2.7 Paino ja sävelkulku

Sanapaino koskee sanan tavujen keskinäisiä painosuhteita: toiset tavut ääntyvät voimakkaampina kuin toiset, esim. kir-ja. Tällöin on erotettavissa pääpaino, sivupaino ja painottomuus.

Lausepaino tarkoittaa lauseen sanojen keskinäisiä painosuhteita: toiset sanat ääntyvät lauseessa voimakkaammin kuin toiset, esim. Luen kirjaa.

Intonaatio tarkoitta puheen sävelkorkeuden vaihtelua.

Sanapaino

Suomen kielen sanapaino on kiinteä siten, että pääpaino on normaalisti sanan ensi tavulla ja sivupaino, mikäli sana on vähintään nelitavuinen, kolmannella ja siitä lukien aina joka toisella tavulla. Sanan toinen ja viimeinen tavu ovat yleensä painottomia. Esim.

sói-tan-nòl-li-sès-ti

Sivupaino voi osua neljännellekin tavulle, jos kolmas tavu on lyhyt ja neljäs tavu pitkä, esim.

rá-sit-ta-màt-to-màs-sa

Kaksiosaisissa yhdyssanoissa voimakas sivupaino on jälkimmäisen yhdysosan alussa riippumatta siitä, kuinka mones tavu se on sanassa, esim.

láu-an-tai-sèu-ra

Lausepaino

Lausepaino ei ole samalla tavalla automaattinen kuin sanapaino, vaan lauseen sisältöä voidaan muunnella ääntämällä sanat eri tavoin. Esim. lauseessa Poika luki kirjaa voidaan mikä tahansa kolmesta sanasta ääntää selvästi muita sanoja voimakkaampana:

Poika luki kirjaa. (ei joku muu)
Poika luki kirjaa. (ei esim. repinyt)
Poika luki kirjaa. (ei jotakin muuta)

Sävelkulku

Sävelkulku eli intonaatio tarkoittaa puheen sävelkorkeuden vaihtelua. Vaihtelu riippuu äänihuulten värähtelynopeuden muutoksista. Kuten painoa myös intonaatiota on kahta lajia: lauseintonaatio ja sanaintonaatio.

Suomessa painolliset tavut ja sanat ovat yleensä säveltasoltaan korkeampia. Sävelkorkeus onkin meillä tärkeä painollisuuden merkki.

Suomen lauseintonaatio on yleensä laskeva, mutta lauseen lopussa olevan sanan ensimmäinen tavu voidaan silti ääntää nousevalla intonaatiolla ilman että sana saisi voimakkaan painotuksen. Siinä kohdassa ilmaistaan lauseen keskeinen uusi informaatio. Seuraavissa esimerkeissä (Karlsson 1983b) käyrät osoittavat sävelkulkua:



Kun sanalle halutaan antaa erityisen voimakas painotus, tämä tehdään intonaation avulla. Usein tällainen sana vielä siirretään lauseen alkuun:

Äidinkielen opetus

Puheessa tavattava sanapainojen ja lausepainojen vaihtelu on yksi puheen rytmin ilmenemismuoto. Puheen rytmin tunnistaminen on lukemaan ja kirjoittamaan oppimisen kannalta keskeinen taito. Painollisten tavujen sijoittuminen ilmaisuun paljastaa kuulijalle sanojen rajakohdat, ja eri voimakkuudella lausuttujen tavujen vaihtelu osoittaa sanan tavujen rajakohdat.

Sävelkorkeuden kokonaisvaihtelua sanotaan äänialaksi. Suomen puhujien ääniala on jonkin verran suppeampi kuin indoeurooppalaisten kielten puhujien ääniala. Siksi jyrkästi laskevat ja nousevat sävelkulut ovat suomalaisille vaikeimmin omaksuttavia vieraiden kielten piirteitä. Äänialan säästeliäs käyttö on meillä yhteydessä kieliopin eriytymiseen. Vieraita kieliä puhuessaan suomalaiset mielellään pitävät taukoja sanarajojen kohdalla, ja tästä aiheutuu puheeseen katkonaisuutta.

Vaikka lapset hallitsevat omassa puheessaan painon ja sävelkulun, silti oppilaat lukiessaan tekstiä ääneen lukevat usein mekaanisesti, sisältöä ajattelematta ja ymmärtämättä. Siksi oppilaita on ohjattava lukemaan sisältökokonaisuuksia ja ikään kuin puhuen.

Harjoitustehtäviä

Merkitse seuraavien sanojen painotus samaan tapaan kuin edellä olevissa esimerkeissä.

Normaalissa puheessa pääpaino on aina sanan ensimmäisellä tavulla. Sivupaino on tavallisesti kolmannella tai neljännellä ja siitä lukien aina joka toisella tavulla. Toinen ja viimeinen tavu ovat yleensä painottomia. Yhdyssanoissa voimakas sivupaino on jälkimmäisen yhdysosan alussa.

© Internetix / Erkki Savolainen 1998