5.3 Kielenhuollon työnjako


Käytännön kielenhuoltotyötä harjoittaa vuonna 1976 perustettu Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. Samaa työtä tehdään koulujen ja muiden oppilaitosten äidinkielenopetuksessa. Joukkoviestinten puolestaan on huolehdittava siitä, että tarjolla on oikeita kielenkäytön malleja. (Kieli ja sen kieliopit 1994; Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen kielipoliittinen ohjelma 1998.)


Kielitoimisto


Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa eli Kotuksessa tutkitaan ja huolletaan suomea, ruotsia, saamea, suomalaista viittomakieltä sekä romanikieltä. Myös suomen sukukieliä tutkitaan. Suurin osa tutkimustuloksista julkaistaan sanakirjoina.

Kielenhuollon yksikkö on kielitoimistossa. Kielitoimisto neuvoo maksutta puhelimitse ja sähköpostitse kielenkäyttö- ja nimistökysymyksissä. Yleisen kielenkäytön kannalta merkittäviin kysymyksiin vastataan maksutta myös kirjeitse. Muuten vastaukset ovat maksullisia.

Kielenhuoltajat vastaavat myös lehdistössä esitettyihin kysymyksiin. Kielitoimisto ei kuitenkaan puutu "kielipoliisina" julkisuuden kielenkäyttöön. (Ks. lisää Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen verkkosivulta.)


Koulut


Kun koulussa selvitetään kielenhuollon normien periaatteet ja niiden suhteellisuus, vältytään liian tiukoilta asenteilta ja kannanotoilta. Joiltakin piirteiltä, kuten oikeinkirjoitussäännöiltä, vaaditaan vain yhtä ilmaustapaa, joissakin toisissa piirteissä sallitaan vaihtelua (esim. sai tehtyä ~ tehdyksi).

Sanojen merkityksen kannalta on tärkeää tutustua koulussa myös suomea suomeksi selittäviin sanakirjoihin, kuten Nykysuomen sanakirjaan (1951–1961) ja Suomen kielen perussanakirjaan (1990–1994) sekä sen digitaaliseen versioon CD-Perussanakirjaan (1997). Sanakirjoista on hyvä oppia löytämään sanojen merkityksen ja taivutuksen lisäksi myös niiden käyttö tekstiyhteydessä.

Koulun tehtävänä on opettaa käyttämään korrektia kirjoitettua kieltä, luomaan ja tulkitsemaan erityyppisiä tekstejä. Jos aikoo selvitä yhteiskunnassa ja työelämässä, on opittava hallitsemaan kirjoitetun kielen käytänteet. Tekstien tulvassa vastaanottajista joudutaan taistelemaan paitsi sisällön myös muodon keinoin.

Viime aikoina Suomessa on kansainvälistymisen nimissä alettu eri kouluasteilla opettaa joitakin aineita tai kokonaisten luokkien kaikkia aineita vieraalla kielellä, useimmiten englanniksi. Ainakaan huonolla englannin kielellä opettaminen ei hyödytä mitään. Se on uhka sekä yleissivistykselle että äidinkielen taidoille eikä se välttämättä tue edes englannin kielen oppimista.


Tutkimus


Vieraskielinen opetus on lisääntynyt paitsi kouluissa myös yliopistoissa. Sen rinnalla olisi kuitenkin huolehdittava siitä, ettei minkään alan omakielinen tutkimus ja koulutus kuihdu alkeiden tasolle. Korkeakouluopiskelijoiden olisi hallittava hyvin äidinkielensä, jotta he osaisivat ilmaista itseään muilla kielillä. Jos ei kykene kirjoittamaan tutkielmaa äidinkielellään, ei sitä osaa muullakaan kielellä.

Tieteen ja tutkimuksen kansainvälistymisen nimissä ei pidä supistaa äidinkielen käyttöalaa. Jos suomalaiset tutkijat käyttävät kirjoituksissaan ja keskusteluissaan vain vierasta kieltä, ei alan suomenkielinen julkaisutoiminta eikä tieteellinen keskustelu pysy kehityksen mukana. Tarvitaan jatkuvaa omakielisten termien kehittelyä. Kaikilla tieteenaloilla on voitava alkeista lähtien käyttää äidinkieltä.


Viestimet


Viestimien vaikutus kielenkäyttöön on kiistaton. Sanoma- ja aikakauslehdet ylläpitävät ja kehittävät kirjakieltä; ne ovat keskeinen kirjakielen normiston säilyttäjä. Huomattava osa viestimien kielestä on käännöskieltä, joten ne vaikuttavat merkittävästi uusien asioiden esiintuloon. Viestimien vaikutus on nykyään entistä suurempi myös siksi, että ne tavalla tai toisella tavoittavat koko kieliyhteisön.

Viestimien kielenkäyttö antaa sekä hyviä että huonoja malleja. Lehdiltä, radiolta ja televisiolta sopii vaatia erityisen hyvää kielenkäytön tuntemusta ja oikean kielimuodon valintaa erilaisiin käyttötilanteisiin. Hyvä äidinkielen taito ja kielikulttuurin tuntemus ovat tärkeä osa toimittajien ammattitaitoa.


Viranomaiset


Selkeä virkakieli on pohjoismaisen demokratiakäsityksen mukaan yksilön oikeus. Se antaa ihmisille mahdollisuuden vaikuttaa aioihin ja saada äänensä kuuluviin. Yhteisiksi tarkoitetut asiat pyritään saamaan yhteisiksi kielen avulla. Selkeä ja ymmärrettävä virkakieli osoittaa, että viranomainen on yhteistyöhaluinen. Se myös lisää luottamusta viranomaisten toimintaan ja säästää aikaa ja rahaa, kun viesti tulee ymmärretyksi ilman lisäselityksiä.

Vuonna 1982 annetussa virkakielipäätöksessä valtioneuvosto määräsi viranomaiset ryhtymään käytännön toimiin virkakielen selkeyden ja ymmärrettävyyden parantamiseksi. Monissa virastoissa onkin tehty paljon asian hyväksi; joissakin virastoissa asia on jäänyt alkuinnostuksen jälkeen unohduksiin.


Liike-elämä


Liike-elämän kieli niveltyy kansalaisten elämään ja yhteiskunnan toimintoihin monissa yhteyksissä: kuluttajansuoja- ym. laeissa, mainoksissa, mediassa, käyttöohjeissa jne. Erilaisten liike-elämän julkaisujen, esitteiden, ohjeiden samoin kuin kirjeenvaihdon selkeä ja laadukas kieliasu on osa hyvää yrityskuvaa ja palvelua.

© Internetix / Erkki Savolainen 1998