisjärki vahvistaa tahdon vapauden paikkansapitävyyden. Ellei tahdon vapautta tunnusteta, niin Erasmuksen mukaan ei myöskään Jumalan oikeudenmukaisuudella ja Jumalan laupeudella ole mielekästä sisältöä.

Luther oli kokenut vaikeita sielunkriisejä, joissa synnin tunto ja yksilön voimien riittämättömyys olivat olleet keskeisiä elämyksiä, ja hän piti Erasmuksen optimista käsitystä ihmisen mahdollisuuksista lähinnä Jumalan herjaamisena. Luther vastasi Erasmukselle kirjallaan sidotusta ratkaisuvallasta (De servo arbitrio). Luther hyväksyi teoksessaan äärimmäisen determismin sellaisenaan. Hän kirjoittaa, että Jumalalla on kaksi tahtoa, jotka eivät lankea yhteen ja että Jumala tuntee "ikuista vihaa ihmisiä kohtaan, ei ainoastaan heidän virheittensä ja syntiensä vuoksi, vaan vihaa, joka oli olemassa jo ennen maailman luomista". Inhimillisen tahdon asemasta Luther kirjoittaa vastauksessaan Erasmukselle (Gerholm-Magnusson, s. 250): "... inhimillisen tahdon asema on keskellä, juhtana. Jos Jumala istuu sen selkään, se tahtoo ja kulkee, kunne Jumala tahtoo... jos taas saatana istuu sen selkään, se tahtoo ja menee, minne saatana tahtoo. Sen omassa määräysvallassa ei ole rientäminen jommankumman ratsastajan luo tai niiden etsiminen; ratsastajat itse kiistelevät sen haltuunsaamisesta ja omistamisesta..."

Tämän kiistan johdosta Lutherin ja Erasmuksen välit katkesivat peruuttamattomasti. Erasmus tuli viimeisinä vuosinaan vanhoillisemmaksi ja kääntyi pakanuutta ja humanistien liioittelemaa klassisismia vastaan. Hänestä tuli myös jyrkkä luterilaisuuden vastustaja: "Kaikkialla missä luterilaisuus on vallalla kuihtuvat tieteet". Vuonna 1535 hän julkaisi viimeisen teoksensa Ecclesiastes, jossa hän selitti kaiken paranevan, kun evankeliumia saarnattaisiin ymmärrettävästi ja hienosti.

Egon Friedellin mukaan Lutherin ja hänen edeltäjiensä välillä oli sellainen ero, että hänen edeltäjänsä ainoastaan opettivat reformia, hän taas eli sen. Friedell lisää, että "Erasmus oli epäilemättä värikkäämpi, avarampi ja terävämpi henki, johdonmukaisempi, universaalimpi jopa rohkeampikin ajattelija; mutta hän olikin vain ajattelija. Luther oli suuri ihminen ja Erasmus vain suuri pää".

Erasmuksen vihamiesten kuoro ei missään vaiheessa kokonaan hiljentynyt. Erasmuksen syyksi pantiin koko uskonpuhdistus. Hän oli vihamiesten mielestä muninut munat, jotka Luther ja Zwingli olivat hautoneet. Huizinga kertoo, että Konstanzissa asui muuan tohtori, jonka seinällä riippui Erasmuksen kuva vain sen vuoksi, että hän aina ohikulkiessaan voisi siihen sylkeä.

Lokakuussa 1534 paavi Clemens VII:ttä seurasi paavin istuimella Paavali III, joka pian ryhtyi valmistelemaan kirkolliskokousta tarkoituksenaan kirkon eheytyksen aikaansaaminen. Valmisteluja varten otettiin yhteys oppineimpiin teologeihin. Myös Erasmus sai kutsun kokoukseen puolustamaan katolista uskoa. Kirkolliskokousta silmälläpitäen oli ollut puhetta Erasmuksen nimittämisestä kardinaaliksi, ja hänelle tarjottiin kirkollinen läänityskin. Erasmus kuitenkin kieltäytyi ottamasta tarjouksia vastaan. Hän oli jo vanha mies ja halusi kuolla riippumattomana.

