3.4 Essee

Essee-nimitystä käytetään nykyään monenlaisista kirjallisista tuotoksista aina eräiden koetyyppien vastauksista lähtien. Omana tekstilajina esseellä on kuitenkin eräitä laatu- ja tyylivaatimuksia. Esseelle on luontaista pohtivuus. Siinä persoonallinen esitys ja subjektiiviset painotukset korostuvat enemmän kuin pelkkä tieto. Aiheena voi olla melkein mikä tahansa ilmiö. Opintokirjoitelmana essee tarkoittaa yleensä pienoistutkielmaa (Hirsjärvi, Remes & Sajavaaran 1997).

Essee pienoistutkielmana

Opintoihin liittyvien esseekirjoitelmien tarkoituksena on osoittaa, että opiskelija hallitsee sisällöllisesti ja myös kielellisesti sen asiakokonaisuuden, josta hän pienoistutkielmansa laatii. Lähdeviitteet merkitään tekstiin normaaliin tapaan, ja lähdeluettelo laaditaan ohjeiden mukaisesti. Seminaarityöt ja alemman tutkinnon tutkielmat ovat usein tätä lajia. Tutkielman odotetaan silloin täyttävän ainakin seuraavat kriteerit:

- Käsittely on tehtävänannon tai otsikon mukainen.
- Kirjoittaja keskittyy tehtävän kannalta oleellisiin seikkoihin.
- Kirjoituksen rakenne on johdonmukainen ja ehyt.
- Kirjoitustapa on asiallisen erittelevä.
- Väitteiden perustelut ovat päteviä ja riittäviä.
- Kirjoitelma on hyvin kirjoitettu.

Ongelmanratkaisujäsennys

Esseekirjoitelman tavoitteena on usein analysoida annettua aihetta tai ongelmaa ja päätyä jonkinlaiseen ratkaisuun. Tällöin luonteva jäsennys on esimerkiksi seuraavanlainen:

- ongelman rajaaminen tai tilanteen kuvaus
- syiden ja vaikutusten pohtiminen
- ratkaisuehdotukset tai päätelmät.

Kirjoittaja joutuu esittämään omaa kantaansa puolustavia väitteitä ja näkökohtia. Hänen on myös tuotava esille mahdolliset vastaväitteet ja poikkeavat näkökulmat sekä arvioitava niiden hyviä ja huonoja puolia. Lopuksi hänen on pohdinnan kautta päädyttävä kannanottoon oman ratkaisunsa puolesta. Kirjoituksen loppukappaleesta pitää ilmetä, että tehtävä on suoritettu loppuun.

Ongelmanratkaisujäsennys perustuu oletukseen, että lukija lukee tai ainakin selailee koko tekstin läpi. Muuten hän ei voi ymmärtää, miksi kirjoittaja päätyy esittämäänsä lopputulokseen. Kiireisen lukijan tarpeita tyydyttämään esimerkiksi tutkimusraportteihin on tapana liittää alkuun erillinen tiivistelmä, jossa kerrotaan lyhyesti, mitä ja miten on tutkittu ja mitkä ovat tulokset.

Kaunokirjallinen essee

Esseeksi kutsuttuun tekstilajiin on vanhastaan yhdistetty eräitä laatu- ja tyylivaatimuksia; omana tekstilajinaan essee on melko kaunokirjallinen. Laadukkaan esseen keskeisenä vaatimuksena pidetään tällöin sitä, että se on hyvin kirjoitettu. Perinteisen esseen keskeisiksi ominaisuuksiksi on katsottu näkökulmien vivahteikkuus, tyylin persoonallisuus ja omaleimaisuus, sisällön hienosyisyys ja henkevyys.

Suomalaisen esseistiikan merkittävinä edustajina voidaan mainita esimerkiksi Yrjö Hirn, Martti Haavio, Veijo Meri, Tuomas Anhava, Pentti Linkola ja Erno Paasilinna. Viime vuosikymmeninä essee on arkistunut ja lajin määrittely on hämärtynyt. Esseekokoelmissa on suppeahkojen tutkielmien lisäksi arvosteluja, kritiikkejä, pamfletteja (kiistakirjoituksia) ym. Hyvin lyhyitä tenttivastauksia ei kuitenkaan pitäisi nimittää esseiksi.

© Internetix / Erkki Savolainen 1998