5.2 Kielenhuollon tavoitteita

Erään määritelmän mukaan kielenhuolto on toimintaa, joka pyrkii vaikuttamaan siten, että kieli ihmisten yhteydenpidon välineenä parantuisi tai ei ainakaan huonontuisi. Kieltä on verrattu työkaluun: mitä paremmassa terässä kirves on, sitä paremmin se puree puuhun.

Ymmärrettävyys ja selkeys

Viime aikojen kielenhuollon tavoite on ollut kommunikatiivinen: sanoman pitäisi siirtyä mahdollisimman selkeänä lähettäjältä vastaanottajalle. Kielenhuollon päämääränä on kielellinen demokratia. Sen saavuttamisen keinona on kielellisen tietouden lisääminen. (Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen kielipoliittinen ohjelma 1998.)

Näkökulma on kriittinen ja yhteiskunnallinen: Kielenhuollon periaatteita pyritään soveltamaan erityisesti hallinnon kieleen. Mitä selkeämmäksi viranomaiskieli saadaan, sitä vähemmän tarvitaan tekstejä tulkitsevia ammattilaisia. Tätä kautta kielenhuollon vaikutus saattaa olla taloudellisestikin merkittävä.

Huomattava osa virkakielestä pohjautuu nykyisin Euroopan unionin kielenkäyttöön. Euroopan unionin käännöskieli asettaa kielenhuollolle uusia haasteita. Kaiken kääntämisen perusta on oman äidinkielen monipuolinen ja vankka osaaminen.

Vakiintuneisuus ja yhtenäisyys

Useimmat kielen normit lähtevät kielestä itsestään. Kirjakielen rakennenormit on kuvattu kieliopeissa. Sanojen merkityksiä kunakin aikakautena selitetään yksikielisissä sanakirjoissa. Luontaisten normien lisäksi yleiskieli sisältää sopimuksenvaraisia normeja kuten koko >kirjoitusjärjestelmän normit.

Me käytämme latinalaista kirjaimistoa ja arabialaisia numeroita. Monet normit ja sopimukset koskevat juuri kirjaimia ja numeroita samoin kuin erilaisia välimerkkejä: pisteitä, pilkkuja, viivoja, lainausmerkkejä, jopa sanojen ja numeroiden välejä. Yhteiset merkintätavat ovat tekstin oikean tulkinnan kannalta tärkeitä.

Kielinormitkaan eivät ole ikuisia, vaan ne muuttuvat. Kielenhuollon ongelma on löytää tasapaino muutoksen ja systeemin säilyttämisen välillä. Sääntöjen sijasta nykyään on alettu puhua suosituksista. Kieleen on aina kuulunut vaihtoehtoisia muotoja, vaikka nykysuomen alkuaikoina ihanteena oli vakioisuus, esim. maiden ~ maitten, pienten ~ pienien; laatikkoja ~ laatikoita; korkeihin ~ korkeisiin, ulapoihin ~ ulappoihin; kaatoi ~ kaasi; tuli tehdyksi ~ tehtyä.

Nykyään vaihteluun suhtaudutaan suvaitsevasti. Erityisesti siirtymävaiheessa aiempi sääntö ja uusi suositus elävät rinnan. Usean vaihtoehdon olemassaolo on joillekin kirjoittajille rikkaus, joillekin se aiheuttaa epävarmuutta. Kielenhuolto pyrkii tukemaan erityisesti niitä, jotka ovat epävarmoja ja kaipaavat tukea kielenkäyttökysymyksissä.

Taloudellisuus

Taloudellisuus tarkoittaa tässä sitä, että kielen rakenteet ovat yksinkertaisia ja ilmaukset lyhyitä. Nykyisin pyritään niukempaan ja pelkistetympään ilmaisuun kuin esim. vuosisadan alun kielenkäytössä. Kirjakieli tavoittelee lauserakenteessaan puhekielen mukaista yksinkertaisuutta.

Toisaalta on pelätty, että esim. otsikko- ja mainoskieli, televisiotekstitys ja tietokonekieli suuntaavat kielenkäyttöä luonnolliselle kielelle vieraisiin pelkistyksiin ja näin köyhdyttävät kieltä. Normaalikielenkään virkerakenteiden yksinkertaistamisessa ei pidä mennä liian pitkälle. (Katso toisaalta tekstin kytkennöistä.)

Aitous

Varsinkin 1800-luvulla suomen kieltä kehitettiin myös kansallisen identiteetin vahvistamiseksi. Aitona meillä on perinteisesti pidetty sanaa tai kielikuvaa, joka liittyy talonpoikaiskulttuuriin. Tällaista maalaisaitoutta on pyritty hyödyntämään siten, että vanhoja ilmauksia on elvytetty uudelleen käyttöön. Murteista saatuja sanoja ovat esimerkiksi liirto 'ajoneuvon (sivu)luisu, liuku' ja liennyttää 'vähentää kansainvälistä jännitystä'.

Aikoinaan meilläkin puhuttiin paljon kielellisen puhtauden eli purismin ongelmasta. Edelleenkin erityisesti uudissanoja luotaessa on ratkaistava, missä tapauksessa kannattaa lainata kansainvälinen ilmaus ja milloin omakielinen uudissepite on tarpeen. Esim. telefonin paikalla meillä on puhelin, mutta televisiota käytetään semmoisenaan.

Kauneus

Kielen kauneutta on määritelty siten, että ilmaisun tulee olla sointuvaa, rytmikästä, vaihtelevaa, ilmeikästä. Ilmauksen ja sisällön välillä tulee olla symmetriaa (tasasuhtaisuutta). Kielellisen järjestelmän tulee olla harmoninen (sopusuhtainen).

Ristiriitatilanteissa kielenhuollon periaatteiden arvojärjestys asiaviestinnässä on se, että ymmärrettävyys ja selkeys on asetettava etusijalle. Mutta kauneuttakaan ei pidä aina uhrata taloudellisuudelle esim. siten, että karsittaisiin tyylisävyltään erilaisia rinnakkaismuotoja.

© Internetix / Erkki Savolainen 1998