Tämä materiaali on arkistoitu. Sisältöä ei enää päivitetä. Kaikki sisältö ei välttämättä ole saatavilla.

Taivaankansi ja kolmikerroksinen maailma


Muinaissuomalainen käsitys maailmasta ja sen rakenteesta on heijastunut myös myöhempään kansanuskoon. Suomalaisen uskontotieteen uranuurtaja Uno Harva on pohtinut tätä asiaa ja sanonut, että kun ihmissilmä näkee taivaan ympäröivän maata, syntyy helposti käsitys, että maan ulkokaari on ympyrän muotoinen. Samalla näyttää siltä, kuin taivas muodostaisi mahtavan, maan yli kaartuvan katoksen. Maan yläpuolella nähtävää katosta suomalaiset ovat nimittäneet taivaankanneksi tai tähdillä kirjailtuna myös kirjokanneksi. Pohjoisilla leveysasteilla asuvia suomalaisia on suuresti kiinnostanut kysymys, mitä on tähtien tuolla puolen. Kansahan on tottunut näkemään taivaan suuren osan vuodesta pimeänä tähtien tuikkiessa pohjoisella taivaalla.

Myyttiruno taivaan takojasta liittyy juuri taivaan muodostumiseen. Taivaan takominen on suuren sepän Ilmarisen urotyö. Ilmarinen on kulttuuriheeros, joka tekee tärkeät työnsä maailman luomisen jälkeen. Toinen tärkeä myytti vanhassa runostossa kertoo taivaanvalojen vapauttamisesta ja siitä kuinka myyttinen elämänpuu, iso tammi, kaadettiin ja päivä pääsi paistamaan ja kuu kumottamaan. Runo isosta tammesta on yksi vanhimmista myyttirunoistamme. Siinä esiintyy kansainvälisesti tunnettu maailmanpuu tai elämänpuu, jonka istuttaa neljä neitoa tammenterhosta. Puusta kasvaa suunnattoman iso tammi, joka peittää päivän.

Tässä alkuajan kriisitilanteessa etsitään tammen kaatajaa. Monet koettavat onnistumatta, kunnes lopulta merestä nousee vain peukalon mittainen mies, joka kaataa tammen. Isolla tammella on yhteys pohjoiseuraasialaiseen mytologiaan, jossa maailmanpuukuvitelmat ovat olleet keskeisellä sijalla kulttimenoissa.

Taivaankannen keskuksena on suomalaisessa kansanuskossa pidetty taivaannapaa. Se piti yllä taivaankantta, joka on vanha kansanomainen nimitys. Uskottiin, että taivaan kirjokansi kaikkine kiertotähtineen kiertää lakkaamatta paikoillaan pysyvää pohjantähteä. Niinpä tämä ns. pohjannaula oli eräänlainen taivaantappi, joka piti taivasta koossa. Kansa ajatteli, että jos taivaannapa pettää, niin koko taivas romahtaa alas.

Elämänpuu on usein myös noitarummun keskus. Noitarumpu kuului shamaanin varustukseen. Shamaani oli uskomusperinteen spesialisti, joka kykeni muuntuneen tietoisuuden tilassa kommunikoimaan henkimaailman kanssa. Esisuomalainen uskonto oli erottamaton osa yleisarktista shamanismia. Tästä on osoituksena mm. monien suomalais-ugrilaisten kansojen keskeiseen sanastoon kuulunut sana noita, joka tarkoittaa juuri shamaania. Saamelaiset käyttivät noita-sanaa puhuessaan shamaanista. Suomalaista noitainstituutiota kutsutaan tietäjälaitokseksi.

Saamelaisten noitarummuissa, joita käytettiin vielä 1700-1800 -luvuilla, oli selvästi kuvattu kolmikerroksinen maailma. Ylimmässä kerroksessa ovat taivaanjumalat ja muut taivaassa asuvat olennot. Keskimmäisessä osassa ovat ihmiset, eläimet ja ne olennot, joihin ihmisellä on läheinen vuorovaikutus maallisen elämän aikana. Alimpaan osaan, maan alle on piirretty erilaisia ihmisen kaltaisia olentoja tai eläinhahmoja. Siellä sijaitsee myös vainajala, jonne ihminen kuolemansa jälkeen siirtyy. Käsitys kolmikerroksisesta maailmasta kuuluu suomalaiseen maailmankuvaan mm. luomisrunon perustelemana.

Perussuomalainen maailmankuva näyttää kaksijakoiselta eli dualistiselta. Siinä ovat mukana alusta lähtien luojajumala ja vastaluoja, hyvä ja paha. Juuri vastaluojan vaikutuksesta johtuu se, että kaikki maailmassa ei ole hyvää. Pahuus ei oikeastaan ole ihmisen omaa syytä vaan heijastumaa tästä perusvastakohdasta. Samansuuntaisia ovat myös Siperian kansojen tuntemat ajatukset maailmankaikkeudesta. Heidän maailmankuvansa perusmuoto on universumin jakautuminen kolmeen osaan: ylä-, keski-, ja alamaailmaan, joita liittää yhteen elämänpuu.

©Internetix/Philip Gustafsson 1997