Pohjoisitalialaisessa Trenton kaupungissa avattiin 13.12.1545 kirkkohistorian tärkeimpiin kuuluva kirkolliskokous, joka piti kolme pitkää istuntoa vuosien 1545 ja 1563 välillä. Katolinen kirkko muotoili tänä aikana lopullisesti opetuksensa jouduttuaan sekä katoliselta että protestanttiselta puolelta tulleiden hyökkäysten kohteeksi. Kirkko tunnusti välirikon protestanttien kanssa peruuttamattomaksi ja tukeutui konservatiiviseen ja skolastiseen oppiin. Trenton saavutuksiin kuuluivat myös vastauskonpuhdistuksen ohjelman laatiminen ja ennen kaikkea katolisuuden henkinen uudistaminen. Vuonna 1536 kuollutta Erasmus Rotterdamilaista Trenton kirkolliskokous kosketti sillä tavalla, että kaikki hänen teoksensa liitettiin tuolloin katolisen kirkon kiellettyjen kirjojen luetteloon, Index librorum prohibitorumiin.


Erasmuksen perintö jälkimaailmalle


Erasmus pyrki johdonmukaisesti koko elämänsä ajan pysyttelemään valtiollisten ja kirkollisten kiistojen ulkopuolella. Koska hän ei ottanut selvää kantaa protestanttisuuden ja katolisuuden välillä, molemmat osapuolet syyttivät häntä. Kuitenkin hänen jäämistään puolueettomaksi kirkon kiistassa voidaan pitää myös rohkeutena. Erasmus piti hyvin usein oman päänsä painostuksista huolimatta. Vaikka Erasmus katkaisikin suhteensa luterilaisuuteen, niin hänen humanistinen oppineisuutensa, innokas pyrkimyksensä kirkon uudistamiseen ja hänen kasvatuksellisia näkökohtia kohtaan osoittamansa mielenkiinto vaikuttivat pysyvästi uskonpuhdistukseen, ja sen ohella myös uudistuvaan katolisuuteen.

Erasmusta voidaan syyttää värittömästä puolueettomuudesta, mutta häntä voi myös pitää maailmanhistoriassa harvinaisena järjen ja suvaitsevaisuuden puolestapuhujana. Stewan Zweig pitää hänen humanististen ajatusten suoranaisina jatkajina ja levittäjinä myöhempinä aikoina sellaisia nimiä kuin Michel de Montaigne (1533-92), Baruch Spinoza (1632-77), Denis Diderot (1713-84), Francois Voltaire (1694-1778), Gotthold Ephraim Lessing (1729-81), Friedrich von Schiller (1759-1805), Immanuel Kant (1724-1804), Leo Tolstoi (1828-1910), Mohandas K. Gandhi (1869-1948) ja Romain Rolland (1866-1944). Pelkästään edellä oleva nimiluettelo osoittaa Erasmuksen suurta vaikutusta myöhäisemmän ajan humanistiseen ajatteluun.

Erasmus kirjoitti hyvin monenlaisista asioista. Voimakkaimmillaan hän eläessään vaikutti klassillisen sivistyksen ja raamatullisen ajattelutavan edistämiseen. Useissa teoksissaan hän julisti uskoa kasvatuksen ja edistyksen voimaan, hän uskoi ihmisluonnon hyvyyteen, rauhanrakkauden, hyvän tahdon ja sovinnollisuuden voimaan kristillisessä hengessä. Erasmuksen vaikutus omaan aikaansa oli niin suuri, että esimerkiksi J. M. Roberts kuvaa maailmanhistoriassaan sitä sanalla "erasmiaaninen", koska ei löydä sopivampaa ilmaisua.

Kasvatuksessa Erasmuksen vaikutus ulottui esimerkiksi käytöstapoihin. Eräs ensimmäisistä suomennetuista kirjoista oli hänen Burgundin herttuan poikaa Henrikiä varten kirjoitettu hyvän käytöksen oppikirja, Cullainen kiria (suom. ensimmäisen kerran 1665). Useat siinä esitetyt käyttäytymisohjeet ovat tänäkin päivänä käyttökelpoisia ja ajankohtaisia. Tässä muutama esimerkki Juhana Gezeliuksen käännöksestä vuodelta 1670 (Gezelius oli syntyperältään ruotsalainen ja hän oppi suomenkielen vasta toimiessaan Turun piispana. Tästä syystä hänen suomenkielessään näkyy paljon ruotsin vaikutusta):

Ilmavaivoista:

