3.3.1.3 Modus eli tapaluokka


Modus ilmaisee puhujan suhtautumista siihen, mitä hän sanoo. Muoto-opillisesti verbimoduksia on suomessa neljä. Muilla paitsi indikatiivilla on omat tunnuksensa. Potentiaalin tunnus on -ne-, konditionaalin tunnus -isi-. Imperatiivin tunnus on monimuotoinen. Esim.

INDIKATIIVI sanon
POTENTIAALI sanonen
KONDITIONAALI sanoisin
IMPERATIIVI sano, sanokaa ym.


Indikatiivi


Indikatiivi on yleismodus. Se esittää tekemisen semmoisenaan, todellisena, ellei lauseyhteys osoita sitä muunlaiseksi. Koska indikatiivi on tunnukseton perusmodus, siinä ovat käytössä kaikki aikaluokat: preesens, imperfekti, perfekti ja pluskvamperfekti. (Ks. esimerkkejä indikatiivin eri tempuksista.)


Potentiaali


Potentiaali esittää tekemisen mahdollisena tai todennäköisenä. Potentiaalin tunnus on -ne-. Tunnus liittyy konsonanttivartaloon, jos verbi on kaksivartaloinen; s:n, l:n ja r:n perässä tunnus assimiloituu. Esimerkkejä:

Vieras saapunee tänään.
Ottanette muutoksen huomioon.
Tehnemme näin.
Öljyn hinta noussee pian.
Asia tullee pian esille.

Aikamuodoista potentiaalissa on käytössä vain preesens ja perfekti. Olla-apuverbin potentiaali muodostetaan lie-vartalosta (olla-verbin passiivin potentiaalin preesens on kuitenkin oltaneen), esim.

lienen ottanut
lienet sanonut
lienee tehty

Potentiaali on varsin harvinainen modus. Sitä käytetään lähes pelkästään kirjoitetussa yleiskielessä. Monesti potentiaali korvataan taitaa-verbillä ynnä infinitiivillä. Myös adverbit ehkä, kai yms. yhdessä indikatiivin kanssa korvaavat potentiaalin. Esim.

Hän lienee sairas.
Vrt. Hän taitaa olla ~ ehkä (kai, luultavasti) on sairas.

Konditionaali


Konditionaali ilmaisee tekemisen epävarmana tai ehdollisena. Tunnus on -isi-, ja se aiheuttaa eräitä vokaalivaihteluita verbivartalon loppuun. Konditionaalia käytetään varsinkin ehtoa ilmaisevissa jos-lauseissa, esim.

Jos vesi olisi lämmintä, saisit uida.
Tulisivatko he, jos pyytäisimme?

Konditionaali ilmaisee usein myös kohteliasta pyyntöä tai kysymystä (myös halua, toivomusta, suostuttelua tai epäilyä). Esim.

Joisin mielelläni kahvia.
Kaataisitteko lisää teetä?
Kysyisin, onko teillä — —.

Preesensin lisäksi on myös konditionaalin perfekti, jossa tunnus liittyy apuverbiin, esim.

olisin ottanut
olisitte sanoneet
olisi tehty


Imperatiivi


Imperatiivilla ilmaistaan käskyjä, kehotuksia ja toivomuksia. Yksikön 1. persoonassa imperatiivia ei ole. Yksikön 2. persoonassa tunnusta edustaa pelkkä jäännöslopuke (merkitty tässä x:llä: sanox). Muissa persoonissa tunnukset ja persoonapäätteet ovat sulautuneet yhteen, esim.



Jos verbillä on konsonanttivartalo, päätteet liittyvät siihen (men+köön jne.). Muodoista yksikön ja monikon 2. persoona ovat tavallisimmat; 3. persoonan muotoja käytetään lähinnä kirjakielessä. Imperatiivin monikon 1. persoonan asemesta käytetään yleiskielessäkin tavallisesti passiivin preesensiä, esim.

Lähdetään syömään!

Esimerkkejä imperatiivin käytöstä (huom. päätteettömät akkusatiiviobjektit):

Anna minulle kuppi (obj.) kahvia.
Lukekaa läksy (obj.) kunnolla!
Juokaamme ystävän malja (obj.)!
Onneksi olkoon!
Tulkoot he tänne.

Imperatiivia käytetään normaalisti vain preesensissä. Imperatiivin perfekti esiintyy vain seuraavanlaisissa "inttävissä" merkityksissä:

Olkoon vain sanonut niin, mutta minä en usko!

© Internetix / Erkki Savolainen 1998