Tämä materiaali on arkistoitu. Sisältöä ei enää päivitetä. Kaikki sisältö ei välttämättä ole saatavilla.

Kirjallisuushistorian tyylikaudet


Antiikki 800 ekr- 400 jkr


Länsimaisen kirjallisuuden historia alkaa antiikin Kreikasta, jonka kulttuuria kehitettiin eteenpäin antiikin Roomassa. Kirjallisuuden lajien jaottelu epiikkaan eli kertomakirjallisuuteen, lyriikkaan eli runouteen ja draamaan eli näytelmään on antiikista peräisin. Myös monella klassisen kirjallisuuden teemalla kuten Odysseuksen tarulla ja Oidipus-myytillä on alkuperänsä antiikissa.


Keskiaika 500-1400-l


Varhaiskeskiajan eurooppalainen kirjallisuus on lähinnä katolisen kirkon latinankielisiin teksteihin ja toisaalta kansanrunouteen liittyvää. Germaanisen kultturin sankarirunoudesta hyvinä esimerkkeinä ovat Nibelungein laulu ja vain fragmentteina säilynyt Hildebrandin laulu. Muita kansanrunouseepoksia ovat englantilainen Beowulf ja ranskalainen Rolandin laulu. Tärkeimpiä keskiajan nimeltä tunnettuja kirjailjoita ovat italialaiset Dante Alighieri, Giovanni Boccaccio ja Francesco Decamerone.


Renessanssi 1400-l


Länsimainen romaani on peräisin renessanssin ajalta. Ritari- ja paimenromaanit olivat aikansa bestsellereitä. Renessanssin piirteisiin kuuluvat vaikutteiden etsiminen antiikista, humanismi, ja yksilöllisyys. Cervantes ja Shakespeare kuuluvat renessanssin merkittävimpiin kirjailijoihin, yksittäisistä teoksista tärkeimpiä on Boccacion Decamerone on tärkeimpiä.


Valistus 1700-l


Valistuksen kirjallisuus syntyi uuden lukijakunnan, porvariston, tarpeisiin. Tyypillinen romaani on muodoltaan yksilöllisen romaanihenkilön elämäkerta - kehityskertomus joka kuvaa yrittämisen ja yksilön mahdollisuuksien lisääntymistä yhteiskunnassa joka on jossain määrin vapautunut luokkasidonnaisuudesta.

Defoen Robinson Crusoe peilaa länsimaisen ihmisen pyrkimystä tuoda mukanaan oma järjestyksensä ja rationaalisuutensa uusia seutuja valloittaessaan.


Romantiikka 1800-l alku


Romantiikka korostaa yksilöllisen taiteilijan luovaa panosta. Pyrkimyksenä on hakeutua eksoottiseen ja etäiseen. Kaukaiset paikat ja yliluonnolliset tapahtumat sekä symbolismi ja metafyysinen järkiajattelun vastainen maailmankuva ovat romantiikalle ominaisia piirteitä.

Osa Johann Wolfgang von Goethen tuotannosta ja Jane Austen kuuluvat romantiikan piiriin. Mary Shelley ja Edgar Allan Poe edustavat kauhuromantiikkaa.


Realismi 1800-l loppu


Yhteiskunnallisen todellisuuden kuvaaminen ja sosiaalisten epäkohtien esiin nostaminen ovat realismin päämääränä. Realistisen taiteen päämääränä oli oman aikakauden todellisuuden objektiivinen esittäminen.

Realismi voidaan asettaa vastakkain sitä edeltävän tyylin, romantiikan, ja sen maailmankavan kanssa. Gustave Flaubert, Emile Zola, Leo Tolstoi ja Feodor Dostojevski kuuluvat merkittäviin realisteihin.


Modernismi 1900-l alku


Modernismi pyrkii psykologiseen realismiin. Kaikkitietävä kertoja on hylätty eikä tekstissä enää pyritä objektiivisuuden vaikutelmaan vaan kertojan näkökulman ja sisäisen monologin käyttämisen myötä kuvaus on subjektiivista. Modernisteista erityisesti Marcel Proust, James Joyce ja Virginia Woolf ovat käyttäneet henkilön sisäistä maailmaa kuvaavaa tajunnanvirtatekniikkaa romaaneissaan.

Muita merkittäviä modernisteja ovat mm. Franz Kafka, T.S. Eliot, ja Thomas Mann.

Modernism in literature


Postmodernismi 1900-l loppu


Postmodernismin eräiksi piirteiksi on esitetty hajanaisuutta, kerronnan läpinäkyvyyttä, subjektin katoamista, ja vähemmistön ääntä. Keskeisiä piirteitä on kerronnan metafiktiivisyys eli tietoisuus omasta tekstiluonteestaan: romaanihenkilö saattaa tietää olevansa hahmo kertomuksen sivuilla. Postmodernismiin kuuluvat oleellisesti fantasia, ironia ja parodia sekä eri tyylilajien tai korkea- ja populaarikulttuurin estoton sekoittaminen. Juuri siksi monet vakavat ja vaikeat teokset ovat pohjimmiltaan hauskoja ja viihdyttäviäkin.

Yhteiskunnalllisen tutkimuksen ja filosofian teoriat ovat kehittyneet kohti suuntaa jonka mukaan ns. suuret kertomukset eivät enää päde jälkiteollisessa yhteiskunnassa, vaan maailma muodostuu hajanaisista ja pirstaleisista erillisistä osasista. Kaaosteoria on siirtynyt kirjallisuuteen. Postmodernismi kieltää tapahtumien rationaalisuuden ja historiallisuuden.

Vaikeaselkoisia postmodernisteja edustaa Thomas Pynchon jonka teoksia sanotaan luettavan enimmäkseen yliopistojen tutkimusseminaareissa. Postmodernisteihin lasketaan kuitenkin myös lukevan yleisön suosikit Kurt Vonnegut, Italo Calvino, Umberto Eco ja Salman Rushdie.

©Internetix / Petteri Aranne 1997