"On niitä jotca käskewät, että Poica kiinnilikistetyillä Peräpuolilla Watzan puhalluxen pidätäis; waan eij se seiso hywin, coscas sijwollisexi pydät näkyä itzelles Tautia tuotta. Jos saa wältä, niin hän tehkön sen yxinäns: jos eij: niin wanhan Sananlascun jälken Yskällä Watzan puhalluxen peittäkön. Mutoin, mixei he myös samalla waiwalla käske, ettei he Watzansakan tyhiennäis? sillä wiityttä Puhallusta on wahingollisembi, kuin Watzan Riettautta pidättä."
(s. 19)

Juomatavoista vierasten järjestämissä pidoissa:

"Alca Pito cohta juomitella, on Juopulallein Tapa, jotca juowat, eij että he janowat, mutta että heidän tapansa niin on. Eikä se asia ole ainoastans Tawoille sijwotoin, mutta myös wahingoitze Rumin terweyden. Eikä pidä myös juotaman cohta liemestä otetun särpimen jälken. Että Poica juo Pidosa usemmin cuin caxi eli enimmäxi colme kerta, eikä ole cunniallinen eikä terwellinen. Juocaan kerran, sitten cuin hän on rawittu toisesta hercusta, liiatengin cuiwasta. Sitten pidon lopulla, wähän rypäten, eij ahnesti laineten, eikä hewoisten äänellä. Sekä Wiina sekä Olut eij wähemin cuin Winacan juowuttawainen, niin cuin se poicain terweyden wahingoidze, niin myös hywät tawat turmele. Sille palawalle iälle sopi wesi, eli jos eij sitä kärsi maanpaican tapa, eli muu jocu syy, nijn hän mahta brucata nöyrä olutta, eli eij poltawata Wiina, ja wedellä sacoitettua. Muutoin niitä jotca mielelläns Wiina juowat, nämä Palcat seurawat: ruostunet Hambaat, rippuwaiset Posket, punaiset Silmät,hämmästywäinen Mieli, lyhykäisest sanottu: Wanhuus ennen wanhuden aicaa."
(s. 28-29)

Puhumisesta toisen kanssa:

"Tawatoin on heitellä Käsiwarsians, leikitä Sormillans, hoiperrella Jaloillans: Lyhykäisest: eij kielellä mutta coco Ruumiilla puhua, joca sanotan Turturduwain eli Wästäräckein tawaxi, eikä paljon puutu Harackain tawasta. Ääni olcon suloinen ja hiljainen, eij huutawainen, joca on Peldomiesten, eikä nijn matala ettei se tule sen Corwin jolles puhut. Puhu eij pidä oleman nopia, eli mielen edelle ennättäwä, mutta selkiä: tämä myös sitä luonnollista ängyttämistä, josei järki pois ota, tosin paljon huojenda, sillä nopia puhe monelle sen wian saatta, jota eij luondo ole andanut."
(s. 41)

Erasmuksen toiminnan johdonmukaisuudesta kertoo hänen jälkisäädöksensä. Hänen perillisensä oli Bonifacius Amerbach, ja Johannes Frobenin kirjapainon johtajat Hieronymus Froben ja Nikolaus Episcopius olivat hänen testamenttinsa toimeenpanijoita. Jokainen hänen vielä elossa ollut ystävänsä sai osansa niistä kalleuksista, jotka kertoivat hänen suhteistaan ruhtinaisiin ja mahtimiehiin, ensi sijassa Ludwig Ber ja Beatus Rhenanus. Hän muisti testamentissaan myös köyhiä ja sairaita sekä avioliittoon astuvia nuoria tyttöjä ja hyvätapaisia nuorukaisia. Tämän hyväntekeväisyyden käytännöt järjestelyt Erasmus uskoi Amerbachille.

Erasmus muutti työnsä, kirjoittamisen, vuoksi paikasta toiseen useasti lähinnä kirjapainojen läheisyyteen. Erasmus puhui kansainvälistä kieltä, latinaa. Hän liikkui sulavasti ylhäisimmissäkin piireissä. Hän halusi oikeudenmukaisuutta ja kansakuntien yhdistymistä yhteiseksi kulttuuriseksi alueeksi. Näin ollen Erasmusta voidaan pitää yhtenä ensimmäisistä yhtenäisen Euroopan asian ajajana.

