Pedagogisen kieliopin perusteita
Koulussa kielitiedon opetusta on vanhastaan sanottu koulukieliopiksi. Opetusministeriön asettama kielioppityöryhmä käytti mietinnössään nimitystä pedagoginen kielioppi (Kieli ja sen kieliopit 1994). Tieteellinenkään kielioppi ei ole kaiken kattava selvitys kielestä. Siksi koulussa opetettavalta kieliopilta ei voi vaatia, että se kuvaisi kielen rakenteita tyhjentävästi.
Kieliopin opetuksella pyritään antamaan oppilaille välineitä kielen ilmiöiden erittelemiseen. Kielitiedon pitäisi edistää myös kielenkäytön taitoja, mutta kielioppia ei pidä alistaa yksipuolisesti vain oikeakielisyyden ja vieraiden kielten opetuksen palveluun. Yleiskieltä ja kirjakielen normeja täytyy varta vasten opettaa, mutta opetuksen tulee lähteä oppilaiden omasta kielestä.
Ala-asteella on erityisen tärkeää arkikielen käsitteiden suhteuttaminen kieliopillisiin käsitteisiin. Yläasteella ja lukiossa oppiaineksen valintaan vaikuttavat myös yleissivistävät näkökohdat. Lukiossa kieltä voidaan lähestyä jo teoreettisemmin.
Kyllikki ja Aarni Penttilän Pieni sanaseppä (1952) oli tarkoitettu kansakoulun ensimmäiseksi kieliopiksi.
Kieliopillisten määritelmien "vuotamista" on yleensä pidetty uhkana johdonmukaiselle opettamiselle. Kuitenkin epätyypilliset tapaukset ja ristiriidat tarjoavat oikein oivallettuina erinomaisen lähtökohdan tutkivalle opetuskeskustelulle. Opettajan on kuitenkin tunnettava hyvin kieliopin perusteet. Käsitteiden harkittu väljentäminen helpottaa kieliopin perusteiden oppimista ja lähentää suomen kielioppia muiden koulussa luettavien kielten kielioppeihin.
Tämä opintokokonaisuus pohjautuu Joensuun yliopiston Savonlinnan opettajankoulutuslaitoksen äidinkielen perusopintoihin kuuluvaan pedagogisen kieliopin perusteiden kurssiin. Kurssin tavoitteena on nykysuomen opetuksessa ja kuvauksessa tarvittava äänne-, muoto- ja lauserakenteen tuntemus.
© Internetix / Erkki Savolainen 1998