6.8 Sanajärjestys


Sanajärjestys on yksi keino osoittaa kieliopillisia suhteita. Kielet vaihtelevat suuresti sen mukaan, miten kiinteä niiden sanajärjestys on. Nyrkkisääntö on, että mitä enemmän kielessä on kieliopillisia morfeemeja, kuten suomessa sijapäätteitä, sitä vapaampi on sanajärjestys (Karlsson 1994).


Sanajärjestyksen tehtävät


Suomen sanajärjestystä luonnehditaan yleensä vapaaksi. Tällöin tarkoitetaan sitä, että suomessa sanajärjestystä ei juuri tarvita kieliopillisten suhteiden ilmaisemiseen. Suomen kielessä esimerkiksi subjektin ja objektin ero osoitetaan sijapäätteillä. Tällöin sanajärjestyksen muuttuminen ei yleensä muuta lauseenjäsenasemaa. Englannissa vastaavan lauseen sanajärjestyksen muuttaminen johtaa vääjäämättä myös lauseenjäsenaseman vaihtumiseen; esim.

Suomen kielessä: Ville (subj.) löi Jussia (obj.).
Englannin kielessä: Bill (subj.) hit John (obj.).
Suomen kielessä: Jussia (obj.) löi Ville (subj.).
Englannin kielessä: John (subj.) hit Bill (obj.).

Suomessa sanajärjestyksellä on tärkeä tehtävä tuttuuden ja uutuuden ilmaisemisessa. Tekstin informaatiorakenteen eli tematiikan yleinen pyrkimys on, että tuttuihin tarkoitteisiin viittaavat lauseenjäsenet sijoittuvat lauseen alkuun ja uusiin tarkoitteisiin viittaavat lauseenjäsenet lauseen loppuun. Esim.

Taulu on seinällä. (tuttu tarkoite)
Seinällä on taulu. (uusi tarkoite)

Erityisen painokkaat jäsenet sijoitetaan lauseen alkuun esimerkiksi silloin, kun korjataan aiemmin esitettyjä virheellisiä väittämiä. Tällöin on kyse korostamisesta eli fokusoinnista (Hakulinen & Karlsson 1979.) Objekti ja verbi fokusoidaan suomessa siten, että ne siirretään lauseen alkuun; esim.

Kahvia Pekka juo.
Juo Pekka kahvia.

Subjektia ei voida siirtää enää alummaksi. Sen sijaan siirretään verbi lauseen loppuun, jolloin saadaan subjektikin fokusoiduksi. Fokusoiduille jäsenille on ominaista lisäksi voimakas paino ja korostuneesti nouseva-laskeva intonaatio. Esim.

Pekka kahvia juo.


Suora ja käänteinen sanajärjestys


Kun subjekti edeltää verbiä, puhutaan suorasta sanajärjestyksestä. Vastaavasti verbin edeltäessä subjektia puhutaan käänteisestä sanajärjestyksestä eli inversiosta. Subjektin ja predikaatin järjestystä on käsitelty paljon myös oikeakielisyyskysymyksenä. Seuraavat esimerkit ja ohjeet on mukaillen lainattu Itkosen (1992) Kielioppaasta ja Ikolan (1992) Nykysuomen käsikirjasta.


Verbin määritteellä alkavat lauseet

Suora sanajärjestys on suomessa normaali, kun subjekti on suhteellisen lyhyt ja painoton, esim.

Posiolta retkeläiset (subj.) jatkoivat (pred.) matkaansa Kuusamoon. Siellä he (subj.) tutustuivat (pred.) mm. Rukavaaraan ja Kiutakönkääseen.

Kun subjekti on painollinen, sanajärjestys on käänteinen, esim.

Kiutakönkäältä poikkesivat (pred.) useat mukanaolijat (subj.) katsomaan Ristikalliota.

Aiemmin käänteistä sanajärjestystä noudatettiin kirjakielessä ruotsin mallin mukaan maneerimaisesti subjektin painottomuudesta piittaamatta, esim. "Pian ehdotti hän, että menisimme ulos." Ruotsin väitelauseissa ei finiittiverbin edellä voi olla kuin yksi nominilauseke. Jos lauseen alkuun sijoitetaan adverbiaali, täytyy subjekti siirtää finiittiverbin jälkeen, esim.

Han kom igår. (suora sanajärjestys)
Igår kom han. (käänteinen sanajärjestys)

Sittemmin on epäluonteva suora sanajärjestys pyrkinyt yleistymään, mikä johtunee erityisesti englannin kielen vaikutuksesta. Englannissa on kieliopillistunut sanajärjestys: lausekkeiden järjestys osoittaa, mikä tehtävä lausekkeilla on lauseessa. Esimerkiksi subjektin ja objektin ero tehdään sanajärjestyksen avulla (ks. edeltä Bill hit John; John hit Bill.)

Kun subjekti on painollinen ja uutena esitettävä, tuntuu käänteinen sanajärjestys suomessa paremmalta vaihtoehdolta, esim.

"Kaksi viikkoa sitten suuttunut väkijoukko poltti poliisiaseman Varsovassa."
Par. Kaksi viikkoa sitten poltti suuttunut väkijoukko poliisiaseman – – .


Jälkilauseet

Suoran ja epäsuoran sanajärjestyksen erityistapaus on virketyyppi, jossa lauseenalkuisena määritteenä on sivulause. Suora sanajärjestys on luonteva esim. seuraavassa jälkilauseessa:

Koska tapahtumat ovat vielä tuoreessa muistissa, kirja (subj.) tuntuu (pred.) kiintoisalta.

Toisaalta käänteinen sanajärjestys tuntuu asianmukaiselta seuraavanlaisessa jälkilauseessa, jossa subjekti on painollinen ja uutena esitettävä:

Jos rasitus kestää kauan, on (pred.) lepohetki (subj.) paikallaan.


Jälkijohtolauseet

Suoraa esitystä seuraavassa jälkijohtolauseessa sanajärjestys on yleensä suora, kun subjektina on painoton pronomini tai muu lyhyt ilmaus, joka tarkoittaa tuttua, puheena ollutta henkilöä, esim.

– Nyt minä lähden, hän (subj.) sanoi (pred.).

Käänteinen sanajärjestys on sitä tavallisempi, mitä pitempi ja painollisempi subjekti on, esim.

– Sota on inhottava juttu, sanoi (pred.) pitkä arpinaamainen luutnantti (subj.).

Ruotsin malli aiheutti sen, että kirjakielessä käytettiin jälkijohtolauseissakin ennen lähes pelkästään käänteistä järjestystä. Sittemmin käytäntö on ollut kääntymässä päinvastaiseksi: suoraa sanajärjestystä suositaan usein liian yksipuolisesti. Esim.

"– On turha luvata vielä mitään, yhtymän pääjohtajaksi juuri valittu varatuomari L. N. sanoi."
Par. – On turha luvata vielä mitään, sanoi yhtymän pääjohtajaksi juuri valittu varatuomari L. N.

© Internetix / Erkki Savolainen 1998