3.6.3 Lönnrotin sanakirja (1880)

Suomen kielen sanakirjojen historian merkkitapaus oli Suomalais-Ruotsalainen sanakirja, jonka Elias Lönnrot avustajineen toimitti julkisuuteen vihkoina vuosien 1866–1880 kuluessa. Sanakirjan laajuus vastaa Nykysuomen sanakirjaa (1951–1961), sillä hakusanoja on noin 200 000. Lönnrotin sanakirjaa on käytetty pitkälle 1900-luvun puolelle yleiskielen sanakirjana, vaikka se sisältää jo omana aikanaan vanhentunutta sanastoa ja tekijöiden itse muodostamaa ainesta.

Johdosten runsaus

Erään otostutkimuksen mukaan Lönnrotin sanakirjassa on perussanoja n. 8 %, yhdyssanoja n. 20 % ja johdoksia peräti 72 % (Nykysuomen sanakirjan vastaavat luvut ovat 8,6 %, 64,8 % ja 26,6 %). Lönnrotin aikana uusia sanoja tarvittiin tuhatmäärin, kun suomesta kehitettiin sivistyskieltä, ja johtaminen oli ahkerasti käytetty sanojen sepityskeino. Sanakirjoihinkin sepitettiin uudissanastoa eikä tyydytty pelkästään siihen, mitä kielessä jo oli.

Nykyään sanakirjoihin kelpuutetaan vain kieliyhteisön hyväksymiä, todella käytössä olevia lekseemejä. Tällä linjalla oli jo Lönnrotin aikalainen ja hänen varjoonsa jäänyt Ferdinand Ahlman, jonka suomen ja ruotsin väliset sanakirjat (1865–1885) heijastavat oman aikansa kirjasuomen sanastoa realistisemmin kuin Lönnrotin suursanakirja.

Tekstinäytteen hakusanat

Merkityt sanat löytyvät myös Nykysuomen sanakirjasta (1951–1961).

Miespuoli, -puolen
– Miespuolinen
Miessut..., miessyt
Miessyöjä
Miessyöjäkansa
Miestappo, -tapon
Miesteleminen
Miestellä
Miestensyöjä
Miestuten
Miestuuma
Miestyminen – Miestywä
– Miestywäinen
Miestytellä
Miestyttäminen – Miestyttäwä
Miestyttää – Miestytys
– Miestytyttää
Miestyä
Miestäminen – Miestäwä
Miestää
Mieswoima
Mieswoipa, -woiwan
Mieswäki, -wäen



© Internetix / Erkki Savolainen 1998