Huizinga sanoo, että "ainoankaan toisen humanistin teoksissa ei ollut sellaista sisällön runsautta kuin Erasmuksen. Millaista elämänviisautta, millaista siveysoppia, kaikki antiikin kiistattomien kirjailijain vahvistamana, kaikki ilmaistuna kauniissa ja keveässä muodossa, jonka salaisuuden Erasmus tunsi". Huizinga myöntää, että Erasmuksen heikkous piili myös tässä samassa antiikin kirjailijoiden ylistämisessä ja jäljentämisessä. Erasmus oppilaineen loi kuvitellun maailman klassillisin vuorosanoin ja klassillisin elein esitellen teoksissaan tuntemattomia antiikin hahmoja ja antiikin yhteiskuntaa käsitteleviä ykstyiskohtia, joilla ei ollut mitään kosketusta 1500-luvun alun yhteiskuntaelämään. Huizinga jatkaa, että ilman latinan taitoaan Erasmus ei olisi milloinkaan voinut saavuttaa maailmanmainettaan. Huizinga kuitenkin herkuttelee ajatuksella, millaisia Erasmuksen teokset olisivat olleet, jos hän olisi kyennyt kirjoittamaan äidinkielellään hollannilla.

Vaikka Erasmusta voidaan pitää häviäjänä todellisen maailman asioissa ja vaikka kaikki hänen ajatuksensa eivät tule koskaan toteutumaan, niin niitä ei voida pitää hävinneinä tai arvottomina. Stefan Zweig korostaa, ettei ole hengen maailmassa ole tärkeää humanististen ajatusten läpilyöminen tai niiden vaikuttaminen poliittisiin asioihin. Tärkeintä on ajatus ihmisyyden humanisoinnista sekä järjen ja oikeuden voitto kärsimyksistä.


Lähdeluettelo


Alkuperäiskirjallisuus

Erasmus Rotterdamilainen: Cullainen kiria / Nuorucaisten Tapain sijwollisudest. Suom. Juhana Gezelius. Näköispainos vuoden 1670 painoksesta. Lion Club Meilahti, Helsinki 1961.

Erasmus Rotterdamilainen: Tyhmyyden ylistys. Suom. Kauko Kare. 3. painos. Karisto Oy, Hämeenlinna 1997.

Muu kirjallisuus


Friedell, Egon: Uuden ajan kulttuurihistoria 1. Johdanto, renessanssi ja uskonpuhdistus. Suom. Erik Ahlman. 6. painos. Werner Söderström Osakeyhtiö, Juva 1989.

Frisch, Hartvig: Euroopan kulttuurihistoria 3. Renessanssista itsevaltiuden kauden loppuun. Suom. Katri Ingman-Palola. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo 1963.

Gerholm, Tor Ragnar - Magnusson, Sigvard: Ajatus, aate ja yhteiskunta. Länsimaisten aatteiden ja tieteitten, poliittisten ja yhteiskunnallisten järjestelmien vuorovaikutus antiikista nykyaikaan. Suom. Kai Kaila. 2. painos. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo 1983.

Huizinga, J.: Erasmus. Suom. Eino E. Suolahti. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo 1953.

Kaartinen, Marjo: Hirveä hidalgo & Amerikan peruna. Uuden ajan alun Euroopan kulttuurihistoriaa. Turun yliopiston täydennyskeskuksen julkaisuja A: 24. Turku 1994.

Kjersgaard, Erik - Dahlerud, Troels: Myöhäiskeskiaika ja renessanssi. Otavan suuri maailmanhistoria 9. Suom. Heikki Eskelinen. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki 1984.

Laaksonen, Hannu: Myöhäiskeskiaika ja renessanssi. - Maailman historian pikkujättiläinen. Päätoim. Seppo Zetterberg. 4. painos. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo 1993. s. 302-365.

Mikkeli, Heikki: Euroopan idea. Eurooppa-aatteen ja eurooppalaisuuden pitkä historia. Suomen Historiallinen Seura, Helsinki 1994.

Roberts, J. M.: The Pelican History of the World. Revisited edition. Pelican Books, London 1988.

Zweig, Stefan: Erasmus av Rotterdam. Översättning av Erland Rådberg. Albert Bonniers Förlag, Stockholm 1935.

©Internetix/Heikki Myyryläinen