2.8 Vokaalisointu
Vokaalisointu eli vokaaliharmonia kuuluu suomen kielen luonteenomaisiin piirteisiin. Suomen <vokaalit jakautuvat käyttönsä puolesta seuraavalla tavalla kolmeen ryhmään: 
Periaatteessa suomen sanat ovat joko takavokaalisia tai etuvokaalisia. Kun sana on yhdistämätön ja suomeen täysin sopeutunut, siinä ei voi olla samalla kertaa takavokaalia ja etuvokaaleista ä:tä, ö:tä tai y:tä. Etuvokaalit i ja e ovat sikäli neutraaleja, että ne voivat yhdistyä kummankin ryhmän vokaaleihin, siis myös takavokaaleihin, esim. sisar, velka.
Monet vierasperäiset lainasanat ovat ristiriidassa vokaalisointusäännön kanssa ja tuottavat siksi suomalaisille hankaluuksia puheessa ja kirjoituksessa, esim.
analysoida, Assyria, Babylonia, hypnoosi, konduktööri, olympia, pastöroida, polyyppi, pyjama, pyramidi, pyromaani, styroksi
Vokaalisoinnusta on myös seurauksena, että monet suomen muoto-opilliset päätteet esiintyvät kahdenlaisina, takavokaalisina ja etuvokaalisina, esim.
maa+ta ~ pää+tä
kalle+us ~ keve+ys
poika+ko ~ tyttö+kö
Äidinkielen opetus
Vokaalisoinnun tehtävänä on suomessa sanakoheesion korostaminen. Vokaalisointu sitoo yhteen sananmuodon vokaalit ja osoittaa eräissä tapauksissa myös rajakohtia.Suomalaisten on usein vaikea ääntää vieraita sanoja, jotka eivät ole vokaalisoinnun mukaisia. Siksi koulussa on syytä harjoitella sanomaan ääneen sellaisia sanoja, joissa ei ole vokaalisointua. Tällaisia ovat edellä olleiden lisäksi esim.
dynamiitti, hyeena, jury, psykologia, trotyyli, vampyyri
© Internetix / Erkki Savolainen 1998